Weekend, done! And so am I

Näin herttaisesti alkoi perjantai, viikon paras päivä!

Arvatkaa vaan, onko vaikea nousta ylös kun tällainen ihana koiruus makaa kainalossa...

Perjantai on aina niin ihana! Viikonloppu edessä ja niin kovin lähellä. Rakastan perjantai päivää!!

Eikä siinä Lauantaissakaan mitään vikaa sinänsä ole. Tällä kertaa se alkoi aamutallilla. Hyvä tapa saada itsensä ja päivä käyntiin. Koiruudet oli mukana, hepat tuli hoidettua. Päivän ratsastus taas sujui mutaisissa merkeissä. Oltiin kerrankin liikkeellä valoisalla ja mentiin ak:n lempilenkille mutta joka paikassa oli ihan mielettömän liukasta joten varovaisesti piti hipsiä. Onneksi metsässä ja Lemmenlaakson reiteillä päästiin edes vähän ravailemaan. Ohjelmaan kuului myös viikon "kuntosaliharjoittelu" eli jyrkkien mäkien kiipeilyä. Hyvin tamma kyllä palautui. Sen verran sateinen keli oli, että kovin kansoitettu ei Lemmenlaakso ollut. Alan epäillä, että suurin osa Järvenpääläisistä on sokerista. Sateella ei juuri ketään näy missään...

Mutta, sitten se sunnuntai; ei muuta kuin ennätyksiä rikkomaan:

Ja Auts! Nyt on maanantaina kroppa niin jumissa, ettei paremmasta väliä. Ylipitkä rehkiminen tallilla kostautui eikä auta muuta kuin vain kestää. Tuntuu kuin jyrän alle olisin jäänyt. Siitäkin huolimatta, kivaa oli! Tallilla on aina mukava puuhailla kaikkea, senhän kaikki jo varmaan tietääkin...

Käytin koirat ulkona ennen tallille lähtöä ja söin herkullisen aamupalan rauhalliseen tahtiin. En pitänyt mitään kiirettä ja nypin jopa kulmat ja saksin vähän otsista. Oli tosi kiva aloittaa aamu rauhallisesti! Ajattelin että hepat kyllä pärjää tallissa eikä heidän maailmansa kaadu vaikken siellä ihan kovin aikaisin olekaan.

Ensin tankkaus ja sitten menoksi

Aamutallin tehtyäni ryhdyin siistimään Piipin talvitarhaa lopulliseen kuntoon. Se tiesi lisää viikatteen heilutusta, haravointia ja kaiken kaikkiaan kymmentä kottarikuormallista kaikenlaista "viherjätettä" ja rikkakasveja. Hieno siitä kyllä tuli ja allekirjoittanut muistutti urakan päätteeksi puolan lippua; valkoinen paita ja punainen naama takasi sen.

Päivä jatkui normi tallihommilla eli karsinan siivouksella, heinähommilla ja vedenkannolla. Onneksi sentään löysin paketin teepusseja satulahuoneen kaapista niin että sain hörpättyä vähän teetä, sillä olin jo aivan totaalisen voipunut urakoinnin jäljiltä. Kupillisen teetä juotuani lähdin hakemaan Piipuskaista laitumelta. Ähelsin töppöset tamman jalkaan ensitöikseni sillä olin hyvin epävarma siitä mitä enää jaksan tehdä ja päätin aloittaa rankimmasta hommasta. Satulalle piti pitkäastä aikaa irvistellä oikein kunnolla, ja takaräpylöilläkin vähän huitoa. Voihan se tietty olla että muuten vaan oli kireämpi fiilis neidillä mutta en voi olla näissä tilanteissa huolestumatta ja pohtimatta sattuuko nyt taas johonkin. Lähdettiin tällä kertaa tiemaastoon ja vaelleltiin pitkin sipoon teitä noin 1,5 h letkeään tahtiin. Tamma oli eläväisellä ja pirtsakalla tuulella.

Sitten tulikin kiirus, sillä kun sain pikapikaa Piipin hoidettua ja yritit syötettyä, oli kello jo yli neljä. Olin siis ollut tallilla yli 7 tuntia putkeen!!! Apua!!! Niin, ja vieraita oli tulossa klo 18, kakku tekemättä ja koirat ulkoiluttamatta. Mielikuvaharjoittelin kaikki tekemiseni etukäteen ajaessani tallilta kotiin, tosin useamman kilsan lenkin kautta, sillä Piipuskainen olit tehnyt tarpeensa yksityistielle josta kävin ne kera miniharvan ja pikkulapparin siivoamassa. Seuraavaksi kakkaat hieman lähemmäksi, jookos?

Sain kuin sainkin kaiken ajallaan valmiiksi. Tarjoilut olin muutenkin suunnitellut niin että pääsen helpolla, joten kakkupohjan olin ostanut valmiina. Tein kakkuun tuorejuustosta, creme vanillasta ja maitosuklaasta kuorrutteen ja täytteen, otin pakkasesta hieman mansikoita ja koristelin koko komeuden valkoisella marengilla. Nami! Suolaisena tarjottavana oli uuninachoja juustokastikkeella, salsalla ja jalapenoilla maustettuna. Nekin ihania pitkästä aikaa!

Ja mitähän sitten juhlimme? Menneellä viikolla rakas poikani täytti kunnioitettavat 21 vuotta ja on nyt sitten jenkkienkin mittapuun mukaan täysi-ikäinen! En voi uskoa että se ihanan suloinen pikkuinen joka muikealla hymyllä varustettuna söi rusinoita nahkasohvalla istuen, on nyt 21 vuotias, töissäkäyvä nuori mies! Onnea vaan vielä rakas T jos tätä satut jostain syystä lukemaan! OIet rakas!!

Koirat ovat nyt todellakin trimmausta vailla. Hoitotoimenpiteet on enkuiksi sanottuna long overdue to say the least. Kynnet kaartuu kohta mutkalle ja tassukarvat harottaa joka ilman suuntaan Dumlen "rastoista" puhumattakaan. Siis ihan kamalaa ja anteeksiantamatonta!!

Ja jottei ilman kuvia joudu tätä julkaisemaan, here we go, perjantailta koirien metsälenkkeilyotoksia. Löysimme uuden pusikon tallin läheisyydestä ja siellä sai Herra Koirakin kirmailla vapaana:

Eiko kukaan nyt leiki mun kanssa?