Valmennus lähestyy, apua! Ja ihanaa! Jännittää ihan sairaasti mennä tunnille pitkän tauon jälkeen. Vuosikausien jolkottelu pitkin pusikoita näkyy varmasti jossain. Toivottavasti en ole ihan toivoton... Kiva kuitenkin aloittaa vihdoin ja viimein Piipin eteenpäin vieminen ja siinä samassa ehkä jossain määrin myös omien taitojen petraaminen. Tällä kertaa ratsastan itse ja valmentaja käy mahdollisesti selässä jonkin aikaa lopputunnista. Tunnille tulee minun ja Piipin kanssa tallikaveri Inka ja lv-tamma Lady. Loput puskaporukastamme ratsii sitten meidän jälkeen.

Tärkeintä on ehkä kuitenkin Piipin ratsutus ja siinä erityisesti laukannosto. Piipi osaa kyllä paljon jo nytkin eikä suinkaan ole mikään aloittelija. Olen vaan aika vähän ratsastanut kentällä, tuuppaillut tai miten sitä nimeäisi, joten nyt on ihan kiva ryhdistäytyä silläkin osa-alueella. Minulle tullessaan Piipi tarvitsi kuntoutusta eli siis massaa, lihaksia ja eroon jumeista, joten kentällä emme juurikaan käyneet pyörimässä. Sen sijaan kiipeiltiin, puujoteltiin mentiin puomeja yms. Meidän kenttä ei myöskään ole parhaimmasta päästä. Se on pienikokoinen ja huono pohjaltaan, joten minua ei houkuttele viedä hieman epätasapainoista ratsua sinne kauhomaan. On myös usein joko mutainen tai liukas, riippuen vuoden ajasta, joten tämäkin on jo rajoittanut meidän "kouluratsastusharjoitteita". Sen vähän mitä olen kentällä mennyt, olen ollut 85% tyytyväinen ja jopa hämmästynyt siitä miten tamma kulkee, kaikesta huolimatta. Voihan kaikkea toki jossain määrin treenata myös maastossa; pidätteitä, siirtymisiä, väistöjä, tasapainoa yms. ja sitä mekin olemme tehneet.

Viime sunnuntaina tosiaan oltiin maneesilla kokonainen tunti ja olihan se niin luksusta. Piipikin kulki todella kivasti asiat huomioon ottaen. Mentiin siirtymisiä, väistöjä (saa hyvin kuulolle) ja jopa harjoitusravia melko paljon eli siis tehtiin sellaista mitä me kumpikin (varmasti) osaamme.

Olen pyrkinyt liikuttamaan Piipiä alkuviikon suhteellisen säännöllisesti ettei ole liikaa virtaskaa lauantaina. Maanantai oli vapaa, tiistaina rodeojuoksutusta pellolla, keskiviikkona ratsastusvyöllä lähimaastossa ja eilen torstaina sitten montuilla "bodailemassa": Ei mitään turhan rankkaa mutta liikkeessä kuitenkin on oltu.

Eilen olin töitten jälkeen ratsimassa valoisalla ja koirien kanssa vielä myöhemmin tekemässä iltatallin. Siinä sitä aikaa taas kului iltapuhteissa ja pääsinkin lähtemään kotia kohti vasta hieman ennen kymmentä. Suuntasimme vielä koiruuksien kanssa Lemmenlaaksoon myöhäiselle iltalenkille.

Dalia ja Mona, kummassakin kuvassa...

WP_20150122_008.jpgWP_20150122_006.jpg

Ihanaa viikonloppua! Tästä se taas lähtee!

Eve