Yksi päivä välissä ok ja sitten taas tänä aamuna vastassa oli apaattinen hevonen jolle ei ollut ruoka kelvannut. Vietyäni hoidokit pihalle otin Stradin käytävälle, kuuntelin suolistoäänet ja mittasin lämmön. Ei mitään hälyyttävää mutta tosi kipeän näköinen oli polle siitä huolimatta. Vein Stradin tarhaan. Ei ruvennut syömään, oli rauhaton, huiski hännällä ja teki ylipäänsä kaikkea muutakin mikä viittaa siihen että kaikki ei mahassa ole ok. Päänvääntely oli toistuvaa ja silmistä näki että heppa ei ole ihan ok. Tolpillaan kuitenkin pysyi joten lähdin viemään koirat kotiin ja sitten menin aamupalan jälkeen takaisin tallille.

Ennen tallille menoa rupesin kuitenkin pohtimaan josko tuo säilöheinä ei kuitenkaan sovi Stradille ja tilasin extempore muutaman kuivaheinä paalin tutulta heinäntoimittajalta. Sieltä luvattiin tuoda paalit samantien mistä olin tosi yllättynyt ja kiitollinen! Omistajaltakin tarkentui ettei Stradi ole koskaan syönyt pelkkää säilöä vaan ainoastaan kuivan heinän lisäksi. Ei siis mikään ihme jos nyt reagoinut. Kun sain Jaska-pollen hoitotoimenpiteet tehtyä, hain Stradin sisälle ja nyt en sitten enää kuullut suolistoääniä kovin selvästi. Kuitenkin kaikeksi onneksi Stradin vatsa rupesi toimimaan aika pian ja aika märkää ja vihreetä tavaraa sieltä tuli. Elämän pieniä iloja; hevonen kakkaa...Stradi oli hermostunut ja levoton sekä nyt jo hikoili ja puuskutti jonkin verran. Lähdin taluttelemaan kentälle ja sitten vein taas karsinaan. Annoin lopulta ihan pienen siivun kuivaheinää jota rupesi syömään. Siivosin säilöt pois tarhasta ja sitten vein Stradin sinne kera parin siivun kuivaheinää. Kauheet spurtit otti ja viskeli päätään. Sitten rauhottui.

Mulla meni tallilla useampi tunti ja jotenkin vaan tuli sellainen tunne että en nyt oikeesti jaksais koko ajan jotain ongelmaa ja säätämistä. Mätin paskaa tallista ja tarhasta, kannoin heiniä, vesiä ja taas mätin paskaa jne, jne. Tuntui ettei valmista tule, ei sitten millään. Lopulta kun Stradi rauhottui selvästi, lähdin kotiin ja nyt pitäisi käyttää koirat ulkona ja sitten mennä varmaankin takaisin tallille. Vetäisin yhden paahtoleipähodarin nassuun ja kupillisen jädeä kera kahvin. Se sai nyt käydä lounaasta.

Toivottavasti ei ole Stradi nyt kehitellyt mitään vatsahaavaa tai muuta sellaista. Kieltämättä ihan kiva olisi edes jonkin aikaa nauttia sellaisesta hieman seesteisemmästä hevosharrastuksesta. Nyt tuntuu siltä että koko ajan on joku tilanne päällä. Saa olla huolissaan ja tauotta pohtia. Mun karma on ilmeisesti saada aina haltuuni noita kremppapolleja, siltä se vaan näyttää.  Nyt täytyy lähteä lenkille että pääsee sitten taas tallille päivystämään.

Eve