Dalian lonkka ja kyynärpää lausunnot ovat nyt virallistettu ja tulivat takaisin kuten lähtivät eli A/A ja 0/0 = prinsessa on täydellisen terve!!! Muutenkin on tietty täydellisen ihana... Daliakin kesti kuvauksen jälkeisen kurjan olotilansa "kuin collie" joten kaik on hyvin.

Punnasin Dalian viikonloppuna ja paino oli pudonnut kokonaiset 400 g... Vielä on siis tässä dieetissä pitkä tie. Mona painoi sekin hieman yli 20 kg ja yhtään ei tartte "mustan pullukan" painoaan nostattaa kun on kuitenkin selkeästi pienempi kokoinen kuin Daltton.
Dumle ei käynyt vaakalla kun ei ollut mukana mutta viimeksi Järvetissä painoi vain himpun verran päälle 36 ja se on liian vähän Dumlelle. Saisi olla ainakin 39. Nytkin kesti kokonaista 10 päivää ilman lääkkeitä kunnes taas oli pakki löysä. Ei ihme että paino on alakantissa kun koira on  koko ajan ripulilla. Nyt tosin sitten kyseessä oli taas joku Dumlen ihmeripuleista kun oli seuraavana päivänä jo ihan priima kunnossa maha. Annan kuitenkin nyt taas Tylosinia jonkin aikaa. Tällaista se on Dumlen kanssa koko ajan; ikinä ei tiedä seuraavasta päivästä. 

Ensimmäinen työpäivä yhteistiloissa onnistui koirilta mallikkaasti. Monakin nyt kovasti tavoittelee KAIKKEA HUOMIOTA keinolla millä hyvänsä. Tämä herättää ihmetystä muissa. Tunkee koko ajan halimaan ja pusimaan ja menee Dalian eteen jos tämä lähestyy ak:ta. Laumassa on nyt vaan totuttava siihen että jaettava on, ei auta mikään!! Aikansa vie tämäkin ja ainoana koirana olleelle se on varmaan vieläkin haasteellisempaa kun yhtäkkiä "mussukoita" on perheessä muitakin eikä voi saada kaikkea huomiota, ei vaikka mitä tekisi. 
Mona on muutenkin mielenkiintoinen sekoitus rohkeutta ja arkuutta. On tilanteita joissa suorastaan tuntuu itsesuojeluvaisto hävinneen ja sitten taas toisaalta saattaa pelätä pimeää, saten ropinaa (vrt. ukkonen) tai kaukaa kuuluvia ääniä joihin muut eivät kiinnitä mitään huomiota. Olen myös huomannut että on jostain syystä erityisen jännittynyt pururadan metsässä; on kuin eri koira kun sieltä tullaan pois. Nyt pitäisi päästä kaverin pään sisään että näkisi onko kyseessä itse metsä, jotkut siellä olevat hajut (esim. metsän eläimet) huomion hakuisuus, se että yhdistää metsään jonkun asian tai mikä ihme muu nyt saa pingotuksen aikaiseksi. Eiköhän tuo selvinne kun hetken tarkkailee. Eniten tuntuu tykkäävän kirmata laajoilla ruohokentillä ja pelloilla ja vähiten mennä "läpi puskan" = metsälenkit joilla ei kävellä poluilla.
Mielenkiinnolla nyt seuraan tyttöjen suhteen etenemistä kun on sekin sekoitus hyviä leikkejä mutta myös sellaista "maaperän tunnustelua" ja paikan hakemista pienellä uholla maustettuna. Dalia on ehkä leikkisämpi ja mutkattomampi kun Mona taas hieman tosikko "pohdiskelija". 

Mutta, eiköhän se Monttu Matiasmonsteri opi relaamaan mitä enemmän kotiutuu ja tottuu talon tavoille.  Ja onhan se niin ihanan hellyyttävä kun kaivautuu kainaloon makaamaan ja osottaa vimmatusti rakkauttaan...