Rakastan Herra Koiran ilmeikästä, söpöä nassua ja syötävän ihania ilmeitä. Toivottavasti tekin, sillä tässä niitä tulee tuutin täydeltä:

Dumle on pienestä asti ollut aivan hulluna tyynyihin! Tyynyjen joukosta löytyy aina "rakkaustyynyksi" kutsumani yksilö, jolle Miska osoittaa suurta rakkautta. Aivan juniorina rakkaustyynyt olivat sopivasti sydämen muotoisia ja niissä oli punainen, pörröinen reunus.

Dumle on nyt muuten ollut selvästi reippaampi aloitettuaan adursal lääkityksen joka kohta läheneekin loppuaan. Saatuaan jalkavärkkinsä vähän parempaan kuosiin, on meno maistunut ihan eri tavalla. Muutaman päivän satsi tramalia taisi oleellisesti helpottaa oloa. Ontuminen ei tosin ole vielä loppunut ja tuskin koskaan täysin loppuukaan, mutta Dumle oli ennen kuuria lähes jalaton. Könkkäsi pahasti eteenpäin vanhan ukkelin lailla, niin ettei lenkkeilyä voinut ajatellakaan. Nyt on taas vauhtia löytynyt ja kohta tuleekin sitten jälkitarkastus jossa katsotaan onko tilanne yhtään parantunut. Viivytystaisteluahan tämä on, se on myönnettävä rehellisyyden nimissä. Kyllä sitä taas eilen mietti että mitähän järkeä tässä touhussa on, kun kuskasin eläinlääkäriltä kotiin reilusti yli 200 € maksaneen KUUKAUDEN lääkepussukan.

Lassietyttöjen ruokinta on meidän perheessä ihan hakusessa. En ole aikoihin ollut tyytyväinen heidän tilanteeseensa. Tekisi mieli aloittaa raakaruokinta uudelleen, se on tässä mielessä pyörinyt, mutta sitä varten tarvitsisin pakastimen. Dumlen ruokaa ovat saaneet aivan liian kauan joten jonkinlainen päätös tai suunnitelma tässä pitäisi tehdä. Sitä sun tätä-ruokintamalli pitäisi nyt kertakaikkiaan vaihtaa johonkin muuhun; itseänikin jo ärsyttää tilanne. Työkaveri suositteli perunaa ja kalkkunaa ja se kyllä kuullosti ihan järkevältä.

Mona näyttää kieltä tämänhetkiselle ruokintatilanteelle...

... eikä Daliakaan niin kovin tyytyväiseltä näytä, pikemminkin anovalta.

Kylmä totuus on se, että allekirjoittaneen tallilla luuhaaminen näkyy koirien hoidossa enenevässä määrin. Olen niin puhki tallilta tullessani ja nukahdan lähes istualteen, joten kaikenlaista laiminlyöntiä on koirien hoidossa tapahtunut. Hassuinta on se että en edes tiedä olevani väsynyt, kunnes huomaan nukahtaneeni taas kerran tallivaatteet päällä ja kello näyttää aamuyön tunteja.Yritän kyllä parhaani, mutta se ei ole minun itsenikään mielestä enää riittävän hyvä. Koirahommat laahaa edelleen perässä ja huonnon omantunnon määrä hipoo pilviä. Asuisimmepa edes jossain astetta maalaismaisemmassa ympäristössä, että pääsisimme metsälenkkeilemään ilman autolla ajamista. Täytyy nyt ruveta vakavasti harkitsemaan sitä että muuttaisi jonnekin kauemmaksi ja sopeutuisi ajamaan hieman pidemmän matkan töihin. SOMETHING HAS TO BE DONE!!!

Eniten eläinteni hoitamista haittaa tietenkin työ. Mokoma, kahdeksantuntia päivistäni varastava pakollisuus! Sanomattakin selvää on, että jos olisi taloudellisesti mahdollista, jäisin vallan oloneuvokseksi. Päivisin on ruumiini töissä mutta mieli ihan jossain muualla. Onneksi on sentään kiva työpaikka ja mukavat työkaverit joten kärsimys ei ole pahin mahdollinen.

Piipuskainen, tuo tammoista ihanin, on nyt aloittanut kengättömän elämänsä. Vuolut tehtiin tiistaina ja eilen ehdimme jo testata maastoilua monoitta. Ihan kivasti meni ja tamma liikkui reippaasti. Ei juuri arkonut kavioitaan. Muutenkin oli Neiti B oikein kivalla tuulella ja seurallinen joten tallireissu oli, jos mahdollista, vieläkin parempi. Laittelin ponin kuntoon karsinassa; en aina viitsi viedä naruihin kiinni käytävälle. Piipikin on useimmiten tosi rento kun boksissa valmistaudutaan.

Talli- ja hevoselämää pyrin koko ajan viemään rennompaan suuntaan. Pääpaino on enemmän ja enemmän yhdessä puuhailulla. Välillä meinaa melkein unohtua koko liikuttaminen. Täydellisyyttä olisi se, että hevonen olisi osa arkea, niin paljon kuin mahdollista. Ja se taas edellyttäisi tallia omassa pihassa. Oma tupa, oma lupa... Edellä mainitusta painotuksen muutoksesta hevoselämässäni johtuen elämä täysihoitotallissa on minulle aina vaan kaukaisempi ajatus. Tuntuu, että silloin hevonen liukenisi jonnekin kaukaisuuteen, pois omista käsistä, toisen omaan tyyliinsä hoitamaksi. Minusta tulisi vähemmän tärkeä henkilö hevoseni elämässä ja sitä en halua! En kestäisi sitä jos en pystyisi vaikuttamaan hevoseni ruokintaan, ulkoiluun ja käsittelyyn. Todellakaan en jaksaisi enää kinata yhdenkään tallinpitäjän kanssa heinien määrästä tai laadusta. Amen!!

Nyt on siis heppa vuoltu ja rokotettu. Bootsit on sovitettu ja tilattu ja osteopaatti tulossa syyskuun alussa. Lisäksi olen vihdoinkin tilannut sen Back on Track ratsastusloimen. Rahaa on kyllä mennyt niin paljon että ihan hirvittää!! Onneksi asun toisten nurkissa tällä hetkellä, muuten voisin joutua taivasalle nälkäisenä... Pitäisi vielä saada raspi että pääsisin kavioita huoltamaan ja koppakärrytkin haluaisin mutta viimeksimainittuihin ei nyt taida rahkeet millään riittää. Harmi, sillä palan halusta päästä ajamaan. Muodon vuoksi ajelin tammaa perästä muutama päivä sitten testatessani valjaita ja taisi Piipi ihmetellä, minkä ihmeen takia järjestän tällaista toimintaa lähes 50 kertaa startanneelle hevoselle, mutta nätistihän tuo kuitenkin kulki. Riimu vaan oli päässä. En viitsinyt suitsia laittaa...

Tämä aamu alkoi meillä näinkin leppoisasti:

Sopulineito ottaa rennosti ja mikäs siinä on pää tyynyllä kelliessä... ;-) 

Lopuksi ilmoitan, että haluan lisää aikaa ja rahaa sekä kesän takaisin! Tässä pienet, vaatimattomat toiveeni...

Eve