Kylläpä on kiva olla vapaalla! En ole pitänyt mitään lomaa aikoihin, kun kesäkin meni töissä. Töitä olen tehnyt  koko ajan viikonloppuja lukuunottamatta, joten tällainen viiden päivän jouluvapaa on ihan tervetullut. Varsinaista luppoaikaa ei ole juuri ollut ja ihmettelenkin miten ylipäänsä ehdin edes töissä käydä. Päivät ovat kuluneet sujuvasti aamusta iltaan koirien ja Piipin kanssa puuhaillen. 

Tänään olin perinteisellä tapaninpäivän ajelulla, mutta selästä käsin. Piipillä oli vauhti päällä joten lenkkimme oli reipasvauhtinen, ja niin oli vähän tarkoituskin. Eilen olimme maastossa ratsastusvyöllä ja vaikkemme silloinkaan himmailleet koko aikaa, ovat nämä "vyölenkit" aina hieman hidasvauhtisempia kun tamman askeleet ei ole mukavimmasta päästä istua. 

Olin unohtanut kaikki suojat kotiin kuivumaan, joten jouduin tekemään mielenkiintoisia pintelivirityksiä Piipin jalkoihin. Olin tosi yllättänyt kun kestivät hyvin päällä. Käytiin täään läheisellä myllyllä hieman tutustumassa kohisevaan koskeen, kun tarkoituksena olisi joskus mennä sieltä kautta tutkimaan uusia maastoja. Aikamoisen pelottavaa oli veden kohina Piipin mielestä, mutta pikku hiljaa aletaan tutustumaan. Ratsastamisesta tulee aina niin hyvä fiilis ja tänäänkin oli taas oikein mukava lenkki. 

Joulupukki toi minulle tänä jouluna kaikkea kivaa eli olen siis mitä ilmeisimmin ollut kiltti. Pikäaikainen haaveeni telkkarista toteutui kun sain suureksi yllätyksekseni ihanan valkoisen leditelkun yhdestä paketista.

WP_20141226_001.jpg

Poikani antoi kylkiäisenä myös HDMI-piuhan joten Suits:in kolmatta kautta olenkin sitten katsonut isolta ruudulta. Juupa, juu, olen taas netflixin onnellinen käyttäjä! Osasivat lähettää juuri oikean mainoksen s-postilla. En voinut vastustaa kun näin ilmoituksen Suitsin kolmannesta kaudesta eikä mennyt kauaakaan kun olin jo klikannut itseni takaisin palveluun.

WP_20141223_001.jpg

Harvey Specter on niiiiiiin ihana... edelleen...

Koirat ovat saaneet kohtuudella jouluherkkuja ja lahjatkin jo etukäteen. Lenkillä olemme käyneet normaaliin tapaan ja tallillakin. Heidän elämänsä ei siis ole juuri heilahtanut suuntaan eikä toiseenkaan.

WP_20141224_013.jpg

Allekirjoittaneella alkoi mitä ilmeisimmin arki tänään kun löysin itseni Haarajoen Siwasta ruokaostoksilta. En ehtinyt äidin luo perheen yhteiselle aterialle kun kuppasin tamman kanssa maastossa, joten pistelin kotona valmislihapullia ja dippivihanneksia sekä creme brüleeta ja pipareita.

Nyt täytyy ryhdistäytyä ja ryhtyä ottamaan kunnon kuvia, kun huomaan että kaikki kuvat ovat tosi surkeita. En ole saanut aikaiseksi edes joulukuvaa koirista. Säälittävää!! Lupaan parantaa tapani. Koiralenkki kutsuu ja sitten tutimaan että jaksan nousta aamutalliin.

Eve