Taas on aikaa hurahtanut sitten viime postauksen. Näyttää olevan nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus nämä tämän blogin historiassa pitkähköt tauot.

Piipi käväisi Mikkelin raviradan klinikalla kontrollirtg-kuvissa ja koppihoito valitettavasti jatkuu. Piipi ontui edelleen kävellessään ja murtuma ei ollut juuri lähtenyt luutumaan.

Ikävin uutinen oli kuitenkin se, että nivelrikkoa oli havaittavissa jo näin varhaisessa vaiheessa. Tämä nivelrikko oli nimenomaan se viimeinen peikko jossain hamassa tulevaisuudessa mutta nyt jo siis totista totta. Hyvinkään hevossairaalasta tuli konsultaatiota kuvien tiimoilta ja kaikkien läääkäreiden lausumat voisi kiteyttää niin että Piipistä ei todennäköisesti ikinä tule köpyttelyhevosta kummempaa, jos sitäkään. Toisaalta on kyllä joitain mahdollisuuksia hoitaa nivelrikkoa, kuten erilaiset nivelen piikitykset. Hermojen katkaisuakin ehdotettiin yhden lääkärin toimesta mutta toinen oli sitä mieltä ettei siitä ole vastaavaa hyötyä kavionivelen ollessa kyseessä. Sittemmin on minulle ehdotettu erilaisia vaihtoehtoisia hoitomuotoja kuten iilimatoja, kraniosakraaliterapiaa, akupunktiota ja magneettipatjoja. Olin melkoisen alakuloinen klinikkkäynnin jälkeen ja sain vähän toivoa tulevaan, kun on kuitenkin olemassa erilaisia vaihtoehtoja mitä kokeilla. Seuraava kontrollirtg on toukokuun alussa ja siihen mennessä pitäisi ontumisen olla historiaa. Muuten ei ennuste kuulemma ole kummoinenkaan. Taitoimme matkan klinikalle heppa-autolla jossa ei toiminut jarrut ja matka oli, sanoisinko hieman liian jännittävä. Voin kertoa, että Mikkelin keskustan poikki ajaminen oli aika haasteellista liikennevaloista yms. seikoista johtuen...

Sairastarha tuli siis rakennettua turhaan ja hiekkaakin tilasin ison kasan samaa tarkoitusta varten. Päästin kuitenkin Piipin ihan hetkeksi tarhaan piipahtamaan, arvellen että jos muutaman hetken viettää karsinan kokoisessa tarhassa, siitä tuskin haittaa on.

Mutta vielä mitä. Hetken pöristyään ja kuikuiltuaan ihmeissään, alkoi Piipi pomppia ja hillua pienessä tarhassaan siihen malliin ettei auttanut muu kuin mennä sekaan ja pyydystää villiintynyt sairaslomalainen saman tien takaisin sisälle ennenkuin saisi enempää vahinkoa aikaiseksi. Nappasin napakoita potkuja latovan tamman kiinni ja kuskasin kiireen vilkkaa talliin.

Nyt sitten koppihoito jatkuu edelleen, ja kyllähän se meiltä konkareilta onnistuu reilun kahden kuukauden vankalla kokemuksella. Rutiinit ovat tulleet tutuiksi.Vaihdoin Piipille kuivikkeiksi kutterin, sillä pelletti ei oikein toimi koppihoitolaisella. Karsinaa putsataan pari kertaa päivässä eikä pelletin rakenne ehdi rikkoutua, kun jo joutuvat poiskuskatuiksi. Näin ollen kokonaisia "nappuloita" menee lantalaan ja ihan hukkaan ja kuiviketta saa olla koko ajan lisäämässä. Yksi suursäkki kului vajaassa kuukaudessa, joten tulee ihan liian kalliiksi. Muutoin kyllä olen pelletin ystävä. Neiti Bee on nyt onnellinen sillä hänen lempikuivikkeensa on ehdottomasti kutteri!

Ai että sitä onnen määrää ja toistuvaa piehtarointia. Jatkuva purukuorrutus on nyt päällä!! Ja onhan se myönnettävä että itsekin nautin, kun tallissa on ihana, puhdas puun tuoksu koko ajan.

Juottaminen on keskeisessä osassa Piipin kuntoutusta ähkyjen ehkäisemiseksi. Mash on Piipin lempparijuoma joten onneksi sitä tuli hankittua. Kolme kertaa päivässä tarjoilen Mash-veden. 

Lisäksi saa Piipi välillä melassivettä ja tavallista tietty kanssa, isoon saaviin, kaiken lämpimänä. Tämä tarkoittaa sitä että sisältä täytyy vesi kantaa, mutta onneksi olen vahva kuin Peppi Pitkätossu ja matka ei ole pitkä.  Ruokaan olen lisännyt jonkin verran merisuolaa, ihan varmuuden vuoksi.

Piipahdin itse työhaastattelussa Helsingissä, kun olen yhtenä vaihtoehtona harkinnut paluumuuttamista monestakin eri syystä. Samalla kun ryhdyin aktiivisesti hakemaan työpaikkaa, aloitin tallipaikka-asian selvittämisen. Tämä jos mikä on oleellinen juttu minulle. Laitoin hevostalli-nettiin ilmoituksen ja sainkin hurjasti vastauksia. Yhtä tallia kävin jo katsomassa, kun siinä olisi tarjolla vaihtoehto, jossa voisin itse hoitaa Piipin. Ihan täysihoitoon en ole valmis tammaa antamaan, sillä en halua jäädä statistiksi hevoseni elämässä. Olen nyt hyväksi havainnut sen, että hoidan itse, joten siitä haluaisin pitää kiinni, mikäli mahdollista. En millään jaksa ryhtyä neuvottelemaan heinien tai kuivikkeen määrästä, tai huomata sitä että sovittu ei pidäkään paikkaansa. Ei myöskään kiinnosta olla toistuvasti osallisena diplomaattisissa selvittelyissä hevosen asioihin liittyen, enkä halua että hevostani käsittelee kuka tahansa. Sopivan tallipaikan löytyminen ei siis ole itsestään selvyys tai mikään "piece of cake".

Toistaiseksi olemme kuitenkin vielä oman tuvan ja tallin turvissa täällä "savonmualla" jossa haarat on "huoria" (totta!) ja ihmiset kieroja... no ei vaineskaan, leppoisiahan ne... :) Näillä mennään!

Eve