Pakkasin koirat autoon iltapäivällä ja lähdettiin ajelemaan Mäntsälään visiitille. Hyvin mahtui kaikki kolme focuksen taakse. Käytiin fiilistelemässä hiekkakuopilla, entisissä lenkkimaisemissa Anttilan kupeessa, jossa niin usein tuli Mäntsälässä asuessa käytyä. Dumlekin tunnisti oman kivensä johon aina tapasi hypätä ja jossa on kuvattu useaan otteeseen! Onneksi oli itsellä uusi sadepuku päällä kun lenkin puolivälissä alkoikin sataa hillittömästi. No, tulihan drymaxx pinnoite testattua ja hyvin toimi, ei siinä mitään... Koirat oli vähän surkeen näkösiä märkine naamoineen, varsinkin Mona joka silmin nähden ei ole mikään vesifani. Sade taukosi kuitenkin suht pian.

Kävin asioilla ja koirat huurustivat auton ikkunat ihan umpeen. Ostin meille yhteisen jädetuutin s-marketista ja siinä oli kaupassa kävijöillä ihmettelemistä kun aukaisin focuksen luukun ja yhdessä söimme tuutin. Kiva katsella ihmisten paheksuvia katseita, mutta niistähän ei mihinkään pääse, menit mihin hyvänsä.

Kotimatkalla poikkesimme vieläkin ikiaikaisemmassa fiilistelykohteessa eli sälinkään metsissä jossa on monet jäljet vuosien varrella tallattu. Siellä jo v. 1990 on aloiteltu mm. Asta sakemannin jäkiuraa ja on siellä tainut Dumlekin käydä pari makkarajälkeä ajamassa, Kerran oltiin myös kisoissa, taisi olla mäntsälän koirakerhon hakukisat. Kisaajana oli silloin collie Demi, meidän ihanaa ihanampi kantamamma Rosi-mummo, joka oli oiva palveluskoira ja näyttelyissäkin menestyi ihan kivasti. Vähän on nyt nostalginen ja haikea fiilis kun muistelee kaikkea sitä mitä Deminkin kanssa tehtiin. Oli kyllä collie vailla vertaa eikä unohdu ikinä. Demin kanssa tuli eniten harrastettua, silloin oli vielä "buumi" päällä. Pitkin suomea käytiin pk-kisoissa ja näyttelyissä, milloin oli mukana Holly, ja milloin Demin tytär Friidu.

Koiraharrastus tuntuu muuttavan muotoaan, elämäntilanteiden mukaan. Nyt en millään viitsisi laukata treeneissä monta kertaa viikossa; lenkkeily ja muu puuhailu tuntuu aivan riittävältä. Perustottiksen koulutan kaikille mutta ei ole ambitioita sen pidemmälle. Tässä  nyt ainakin minun kohdalla pätee sanonta aika aikaansa kutakin. Koirat vaikuttavat ihan tyytyväisiltä näinkin mutta ennen taisin itsekin olla erimieltä siitä onko "kotikoiruus" riittävää. Kyllä se on! Meidän laumassa innostutaan leikkimään useinkin eli vedetään keppiä tai patukoita, heitellään palloa tai pelataan fudista. Ja se on ihan kivaa ilman että taustalla on koulutuksen elementti. Ihan vaan pidetään hauskaa ja vaellellaan pitkin maita ja mantuja, fiiliksen mukaan. Me käydään myös erilaisissa koiratapahtumissa joissa tapaa muita koiraihmisiä ja voi vaihtaa ajatuksia koirista sekä treffata samanhenkisiä ihmisiä. Koirat pääsevät samalla ihmisten ilmoille ja tapaavat myös toisia koiria eli tulee ylläpidettyä sosiaalisuuden taitoja.

Näin meillä, hyvää viikonloppua jos eksyit lukemaan!