Aamulla menin hyvissä ajoin ja hyvällä mielellä talliin. Siellä minua odotti Rakas Vaari jolle ei ruoka maistunut!?! Aamumyslit jäi syömättä. Heppa oli muutenkin apaattisen oloinen ja raukea. Suolistoäänet kuului onneksi ja herra hevonen liikkui normaalisti kun vein tarhaan. Siellä sitten tuijotteli metsään päin, katseli kaukaisuuteen ja oli todella "slow motion" muutenkin. Haluttomasti pyöritteli heiniä maassa kuten myös mukanani tuomia myslejä. Ei hyvä. Tulin tallille takaisin yhdentoista maissa. Tällöin olivat aamuheinät jo onneksi tehneet osittain kauppansa. Siivosin tarhan ja kaveri näytti suhteellisen hyvävointiselta joten jätin hänet viettämään vapaapäivää ihanan aurinkoiseen, syksyiseen päivään. Illalla oli vastassa sitten täysin eri ilmeellä varustettu hevonen = ihan oma itsensä. Ruoka maistui ja ilme oli entisenlainen. Stradi oli tallikaverin mukaan maannut aamulla karsinassaan ja myös tarhassa kuuden aikoihin. Joku siis herraa väsytti. Lämpöä ei illalla ollut. Aamulla kieltämättä mielessä pyöri lannehalvaukset ja muut mutta katsotaan miltä huomen aamulla näyttää. Jospa edes tässä pääsisi nyt säikähdyksellä... Meillä nimittäin niitä vaivoja on enemmän kuin se kuuluisa laki sallii ja vaikka muille jakaa joten ei kiitos enää lisää!!!

Stradin omistaja kertoi että nyt on kuulemma liikkeellä joku virus joka ei välttämättä nostata kuumetta mutta voi pahimmillaan mennä keuhkoihin.

Sain tallikaverilta palautetta että Stradi on muuttunut tosi paljon siitä kun tuli. Karva kiiltää ja lihonnutkin on. Jiiihuuu, kiva oli kuulla! Huomenna taas ratsimaan. Kivaa sekin!!

Eve <3