Suuntasimme tänään siskoni kanssa Mäntsälään Saaren joulumaahan. Siellä oli kaiken muun mukavan ja jouluisen lisäksi tänään ohjelmassa kauneimmat joululaulut. Kyllä oli kiva laulaa oikein pitkän kaavan kautta ihania, perinteisiä joululauluja! Mukaan oli mahdutettu myös pari uudempaa sävelmää.

Keudan oppilaat olivat pistäneet parastaan ja onnistuneet luomaan oikein tunnelmallisen ja jouluisen fiiliksen Saarelle. Joulumetsässä oli laamoja, vasikoita, aasi, pari shettistä, marsuja ja lampaita. Kukat olivat upean näköisiä mutta niitä osasi odottaa, puutarhaopistolla kun oltiin. Pihalla oli myös suomenhepan tarjoamaan kärryajelua. Kierreltyämme joka kolkan ja markkinat jossa oli tarjolla jos jonkinmoista käsintehtyä ja josta mukaani tarttui minipussillinen läheisellä mansikkatilalla itsetehtyjä mansikkamarmeladeja, suuntasimme parin kilometrin päässä sijaitsevalle Kotipiirin tuottajatorille. Ai että mitä herkkuja siellä olikaan myytävänä ja kodikas vinttikahvila. Ostin kotijuustoa, inkivääriteetä ja tuoreen joululimpun. Suosittelen kaikille käyntiä Kotipiirissä jos vaan ohi ajelee.

Tässä muutama surkea kuva kännykällä otettuna reissultamme. Ei ollut tietenkään kameraa mukana...

021-normal.jpg016-normal.jpg006-normal.jpg002-normal.jpg

019-normal.jpg022-normal.jpg

024-normal.jpg009-normal.jpg008-normal.jpg005-normal.jpg

020-normal.jpg018-normal.jpg

013-normal.jpg023-normal.jpg

Ihmetellä täytyy noita eläimiä jotka rauhassa olivat karsinoissaan kauhean hälinän ja ihmismäärän keskellä. Jokainen halusi paijata ja taputella niitä ja siellä ne vaan rauhassa mussuttivat heiniään. Erityisesti ihastuin (tietysti) kahteen tosi söpöön shettikseen jotka välittömästä halusin omakseni...

Kotipiirin herkkuja massussa toivottelen kaikille hyvää viikonalkua. Mulla on maanantaina ja tiistaina aamutalli joten pääsen sängystä ylös hyvissä ajoin. 

Cheerio!

Eve