Olen tässä koko aamupäivän tehnyt jotain suunnitelmaa siitä miten tämä kuukausi pärjätään kun edessä on taas kerran armotonta pennin venytystä. Arjen menoihin saa hupenemaan yllättävän paljon rahaa ja rahankäytön suunnitteluun siinä vaiheessa kun sitä ei liiemmälti ole, vielä enemmän energiaa. On aika rankkaa koko ajan pohtia mitä voi ostaa ja mitä ei, tai suunnitella tarkasti minkä ruoka-aineen voin kaapista käyttää vai pitäisikö se sitten kuitenkin säästää huomisen ruokaan... Siinäkin sitten saa vastaavasti tehdä ajatuspuhdetta että saisi oman fiiliksen ylös ja ajatukset edes hetkeksi pois pyörimästä kukkaron ympäriltä. Sille ei mitään ei voi että aina palaa ajatukset takaisin samoihin juttuihin.

En ole koskaan ollut mitenkään äveriäs. Yrittäjäaikoina sai hengittää vähän vapaammin mitä omaan taloudenpitoon tuli ja silloin kun asuin Lontoossa meni jossain vaiheessa ihan riittävän hyvin. Nyt tuntuu siltä että koko ajan joutuu tinkimään aina uudesta asiasta. Mistä sitä kohta enää tinkii; alkaa ideat olemaan vähissä. Se on myönnettävä että olen tehnyt huonojakin ratkaisuja taloudenpidossa mutta en ole mielestäni koskaan ollut mikään hillitön tuhlari. Jotain olisin voinut jättää ostamatta mutta toisaalta olen vain yrittänyt elää! Olen tyytyväinen siitä että ei ole enää mitään menohaluja koska jos olisi, voisin olla melkoisen katkera tyyppi.

Koiriin menee rahaa, kyllä. Koiranpitämisen positiiviset vaikutukset ovat kuitenkin niin verrattomat ja ainutlaatuiset että menoja en edes suostu laskemaan. Omistan tällä hetkellä koiran johon menee rahaa sellainen summa kuukaudessa että se lähentelee hevosen ylläpitoon meneviä kustannuksia allergiaruokineen ja jatkuvine lääkekuureineen. Ei ole kuitenkaan Dumlen vika että on saanut ristikseen niin paljon vaivoja. Syyttävä sormi osoittaa kasvattajan suuntaan jonka prioriteetit jalostuksen suhteen saattavat olla hieman hukassa...  Moni on ihmetellyt miksi pidän koko koiraa enää mutta minä kun satun rakastamaan Dumlea niin kovasti. Niin kauan kun ei kärsi niin aion kyllä pistää kaveriin sen rahamäärän mitä siihen menee.

Aku Ankka kun olen niin elämässäni on tosiaankin mennyt moni asia vaikeemman kautta. Sitä problematiikkaa jo vähän valotinkin esittelysivullani.

Hevosten kanssa oli ihan sama. Nixon sairasti enemmän ja vähemmän sen vajaan kahden vuoden aikana jonka meidän lastenkodissa työskenteli. Klinikalla käytiin säännöllisesti, piikitettiin, kuvattiin, tähystettiin, lääkittiin mutta mikään ei auttanut. Lopulta päästin NIkin pahasta ja nykyään hän laukkailee vihreämmillä. Rakas Turo ähkyili säännöllisen epäsäännöllisesti. Pahin ähkyistä vei viikkiin josta paluu ei ollut ollenkaan varmaa. Siitä kuitenkin selvittiin hengissä. Lopulta alkoi jalat reistaamaan ja tähän loppui Turon maallinen taival. Sitten tuli Masa, täysin starttaamaton lv, mutta klinikalle vei tie hänenkin kanssaan. VIrheasentoa siellä sun täällä, kavionivelissä jotain vikaa, vatsahaava, ym. ym. Annoin Masan lopulta vanhalle tutulleen kuntoutettavaksi. Nyt taitaa olla samassa suvussa mutta eri ihmisellä. Toivottavasti voi hyvin...Mutta sitä rahan menoa, pelkkä ajatuskin puistattaa.

En voi ymmärtää miten olen voinut aiemmin hevosta edes pitää. Jotenkin ne rahat vaan löytyi jostain. itsehoitotalli oli hyvä ratkaisu mutta kyllä sitä rahaa silti kului. Ajasta ei niin väliä kun harrastamaanhan sitä lähtee kun hevosen ostaa niin aikaa sitä menee kuten harrastaessa yleensäkin.

