Vanhan koiran kanssa saa kyllä olla tarkkana koko ajan ja nyt se aika on väistämättä tullut Brandon kanssa eteen. Ei tarvitse kuin sekunniksi vaipua omiin ajatuksiinsa lenkillä ja kun vilkaisee taakseen, ei vanhusta näy missään. Tämä kävi taas eilen kun oltiin pimeässä hiekkakuopilla.  Nuoremmat leikkivät ja kisailivat kuten aina ja pappa kulki perässä hajusta hajuun. Ja katosi! Lähti ilmeisesti väärään suuntaan kun havahtui todellisuuteen. Nyt kyllä onneksi melko pian löytyi kun huutelin nimeltä mutta tuli kyllä aivan ihme suunnasta.

Mieleen tuli menneisyydestä samanlainen tilanne johon Brandokin liittyy. Silloin rakas colliemummu Demi hävisi samalla lailla ja häntä kyllä etsittiin tosi kauan! Ja itku kurkussa! Oli vielä talvi, kauhea pakkanen ja iltamyöhä. Olin itse jo aivan paniikissa ja pelkäsin että Demi on törmännyt kettuun, suteen tms. kun niitä senaikaisen asuinpaikkamme lähistöllä oli havaittu. Olin tosi vihainen itselleni kun annoin vanhuksen kadota tuolla lailla enkä pitänyt huolta. Loppupeleissä se oli Brando joka sitten löysi Demin. Mummu oli jäänyt oksan ja lumen vangiksi eikä päässyt liikkumaan.  Brando oli  kyllä ennenkin auttanut vanhuksen harharetkiltään oikeaan suuntaan. Osasi sen pyynnöstä tehdä kun sanoin että "etsi Demi". 

Itse usein jotenkin ärsyyntyy kun joutuu juoksemaan pitkin puskia etsimässä "dementikkoa". Miksei se nyt voi pitää huolta missä lauma kulkee? Saman tien tulee kuitenkin paha mieli omista ajatuksista ja viimeistään siinä vaiheessa kun kadonnut lammas palautuu aivan paniikissa ja samalla innoissaan  sekä helpottuneena oman laumansa luo. Mutta myös nolona ja häpeissään tilanteesta!!

Nyt pitäisi jonkun etsiä Brandoa ja auttaa häntä vanhoilla päivillään. Dalia-colliemme on ehkä tätä tehtävää ottamassa itselleen kun aika useasti huomaan sen jäävän metsässä odottamaan Brandoa. Brando tarvitsee ja ansaitsee nyt vuorostaan oman suojelusenkelin!