Lauantai on ehtoossa niin sanoakseni ja päivä on hurahtanut ohi aivan liian nopeasti. Yksi syy siihen on varmasti se että meikäläisen aikataulut olivat taas aivan omaa luokkaansa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Olin tosi poikki perjantaina kuten ehdin jo eilisessä postauksessa mainostaa ja se johti siihen että simahdin sohvalle kesken kaiken. Taisi olla inhimillinen tekijä menossa. Havahduin seuraavan kerran aamuyöstä ja suoriuduin iltalenkille viiden kieppeillä lauantai aamuna ja ihmisiä oli jo menossa töihin... Auts! Koirat ulkoilutettuani katselin vielä menneen viikon salkkarijaksoja, söin muutaman leivän ja lopulta päätin painua pehkuihin joskus seitsemältä. Jos sitten herää yhdentoista jälkeen ns. lopullisesti ei ole mikään ihme jos päivä hurahtaa ohi. 

Pekonia, munia, iso kupillinen kahvia ja loput salkkarit edelsivät virallista aamulenkkiä. Kierrettiin koirien kanssa Kontulan kelkkapuiston kautta pieni kieppi ja sitten suuntasinkin tallipaikkaa katsomaan Sipooseen. Sipoo on laaja käsite ja tällä kertaa päädyin enemmänkin Paippisten suuntaan. Talli oli muuten ihan ok vaikka karsinat olivat melko pienet. Tallimestari kertoikin tallin menevän remonttiin kesällä. Tarkastajat olivat antaneet aikaa ensi syksyyn laittaa paikat direktiivien mukaisiksi. Tallimestari oli ja on kokenut hevosenhoitaja ja vahvassa roolissa tällä tallilla. Jopa siinä määrin, että hevosenomistajan osuus olisi jäänyt melkoisen mitättömäksi pitäen sisällään ainoastaan liikuttamisen. Edes kengitykseen ei olisi saanut mennä mukaan; se kuulemma hoituu paremmin jos omistaja ei ole läsnä. Ihan näin statistiksi en halua edes täyshoitotallilla joten en nyt täysin syttynyt tästä paikasta. Lisäksi puitteet eivät olleet mielestäni suhteessa hintaan. Tallimestari vinkkasi läheisestä tallista jossa olisi puolihoito ja arveli siellä olevan tilaa. Muisti vain tallinpitäjän etunimen ja kadunnimen, mutta minä googletin paikan helposti ja soitin sinne illan suussa. Paikka olisi vapautumassa kuun vaihteessa mutta jonotuslista löytyi joten lisäsin itseni siihen. Nyt sitten taas odottelen miten käy. Kyseessä on tosiaan puolihoitotalli, missä tallinpitäjä vie heposet ulos ja ruokkii (myös päiväheinät). Hevosen omistajan kontolle jää kuivikkeiden, heinien ja muiden sapuskojen hankinta sekä karsinan siivoaminen. Tallilla on vuokrattava traikku, mikä on hieno homma. Maastot on hyvät ja laitumiakin piisaa koko kesäksi. Myös kenttä löytyy ja sitä käsittääkseni huolletaan läpi vuoden. Olen melko varmasti käynyt tässä paikassa joskus vuosia sitten jolloin se oli vielä täysihoitotalli, mutta ihan satavarma en voi olla.  

Tallivisiitin päätteeksi ajelin äitini luo kahville, lähellä kun olin. Pistelin menemään ihanan sienisalaatin kahvitteluni ohessa. Namskis! Kotiin päästyäni ajattelin relata vähän ja katsoa vaikka jonkun rainan netflixistä mutta ehei! Huumaava paskan haju tuli jo ulko-ovella vastaan ja Dumle raukka olikin päällystänyt keittiönmattoni tuotoksillaan. Ei muuta kuin hihat heilumaan, aromikynttilät palamaan ja kaikki lävet auki sekä kakkapylly pihalle lisää hajustamasta! Matto meni pesuun, samoin lattia ja kyllä siinä tovi vierähti puuhaillessa. Pesin viimeiseksi Dumlen itsensä, joka heti pesusta päästyään vinkui takaisin pihalla ja taas lensi... Että sellaista lauantaita täällä. 

Seuraa perinteinen lopetus: ylös, ulos ja lenkille! Onneksi vielä huomenna saa koisia! Eve