Eilen lähdettiin parin päivän tauon jälkeen ratsimaan. Edellisenä päivänä juoksutin Piipin liinassa ja saatiin aikaiseksi juoksuttajan sitkeyden ansiosta ihan ok laukat eli siis muutakin kuin vain pelkkä nosto. Vasempaan Piipi laukkasi vielä jopa useamman kierroksen. Juoksutuksen alku oli taas aikamoista kiukuttelua Piipin osalta, mutta kun jaksoi vaatia niin kyllähän neiti sitten asettui kulkemaan. Jossain vaiheessa ei kyllä osannut kävellä (!!) vaan ravasi ja sitten kun piti ravata niin käveli. Peruutti "ihmeissään" kun pyysin käyntiä ja tarjosi löysiä potkuja ja kunnon pukkeja kun piti laukata. On se niin vaikeaa olla tamma! Kaiken kaikkiaan, loppupeleissä, ihan onnistunut juoksutus sessio siis, joskin melkoisen vauhdikas sellainen kylläkin.

Eilen lähdimme sitten maastoon ja tällä kertaa paljain jaloin.

Ready to go

WP_20141001_008-normal.jpg

Tarkoitus oli mennä Lemmenlaaksoon mutta sitten päädyinkin jäämään autiotalon pellolle jossa voi vähän rallittaa ja pohja on pehmeä = armollinen kavioille.

Näkymä rallipellolta

WP_20141002_001-normal.jpg

Sinne päästäksemme piti jostain käsittämättömästä syystä kuitenkin ensin jumittaa pihassa täysin paniikissa ja tuijottaa pöristen kaukaisuuteen sekä lopulta jo lähempänä peltoa, hypätä ihan uuden ojan yli joka sekin aiheutti päänvaivaa tamma pololle. Perille kuitenkin lopulta päästiin ja ravailtiin pitkin peltoa kunnes oli ihan pakko lähteä kokeilemaan laukkaa, joka on viime aikoina ollut siis hieman kadoksissa. No, nyt oli tammuskainen laukkafiiliksissä ja oikein nosti laukan ja sitten mentiin eikä meinattu. Ainoaksi ongelmaksi muodostui se, että Piipi päätti kääntyä oikealle kun taas minä olisin mennyt suoraan, ja meninkin, mutta hevonen jäi matkasta. Löysin itseni maasta mutta ohjissa olin kiinni, joten kulkupeli oli kaikeksi onneksi tallella. Kampesin itseni satulaan takaisin ja tajusin maassa maatessani vaan kovasti kehuneeni hevosta siitä että tuli niin hyvä laukka!!?? Itseänikin moinen jälkikäteen huvitti. Sen verran kävelyä että ratsu rauhoittui ja sitten taas laukkaamaan!! Tällä kertaa pysyin kyydissä ja mentiin HURJAA vauhtia pitkin suoraa. Tamma oikein haki laukkaa, joten tämä päivä oli suotuisa laukkaamiselle, todellakin.

Vanha akka osasi tällä kertaa pudota nätisti, joten mitenkään en satuttanut itseäni. Ja olin niiiiiiin onnellinen kun heppa laukkasi!!

Minäkö muka hurja laukkaaja??

WP_20141001_006-normal.jpg

Illalla, päivän päätteeksi, ei Piipille ruoka maistunut, siis lähinnä mössöt. Muutenkin oli neiti hevonen jotenkin vaisun oloinen, joten odottelin tallilla siihen asti, kunnes huomasin että heinä maistui, ennen kuin lähdin kotiin. Tsekkasin myös mahaäänet pariin otteeseen, ähkynpeloissani kun raukka olin. Hepat olivat nimittäin eilen aamusta asti pellolla jossa tuli pakostakin syötyä hallan polttamaan heinää. Päivällä kävin kyllä lisäämässä kuivaa heinää pellolle ja juottamassa lämmintä melassivettä, just in case, mutta eihän sitä koskaan tiedä, miten kukin heppa jäätyneeseen ruohoon reagoi.

Tänä aamuna kaikki oli tallilla ok ja kauratkin olivat maistuneet hyvin. Tein pienen testin ja taisi löytyä syy edellisillan syömättömyyteen. Nimittäin uusi yrttisekoitus, detox 2-kuuri. Ei kelvannut kaurakaan kun pistin hieman yrttiä sekaan joten nyt täytyy sitten illaksi pohtia miten ihmeessä saan yrtit Piipin kurkusta alas. Ajattelin ottaa käyttöön järeät aseet eli melassin ja omena raasteen. Tällä arsenaalilla käyn taisteluun vastahakoista yrttikuurilaista vastaan!!

Jännityksettä ei selvitty tätä torstai päivääkään, kun tallilta tuli puolen päivän jälkeen tekstari, että Piipi makaa laitsalla. Onneksi olin muutenkin jo matkalla tallille joten sydän syrjällä pistin pökköä pesään ja kävin mielesssäni pikakelauksella läpi kaikki kaikki mahdolliset mitä tehdä -asiat alkaen siitä että pohdin mistä päivystäjä saadaan sipoossa ja mistä traileri jos heppa pitää kuskata klinikalle jne.jne. No, siellähän tuo Piipuskainen tosiaan köllötteli horisontissa, Rauli-ruuna vierellään univahtina. Nousi kuitenkin ylös jo siinä vaiheessa kun lähenin peltoa ja ryhtyi hetimmiten syömään. Kun pääsin Piipin luo, näytti heponen päällisin puolin olevan ihan ok eli ei ollut hikinen, söi innokkaasti ja näytti muutenkin ihan pirteältä. Vatsa äänetkin kuului. Selvisin siis säikähdyksellä mikä oli oikein hieno asia. Piipi käveli perässäni portille asti, jäi syömään kuivaa heinää ja joi vettäkin joten helpottunut hevosen omistaja palasi sorvin ääreen naapurikaupunkiin!

I am a alrite!

WP_20141002_007-normal.jpg

Sydän syrjällään näitten kanssa saa koko ajan olla!

Eve