Nyt on meidän piha haravoitu ja rehottavan puskat saksittu. Pikkuisen saattoi lähteä käsistä oksasaksien kanssa mutta onpahan ainakin siisti ja päästään rakentamaan aitaa koirille. Huikea kasa oksia on viskattu aidan toiselle puolelle ja pari jätesäkillistä lehtiä, kuollutta ruohoa ym. odottaa poisvientiä. Täytyy soittaa huoltoyhtiöön ma jos jonkinlainen kuljetus järjestyisi ettei tarvitse focuckseen ahtaa. En edes tiedä mihin täällä Mielandiassa voi haravointijätettä kuskata... Matias ei tykännyt oksasaksista ja haravankin yritti päästää päiviltä. Oksasakset jätti rauhaan kun huomasi niitten olevan vaarattomat ja haravan pelastin komentamalla napakasti neidon pois sen kimpusta. On se Matias niin hassu...

007-normal.jpg

Ensimmäinen aamutoimeni tänään oli valkoisen maton pesu kun Rinsessalta pääsi oksennus siihen. No nyt on matto puhdas, jotain hyötyä siis oksentamisestakin voi olla. Tänään on meitsillä ollut jomotuspäivä. Tai oikeastaan eilisestä lähtien. Ärsyttää kun koko ajan jostain koskee. En ole viitsinyt antaa valtaa kivulle ja olenkin puuhaillut ihan mitä on huvittanut. Ainoastaan salille menon jätin huomiselle mutta toisaalta rehkin pihalla ja olen kävellyt pitkän ja melko pitkän lenkin. Päivä/Ilta lenkki oli tosi kiva kun samoilimme pitkin metsiä ja pururatoja sekä edelleen tutkimme uusia reittejä. Ilma oli lämmin ja raikas, ilta-aurinko paistoi eikä juuri muita lenkkeilijöitä ollut liikenteessä joten saimme taivaltaa rauhassa.

Huikka metsälammikosta

005-normal.jpg

Lenkiltä tultaessa pääsin tosin hädin tuskin maaliin eli kotiin ja nyt tuntuu siltä että jalat on elefantin koipiakin paksummat. Rampa mikä rampa!!

Keksin muuten tosi hyvän juoman: Tein Sodastreamilla sodavettä, puristin siihen limen mehut ja ihan pikkuisen laitoin sokeria mukaan. Oli ihanan raikasta ja toi jonkin verran mieleeni lempparijuomani Tonic:in.

MUUTAMA LAUANTAINEN KUVA

035-normal.jpg

Gogot-sisko ja Mona-sisko

030-normal.jpg031-normal.jpg

Mona-Lisa

025-normal.jpg

012-normal.jpg010-normal.jpg

Koko Chanel

026-normal.jpg

021-normal.jpg014-normal.jpg

Miska Petruska

033-normal.jpg