Minun ja varmaan monen muunkin tilanne ei kestä mitään yllättäviä menoja tänäpäivänä. Silloin jos koiria täytyy hoitaa siihen löytyy aina rahat vaikka sitten vihoviimeinen pikavippi. En jätä koiraa viemättä lääkäriin siitä syystä jos ei ole rahaa. Onneksi osaan jo itsekin hoitaa useita vaivoja joten ihan kaikesta ei tarvitse kartuttaa eläinlääkärin pussia. Kaikki koirani on vakuutettu joten sekin tietysti auttaa asiaa ja vaikka jonkin verrran hanakammin ehkä varasin aikaa ennen kuin nyt ei minun koirien tarvitse kärsiä taloudellisesta tilanteestani. Siinä se kyllä näkyy että mitään ylimääräistä ei koirille hankita eli leluja ei aina kauheasti ole tai muuta sälää. Myöskään mitään herkkuvarastoa ei kaapista löydy eikä edes aina "hammasnassuja". Itse haluaisin ostaa koirille kaikenlaista kivaa kuten esim. hauskoja ruokakupin alusia, söpöjä pantoja ja hihnoja tai muuta "tuiki tarpeellista" mutta niistähän koirat ei taas tajua mitään; ne ovat minua varten. Meillä on siis kaikkea tarpeellista kuten trimmaustarpeet, harjat, kammat, korvan ja silmänputsaustarpeet, lääkkeitä vaikka mihin, shampoota joka lähtöön ja iso kasa pyyhkeitä!!! Kyllä me pärjätään näinkin. 

Pojalleni olisin aina halunnut antaa paljon enemmän kuin olen pystynyt. Se on ikuisesti minua vaivaava asia. Onneksi on kuitenkin ollut perhe joka on auttanut monessa, monessa tilanteessa niin ettei poikani elämä nyt niin surkeata ole onneksi ollut.

Osamaksut ovat pelastaneet joissain tilanteissa mutta niiden kanssa on aina se että minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Tulevat mokomat osamaksuerät aina jossain vaiheessa maksettaviksi, ei niistä eroon pääse millään. Ja kuten niin viisaasti osaan kaikille sanoa niin useista pienistä summista muodostuu äkkiä yksi iso.

Olen kyllä mielestäni yrittänyt ja yritän edelleen. Olen karsinut menoni äärimmilleen niin että en käytä rahaa juuri muuhun kuin ruokaan, lainojen lyhentämisen lisäksi. En käy ravintolassa syömässä tai kahvilassa ikinä enkä baarissa. Olen joutunut joissain tilanteissa tosiaan ottamaan velkaa ja erilaisia luottoja jotka näkyvät arjessa edelleen. En voi sanoa olevani kovinkaan hyvä rahankäyttäjä mutta olen kyllä yrittänyt vain selvitä. Jo sellainen asia kuin parin kk:n työttömyys/osa-aikaisten keikkatöiden teko riittää suistamaan talouden perikatoon pitkäksi aikaa. Etuudet lähtee rullaamaan niin hitaasti, karensseineen kaikkineen että niistä ei ole ollut etua ja toimeentulotukeen en ole ollut oikeutettu.

Joskus tuntuu siltä että asiakkaani pärjäävät paremmin 480 euronsa kanssa. Osaavat vaatia ja valittaa ja sossut sekä yhteiskunta maksaa ja tukee. On asumistukea, hankitaan tukiasuntoa, annetaan maksusitoumuksia kauppaan, päätöksiä asumispalveluun, keksitään puuhaa vapaa-ajalle, myönnetään kuljetupalvelua ja tehdään elämä sen verran helpoksi että rupeavat ryökäleet vielä valittamaan ja vaatimaan lisää!! Ei riitä ilmainen asuntoa ja eteentuotu ruoka vaan huonosti on asiat silti. Tosiasia on se että etuuksien varassa elävä ihminen ei oikeasti maksa mitään itse vaikka vuokra ja ruoka menisikin ns. omaan piikkiin. Ne jätetään maksamatta tai sitten maksetaan yhteiskunnan myöntämillä etuuksilla. Kaikkien kohdalla ei tietenkään näin ole mutta on se vaan tosiasia se että minulla on itselläni huikean paljon vähemmän rahaa käytössä kuin jollain asiakkaallani ja tämä on kylmä totuus!!

Näillä mennään! Nyt puuron keittoon ja sitten klo 14 aukeavalle salille sunnuntain treenit vääntämään. Huomenna sitten taas töihin ongelmia ratkomaan. Maasta se pienikin ponnistaa!

E<3