Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut testaavani miten ratsastaminen kera collieiden sujuu ja tänään sen sitten viimein toteutin. Kuten monesti olen valittanut, kalvaa minua jatkuva huono omatunto koirien saamasta vähäisestä ajasta. Kun hevonen tulee perheeseen, merkkaa se väistämättä minun elämässäni sitä että koirien saama aika ja huomio vähenee kun luuhaan tallilla tuntitolkulla. Kaikki heppaihmiset tietää että tallilla on tosi kiva puuhailla ja aikaa kuluu huomaamatta enemmän kuin laki sallii. Sitä sun tätä tulee näperrettyä ja yhtäkkiä onkin ilta.

Koirat ovat kyllä olleet tallilla mukana ennenkin ja olen päässyt havainnoimaan heidän ja hevosen yhdessä oloa, joka on tähän mennessä sujunut kaikkien osalta hyvissä merkeissä. Piipi näyttää tykkäävän koirista ja suhtautuu niihin positiivisesti; ei siis yritä hyökkiä tai potkia. Koirat taas eivät räksytä ja ovat varovaisen kiinnostuneita Piipistä. Eilen sitten otin koiruudet Dalian ja Monan mukaan ja lähdimme hakemaan Piipiä takalaitsalta. Tähän väliin sen verran että Herra Koira ei valitettavasti talleiluihin osallistu kovinkaan usein. Tällä hetkellä syynä on lievä epäsosiaalisuus ja voimakas ontuminen sekä stressaaminen tallilla. Hänen on nyt parempi olla kotona.

Mutta, takaisin pääasiaan. Taluttelu meni sujuvasti, kukaan ei ollut kenenkään jaloissa ja kun suihkuttelin Piipiä, lepäili koirat pihalla lähituntumassa. Piipi oli oikein seurallisella ja kainaloisella tuulella joten ennen kuin laitoin myrkyt, rapsuttelin tammaa pitkän tovin ja hän roikotti päätään olkapäätäni vasten tyytyväisenä puhisten. Sillä välin koirat rouskuttelivat leivänpalojaan eivätkä olleet vaatimassa huomiota itselleen joten sain rauhassa puuhailla Piipin kanssa.

Kaikki siis sujui tosi jouhevasti joten päätin hypätä selkään kun lähdimme viemään Piipiä takaisin laitsalle. Reissu sujui sekin hyvissä merkeissä. Dalia tallusteli vieressä ja jonkin verran jouduin ohjaamaan häntä kun tuppasi tulemaan hieman liian lähelle heppaa ajoittain. Mona taas jolkotti todella kaukana takana ja häntä jouduin muutamaan kertaan kutsumaan. Oli varmaan vähän hämääntynyt tilanteesta ja onhan se varmaan kieltämättä melko outoa kun mamma on yhtäkkiä "yläilmoissa" jonkun ihmeellisen ja vähän pelottavankin olennon selässä... Kaiken kaikkiaan matka laitumelle meni tosi hyvin ja Piipikin näytti olevan tyytyväinen kun oli seuraa. Nyt voin siis varsin hyvin lähteä pidemmällekin maastoon koko remmin kanssa. Koirat saa samalla liikuntaa ja vähän vaihtelua elämäänsä. Meillä on onneksi ns. autottomia maastoja tallin läheisyydessä joten voin laajentaa lenkkireviiriä ilman että tarvitsee mennä autotielle. Se voisi vielä tässä vaiheessa olla liian haastavaa.

*****************************

Sunnuntai siis parani loppua kohden ja hyvä on että parani, sillä suurin osa päivästä meni kipujen kourissa. Joka paikasta vihloi ja jomotti ja olo oli ihan mielettömän kurja. En muista onko koskaan ollut näin hankalaa päivää. Yritin levätä, ottaa buranaa, laittaa kylmägeeliä ja vaikka mitä mutta kipu senkun jatkui. Koiralenkillä tuntui kuin joku olisi iskenyt puukkoa polveen, joten en voi sanoa nauttineeni tästä ulkoilusta pätkän vertaa.

Syytä moiseen kurimukseen en osaa suoralta kädeltä sanoa, mutta veikkaan että osasyynä on taas jälleen kerran itsensä piippuun ajaminen ja oman jaksamisen yliarviointi tallilla ja miksei muuallakin.

Onko tässä yksi syy vaivaiseen olooni sunnuntaina?

Vaihdoin Piipin karsinaan purut. Kyllästyin totaalisesti pölyävään turpeeseen. Poikkesin lähisahalta hakemassa tilaihme focuksella muutaman purupaalin ja ryhdyin tuumasta toimeen. Pientä puhdetta oli tässäkin kun ensin tyhjensin, lakaisin ja pesin karsinan. Ja tulihan siinä sivussa tehtyä vähän kaikkea muutakin... Nyt saan nauttia raikkaasta kutterin tuoksusta eikä tarvitse kakoa multapölyssä ja se on oikein kiva se! Uskon että heppakin kiittää.

En millään pysty hyväksymään sitä että olen näin raihnainen enkä jaksa krempoistani johtuen tehdä mielin määrin. En tiedä rajojani ja huomaan vasta menneeni rajan yli kun olen lähes jalaton. Voi olla että ratsastamisellakin on oma osuutensa ja ehkä joku kansanmies syyttäisi myös ilmanpaineen vaihteluita mutta oli syy mikä hyvänsä, on se vaan kertakaikkisen ärsyttävää eikä sovi  elämäntyyliini ollenkaan. Haluan mennä, liikkua ja tehdä; kaikki harrastukseni ovat fyysisiä.

Nyt maanantaina heräsin kuitenkin selvästi kivuttomampana joten ehkä ne buranat kuitenkin tehosivat. Tänään on tosiaan Piipuskaisen virallinen synttäripäivä ja kaikkea pientä on suunniteltuna, mutta siitä sitten myöhemmin. Ukkoskuuroja olisi tiedossa, toivottavasti kuitenkin pysyvät kohtuuden rajoissa. Mutta,

Ciao for now,

Eve