Sunnuntai aamuna klo 10 olin aamutallin lisäksi jo siivonnut karsinan, kantanut vedet ja heinät ja tehnyt muutoinkin kaiken valmiiksi Piipin osalta, pessyt hiukset ja aamulenkittänyt koirat sekä syönyt aamupalan. Siis kymmeneltä, ei voi olla totta!!??!! Hetkellinen häiriökö, kenties... 

Eilen olin tallilla peräti kolme kertaa joten hevosenhajuinen viikonloppu on minulla ollut toistaiseksi. Edelleen ja jälleen kerran hehkutan sitä miten kiva tallilla on puuhailla ajan kanssa. Meillä oli Piipin kanssa kiva iltakävelylenkki Piipille osittain uusissa maisemissa. Ongelmia lenkin alkupuolella tuotti se että joku ryökäle oli perustanut useampia työmaita tienvarrelle sähkötöiden merkeissä ja siitähän ei Piipi tykännyt. On se vaan niin epäreilua pientä tammaa kohtaa kaivaa sinne sun tänne kuoppia, ympäröidä ne metalliaidoilla ja vielä laittaa joka puolelle kaikenmaailman outoja varoitusmerkkejä ja tolppia sekä kasoittain keltaista putkea!! Kyllä oli neidillä tekemistä. Ensimmäisen työmaan kohdalla peruutettiin "muutama" metri ja muutkin kohdat oli ohitettava varpaillaan kun ei voi mitenkään Piipi tietää jos sieltä mahdollisesti hyökkää lauma pieni vihreitä miehiä hänen kimppuunsa. Ei vara venettä kaada mietti Piipi ja otti varman päälle... Kun pääsimme tämän kauhuradan ohi, sujui loppulenkki oikein rauhallisissa merkeissä ja keli oli mitä parhain!

Paippisissa on sellainen aivan ihana punainen mökki jota kävimme myös eilen pälyilemässä. Löysin sen jo Stradin aikana ja siellähän tuo nökötti edelleen. On niin siistin näköinen ettei voi mitenkään olla tyhjillään. Toisaalta saattaa olla kesämökkikäytössä kun koskaan en ole siellä nähnyt autoja pihassa tai muutakaan liikettä. Sinne minä voisin muuttaa kun pihassa näyttäisi olevan vielä pari ulkorakennustakin. Olisi se vaan niin ihanaa kun saisi hepan omaan pihaan... Dream on, sanon minä itselleni mutta mikä estää haaveilemasta.

Piipi voi muuten oikein kivasti, painoa on tullut ja karva kiiltää, mutta olen edelleen hieman ymmälläni taas uudelleen lämmön myötä alkaneista head shaking-tyyppisistä oireista. Lisäksi räkääkin tuli nokasta eilen aamulla. Yskinyt ei kyllä ole sitten tallinvaihdon. Mikä lie nyt sitten riivaa, en tiedä. Olen niin uutterasti ja tunnollisesti hoitanut hevosta, nähnyt vaivaa ja pistänyt rahaa menemään että olisi ihan kiva jos ei nyt enää mitään uusia vaivoja ilmenisi. Tilasin kuitenkin sitten eilen Better Head-yrttiseosta jolla voi helpottaa headshakin oireita, ja turpaverkon sekä kärpäshupun turpaosalla. Josko olisi jotain apua? 

yrtit-normal.jpg

Välillä kieltämättä hieman ärsyttää, sillä tavalla hetkellisesti, kun koko ajan tuntuu olevan jotain pientä kremppaa tammassa. Kyllä niitä ongelmakohtia on nyt ihan tarpeeksi jo yhden hevosen osalle. Olisi niin unelma kun saisi sellaista suhteellisen normaalia arkea tallihommineen viettää eikä olla toistuvasti huolissaan jostain...

Perjantaina hyppäsimme paria estettä kentällä. Ihan vaan muutaman loikan että saatiin onnistunut hyppy ennen lopetusta. Piipiltä aina välillä unohtui että on ne takajalatkin, jotka pitäisi hilata sen esteen yli kanssa. Maastossa hyppää paljon paremmin. Liekö pingottanut "oikeita" esteitä? Takapää on hieman jumittunut/kivulias, niin sanoi kengittäjäkin, joten saattaa johtua siitä. Muutoin kulki perjantaina ihan ultrapyöreenä käynnissä. Ravityöskentelyssä sen sijaan saa vielä tehdä kovasti töitä niin hevonen kuin kuskikin (erityisesti kuski...) ennen kuin alkaa näyttää hyvältä. Pienehköllä kentällä meno on vielä tässä vaiheessa tammalle hieman työlästä joten kauaa ei voi mennä kerrallaan. Ai niin ja naamakirjassa hehkutinkin jo torstain oikeeta laukkaa liinassa, jota tulikin sitten useampi kierros eikä mitään päätöntä kaahausta. Hyvä Piipi!!

Nyt ollaan vihreelle totuttelussa siinä vaiheessa että Piipi menee aamuheinille laitsalle ja on ollut nyt noin 4 tuntia kerrallaan. Tänään tulee hieman pidempi jakso taas joten eiköhän kohta voi olla siellä jo koko päivän. Meidän harkkalaidun ei ole mitään kovin vahvaa heinää joten sopii tarkoitukseensa oikein hyvin. Eikä hobunen ole enää niin euforiassa etteikö malttaisi pitää taukoja syömisessä. 

LAIDUNTAJA

WP_20140517_013%5B1%5D-normal.jpg

LAITUMELLA ISTUSKELIJA

WP_20140517_014%5B1%5D-normal.jpg

********************************

SITTEN VIELÄ KOIRUUKSISTA ELI TÄSSÄ PIEHTAROI DALIA DALTTON:

WP_20140517_003%5B1%5D-normal.jpgWP_20140517_006%5B1%5D-normal.jpgWP_20140517_004%5B1%5D-normal.jpgWP_20140517_007%5B1%5D-normal.jpg

Collieilla on juuri nyt hulppea karvanlähtöaika. Eilen harjailin ja kampailin kummaltakin neidiltä irtohaituvia ja tuppuja pois. Ja kyllä sitä tuli! Iho tietysti kutisee karvanlähdöstä johtuen joten superpiehtaroitsija Dalialla olikin eilen melkoisen mittava piehtarointi sessio päivälenkillä. Loppua ei meinannut tulla tuolle pyörimiselle kun Dalia pääsi vauhtiin.  

Dumle ei oikein diggaile näitä helteitä. Lenkkeily on työlästä ja koira kärsivän näköinen. Kaikki vesilammikot ja pienemmätkin pläntit kahlaa läpi saadakseen ololleen helpotusta.