​Niin siinä sitten kävi, että sairaalaan oli pakko palata. Päädyin päivystyksen

WP_20150804_15_59_05_Pro.jpg

kautta takaisin osastolle, sillä tulehdusarvot olivat sen verran korkealla. Päivystävä lääkäri jopa ihmetteli, miten ylipäänsä jaksoin istua pystyasennossa virkeän näköisenä, kun suurin osa olisi noilla arvoilla ollut jo vaaka-tasossa. Olen siis supernainen!

Jouduin siltä istumalta osastolle ja tippaan(antibiootti) arvion mukaan vähintään noin kolmeksi päiväksi.

WP_20150804_19_00_19_Pro.jpg

​Siellä sitä maattiin ja elettiin sairaalaelämää kolmen päivän ajan.

WP_20150807_07_26_27_Pro.jpg

Näkymä punkasta ei ollut kummoinenkaan.

WP_20150807_07_17_59_Pro.jpg

Sisko ja äiti kävi tuomassa vähän hygieniatarvikkeita ja luettavaa sekä pari persikkaa ja lakuja. Pakkolepoa oli edessä ja eihän siinä mitään, jos vaan sitten lopultakin tämä kärsimätön potilas lähtisi paranemaan. Minulla oli oma huone, sillä olin jonkinlainen infektioriski vauvoille, joita osastolla myös oli. Muutenkin oli kiva olla itsekseen, enkä sen suuremmin kaivannut ketään huonekaveriksi.

Sairaalaruoka yllätti maukkaudellaan. Mulla ei ole mitään valittamista. Eikä myöskään siitä että passattiin...

WP_20150807_10_57_02_Pro.jpg

Tekemistä toki olisi ollut muutakin kuin kölliä sairaalavuoteella mutta minusta ei ole tekijäksi ennen kuin saan tulehdusarvot taivaisiin nostaneen infektion taltutettua ja kunnolla toivuttua leikkauksesta. 

Kaikista pahinta oli kun tiistaina tuli soitto että Piipi oli löytynyt laitumelta oikea etujalka turvonneena. 

V__E8E6.jpg

On todella turhauttavaa maata sairaalassa, kun toinen on kipeenä, ja niinhän siinä yleensä käy, että jos jostain syystä et ole kotona, niin silloin aina sattuu ja tapahtuu kaikkea ei niin kivaa hevoselle. Onneksi sain sairaalasta käsin järkättyä eläinlääkärin jo seuraavalle päivälle ja Minnalle sopi hieman tiiviimpi hoitotahti. Muutoin olisin ollut kyllä ihan avuton ja pulassa. Jalassa oli, ja on edelleen, lihasrevähtymä, jonka hoitona on lepoa ja yksin tarhailua sekä kylmäystä ja tulehduskipulääkettä. Piipi pääsi/joutui muuttamaan putkitarhaan mutta onneksi on sellainen heppa, joka pystyy olemaan yksikseen, myös yöt tallissa. 

Oli todella kärsivällisyyttä koettelevaa mutta ehdottoman välttämätöntä levätä ja saada itsensä kuntoon. Aika vaan kävi "hieman" pitkäksi kun olo alkoi kohentua, joten keksin itselleni facepostaamisen lisäksi myös muuta virikettä. Tippatelinettä oli kiva pyöritellä kuin hyrrää.

WP_20150807_09_10_56_Pro%201.jpg

...ja sairaalaselfieitä tuli otettua kyllästymiseen asti. Saattekin nyt kyllästyä mun kanssa.

WP_20150807_07_18_31_Pro.jpgWP_20150807_07_18_48_Pro.jpgWP_20150807_07_19_30_Pro.jpgWP_20150807_07_01_02_Pro.jpg

Supernainen kun olen, tulehdusarvot hurahti nopeasti alas ja vaikka kolmantena päivänä eivät tippuneetkaan ihan toisen päivän tahtiin, niin pääsin kuitenkin perjantaina iltapäivällä kotiin! Sita tietoa juhlistin juomalla mansikkasmoothien sairaalan kahvilan helteisellä terassilla

WP_20150807_12_39_07_Pro.jpgWP_20150807_12_37_18_Pro.jpg

Lopulta hyvästelin haikein mielen huoneeni,

WP_20150807_14_13_33_Pro.jpg

ja vaikka tämä kommentti pitää sisällään jonkin verran sarkasmia, niin oikeasti kyllä hieman jännitti lähteä kotiin hoitamaan itseään kuntoon, kun viime kerralla se päätyi uuteen sairaalakeikkaan. Kotiuttanut lääkäri sanoi että levätä pitää mutta puuhailla saa, yllätys yllätys, oman jaksamisen mukaan. Tämä on tunnetusti minulle hieman vaikea käsite ymmärtää... Infektion uusimisen kertoi olevan hyvin epätodennäköistä ja kantamiselle painorajoitukseksi tuli nyt 10 kg kun viimeksi leikkauksen jälkeen taisi olla puhetta 2-3 kg:stä. Verinäyte täytyy vielä käydä antamassa HUS labissa maanantaina mutta mitään jälkitarkastusta ei ole. Ompeleet jätettiin sulamaan itsekseen, ja hoitaja kehoitti ottamaan iisisti ja sanoi myös,että jos en ratsastaisi nyt ainakaan antibioottikuurin aikana. No se kyllä onnistuu kun Piipikin on levossa. 

Kotona oli vastassa innosta tutisevat koirat. Heidän vastaanottonsa oli lämmin ja äänekäs. Mamman mussukat!

Tulokahvit juotuani pistin koirat autoon ja suuntasin tallille. Neiti lohikäärme päästi syvän ja pitkän kurkkuhörinän kun kävelin tarhan luo. Ehkä sekin vähän minusta tykkää ja hyvä niin, sillä minä ainakin tykkään siitä ihan kamalasti! Irrottelin pihkoja hepasta flora culinessen avulla, syöttelin vihreetä läheisellä peltotiellä sekä tarkistin vesitilanteen, jonka jälkeen Neiti Bee pääsi takaisin tarhaansa.  Kauhea siivo jäi käytävälle, kun jolla kulla on kiima ja komea suokkiherra Ransu sattui tulemaan talliin hoitotoimenpiteiden aikana. Siinä sitten niin sanotusti kusi lensi...

Menin tallireissun jälkeen lepäämään ja toipilaana nukuinkin pommiin joten menin hoitamaan iltatallin vasta kymmenen jälkeen. Harjailin Piipin kunnolla, kylmäsin kipeää lihasta, mittasin lämmön ja laitoin lääkkeen lisäksi melkein kilon helosania takajalkaan, jossa on useita haavoja ja joka on tönkkönä paljosta tervalaastarista.

Täällä sitä nyt ollaan kotona toipumassa ja ihanaa on kyllä päästä puuhailemaan rakkaiden lemmikkien kanssa muutaman päivän tauon jälkeen. Täytyy muistaa kanssa levätä, eiköhän se sitten siitä!

Eve