Edelleen ollaan työpaikkapostauksien varassa mutta huomenna vihdoinkin pitäisi saada nettiyhteydet kotona toimimaan. Tsemppiä nyt vaan soneralle että ensiasentamalla onnistuu...

Viikonloppuna meillä oli kylässä poikani lauantaista sunnutaihin. Koiruudet oli vähän ihmeissään kun oli tuttu kyläilijä joka ennen asui samassa huushollissa mutta ei nyt enää ja siinä sitten ihmettelivät miten olla asian kanssa. Dumle oli tiivistäkin tiiviimmin mamman läheisyydessä eikä korvaansakaan lotkauttanut poikani kutsuille, katseli ja tuijotteli enimmäkseen. Dalia toi kyllä vetolelua mutta oli hänkin kyllä jotenkin ihmeissään. Mona sen sijaan käyttäytyi mutkattomasti ja tunki itseään ihan poikani lähellä hyvin monamaisesti. Toisaalta sitten kun taas vieraamme lähti kotia kohti ja kävimme metsälenkillä niin koirat simahtivat totaalisesti; olivat aivan poikki. On se toisaalta varmaan aika hämmentävää koiralle kun entinen ydinperheen jäsen tuleekin yhtäkkiä kylään, ns. tuttu vieras. Miten suhtautua, siinäpä kysymys...

Koirat saivat viikonloppuherkuksi broilerin kivipiiraa ruokansa kylkäiseksi ja kyllä maistui pitkästä aikaa. Kävin paikallisessa mustissa ja mirrissä tsekkaamassa minkälainen lihatarjonta siellä on ja tältä reissulta tarttuivat piirat mukaan. Kaksi pussia maksoi 4 euroa, ei paha. Olimme myös lauantaina megapitkällä lenkillä, kivaa oli. Edelleen tutustumista riittää lenkkimaastoissa ja navigaattori on aika ajoin tarpeen että selviää missä oikein ollaan. smiley

Olen muuten uuden hienon digikameran onnellinen omistaja, kiitos joulupukin. Nyt vasta ehdin laitteeseen perehtyä joten luvassa on jossain vaiheessa totuttua parempia kuvia tähän blogiin. Nyt kuitenkin muutaman normaali heikkotasoinen puhelin otos viikonlopulta.
SÖPÖ LUMIMIESheart


LENKKEILIJÄT KOUVOLAN MAASTOISSA


DUMLE JA AARRE