ja ei niin ihana ilta. Eli vaivuin taas johonkin outoon koomaan illalla. Olin vakaasti päättänyt että heti salkkarien jälkeen lähden koirien kanssa ulos että kerrankin pääsisin ajoissa nukkumaan mutta eihän siitä mitään tullut. Ajattelin että katson areenasta parit ypäjä sarjan ennakot ja sitten lähden pihalle. Seuraava muistikuva on siitä kun havahdun sohvalta, kaikki valot on päällä ja kello näyttää 2:15. Päästin Dumlen ulos lorottamaan kun oli kortisonipäivä = koko ajan hätä. Tarkoituksena oli lähteä ulos koirien kanssa pikapissatukselle kun iltalenkki jäänyt väliin mutta... Menin Monan viereen köllimään sängylle ja koska koirat olivat rauhallisia päätin mennä ulos vasta aamulla joka se jo todellakin häämötti parin tunnin päässä ja vaivuin tyytyväisenä horteeseen...

Nousin reippaasti ylös kuudelta, lähdin suoraan lenkille hyiseen pakkaseen ja sitten olikin ihanan paljon aikaa aamutoimiin. Kävin suihkussa, keittelin kahvit, laitoin english breakfastin ja meikkailin aamutv:tä kuunnellen. Mielettömän kivaa oli kun ei tarvinnut säntäillä kilpaa kellon kanssa. Täytyy ottaa uusiksi pian. Pienen pienen nytkähdyksen lähes täydelliseen aamuun aiheutti rakas autoni jonka oli kyllä laittanut aamulla sähköön mutta joka ei silti ihan heti halunnut käynnistyä; oli raukka parka niin jäässä!! Onneksi ei kuitenkaan sanonut sopimustaan ihan kokonaan irti vaan selvisin töihin ajoissa.

Päivistä parhain eli perjantai on tänään! Poikani on tulossa viikonloppuna kylään ja... pitäisiköhän taas hehkuttaa sitä nukkumistawink JOO, PITÄISI!!!