Lähdettiin tyttöporukassa extempore jpäähän roudaamaan tavaraa ja matkan varrella tuli sellainen hyvä päähänpisto että jospa jäätäisiinkin yöksi. Ja niinhän me teimme!! Kävin ostamassa tytöille ruokasäkin mustista ja mirristä sekä tietty mässyjä illaksi (siis koirille) ja itselle vähän varusteita yöpymistä varten. Kun kaikki muutkin asiat oli toimitettu ajoin auton tanharin pihaan ja lähdettiin saman tien lenkille kun alkoi jo tulla pimeää. Tytöillä oli kieltämättä vähän haisteltavaa kun Jpäässä on ehkä hieman enemmän ja ainakin erilaisia hajuja joten kävi niin että pitkästä lenkistä huolimatta eivät tehneet kumpikaan mitään hätiä. Mona oli onnesta soikeena kun löysi uutta herkkuaan hevosenpaskaa ja Dalian nenä kävi niin kierroksilla että taisi mennä "umpeen" koko tyttö. Puuhasteltavaa oli niin paljon että tarpeet jäi tekemättä.

Käveltiin Kyrölästä läheisen tallin pihan poikki tuusiksen rantaan ja rantapuistossa pyörittiin vähän aikaa. SItten mentiin ihailemaan jpään vastasytytettyjä jouluvaloja ja ostin samalla itselleni kulmiksesta lempparisalaattini (kana-parmesaani) mukaan sekä kulmiksen kuuluisan jätti-ison korvapuustin. Dalia oli erityisen kiinnostunut viimeksi mainitusta. On sellanen pullahiiri... Kun päästiin takaisin, pesin koirien kurat pihalla. Todella outoa jos Dalialta kysyy. Oli suorastaan järkyttynyt ämpäristä ja varsinkin kun sinne piti jalka laskea. Ruoka maistui meille kaikille ja loppu ilta menikin siivotessa ja organisoidessa paikkoja toimivammiksi. Kasattiin mm. uusi pyykkiteline Dalian kanssa (oli lähikontaktissa apuna koko operaation ajan) Käytiin vielä illalla toisella lenkillä. Tai siis yöllä. Mona sai nyt pissat tehtyä mutta paikka orientoitunut pisuttaja Daltton ei kerrassaan mitään. Ak:lla oli jalat aivan muussina lenkin jälkeen; sen verran paljon tuli käveltyä kaikenkaikkiaan tänään. 

Dumle oli poikani hoidossa kotona ja täytyy myöntää että sen kyllä huomasi. Joku oleellinen puuttui laumasta. Oli Mikua ikävä...crying , minkäs sille voi. Isompi rontti selvisi kuitenkin ihan hyvin kotona, kuten ajattelinkin että selviää. Dumle tuli kyllä mieleen viimeistään silloin kun pesin tyttöjä alakerran vessassa. Ei kyllä millään ilveellä Miska mahdu siihen tilaan kun juuri ja juuri sain´Dalian mahtumaan. Joku viritys täytyy nyt kehitellä, muuten menee hankalaksi elämä.

Su aamuna tuli sitten loppu Dalian pidättelylle ja hanat ns. aukesi. Annoin makupalan ja kehuin kovasti kun kovan vaivan ja pyörimisen jälkeen löysi itselleen soveltuvan paikan. Varmuudeksi sitten kotiin tultuamme kakkasi vielä uudelleen parkkipaikalle. Summa summarum: Mona taisi ottaa, yllättävää kyllä, hieman rennommin tämän  reissun. Ja se on jännä kun Dalialle paikka oli kuitenkin entuudestaan tuttu. Dalia nukkui suuren osan yöstä tiiviisti mamman kyljessä ja yleensä ei kyllä niin tee. Oli vissiin raukka vähän ihmeissään että mikä meno.

Nyt ollaan kotona ja loppuisi nyt tuo sade niin lenkiltä paluu (Lue:pesu ja kuivaus) olisi hieman vähemmän haastavaa kun kohta sinne on lähdettävä. Eilen ostamani koiramässyt oli muuten tyttöjen mielestä superherkullisia. Jotain kanajuttuja, sellaisia "mehukkaita" lihapaloja joita suorastaan himoitsivat. Dumlekin sai pari kun kotiuduimme.