BREAKFAST TIME

FOTFAB6-normal.jpg

Piipi rauhoittui aamupalalle vasta kun toin tallikaverit ulos. Laumaeläimiä nämä hevoset, niinhän se on.

HAIR, DONE!

FOT6799-normal.jpgFOT9601-normal.jpg

Eilen laitettiin Neiti Been frisyyriä uuteen uskoon. Pikkiriikkisen saksittiin otsatukkaa ja harjaa. Ihmeen hyvin onnistui siihen nähden että tamma oli kuin lentoon lähdössä koko eilisen illan. Käytävällä sähläsi koko ajan ja ulkonakin puomilla oli melkoisen levoton. Jouduin rajaamaan neitokaista ja sitten rauhoittuikin jonkin verran. Tuli jotain tolkkua käytökseen.

Levottomuutta aiheutti omalta osaltaan tallikaverinsa Rauli-ruuna joka huusi oman tammansa Ladyn perään ja ramppasi pitkin tarhaa. Piipi vastaili tallista kantavalla äänellä eikä osannut ollenkaan asettua. Ratsastuslenkillä oli vauhti päällä myös, joten päätin lähteä hiekkamontuille vähän kiipeilemään että saataisiin levoton mieli asettumaan. Asettuiko, vaikea sanoa, sillä lähes sama meno jatkui sen jälkeenkin. Voi noita tammoja!

Siinä on tietysti oma haasteensa kun on pieni lauma. Heti kun joku laumasta liikkuu johonkin, niin toiset huolestuu. Jos olisi useampi hevonen niin tilanne olisi eri. Tietysti Piipi on uudessa paikassakin ja vielä ymmärrettävästi ihmeissään. Aina ei pieni ja rauhallinen maalaistalli kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä että hevonenkin olisi rauhallinen. Olen useasti huomannut että moni hevonen on itseasiassa paljon "lungimpi" isossa tallissa. Näitä esimerkkejä on monia! 

Tämä päivä alkoi muuten pitkällä koiralenkillä, joka oli itseasiassa iltalenkki mutta älkää kertoko kenellekkään... Jalat särki ja kolotti aivan mielettömästi illalla ja odottaessani että kipu hellittäisi, kävi niin että nukahdin. Tsori koiruudet! Mummy is very, very sorry indeed!!

Päivän ohjelmassa on vaikka mitä. Lähden kohta tallille liikuttamaan Piipiä, sitten menen katsomaan yhtä asuntokandidaattia ja sen jälkeen helsinkiin pakkaamaan. Auto pitäisi imuroida heinistä ja... 

Just joo, hauskaa ja puuhakasta päivää kaikille!

Eve