Heissan ystäväiset!

m%C3%A4.jpg

Minä täällä mutten suinkaan aina yhtä vakavana kuin tässä kuvassa! Kesä on mennyt hurjaa vauhtia ja syksyä pukkaa niin sanotusti. En olisi millään valmis luovuttamaan kesän suhteen vaan nauttisin mielelläni kauniista ja helteisistä kesäpäivistä ja ihanista illoista. Eilen olin ulkona lähes puoleen yöhön asti kun keli oli mitä parhain. Istuin pihalla lepotuolissa fleecepeiton alla, teemuki kädessä nauttien raikkaasta ilmasta. Koirat nuokkuivat helteisen ja kuumankostean päivän jäljilta tyytyväisinä viileässä illassa pitkin pihaa. Niin ihanaa, muttei kyllä aamulla kun herätyskello soi... No, se oli sen arvoista.

Olen tehnyt töitä koko kesän. Aloitin uudessa työpaikassa toukokuussa joten lomaa ei ole kertynyt tälle kesälle. Koirat ovat kulkeneet tiiviisti mukana tallilla ja Piipin kanssa olen ratsastellut noin kerran viikossa,

piips.jpg

yleensä maastossa. Heppoja hoitaessa onkin mennyt suurin osa vapaa-ajasta. Tallilla on kiva olla ja siellä saa kulumaan useamman tunnin kaikkea kivaa puuhastellen. Aina silloin tällöin on mukana ollut termarillinen kahvia ja jotain purtavaa. Herkutteluhetkiäkin on vietetty syystä jos toisesta ja ihan ilman sen ihmeellisempää syytäkin, vinkvink Tiina...

Piipi on jaksellut tosi hyvin ottaen huomioon miten kipeä on. Ulospäin sitä ei juuri näy ja tamma onkin kirmaillut laitumella nivelrikosta ja murtumasta huolimatta. Ihanaa nähdä rakas Neiti Bee niin elinvoimaisena nauttimassa elämästä!

n%C3%A4tti.jpgpy%C3%B6rii.jpgvaavi.jpg

Paavo tuli jäädäkseen ja hänestä onkin tullut tosi rakas osa laumaa, kaikkine ärsyttävine piirteineen. Kovasti herra yrittää olla mieliksi ja totella mutta välillä luonto vaan ottaa vallan. Tytötkin ovat sopeutuneet Paavoon ja ottaneet hänet osaksi meidän laumaa.

pack2.jpgpack.jpg

Sopulipusu

pusu.jpg

Tässä meidän lauman kesä kiteytettynä. Kiitollinen olen siitä että olemme Piipin kanssa vihdoinkin löytäneet tallin jossa todella viihtyy ja harrastaminen on nautinto. Puitteet on kohdallaan, tallilla on rauhallista ja kuten olen monesti sanonut, minulla on maailman paras tallikaveri jonka kanssa heppoja hoidamme. Olen niin tyytyväinen että tulin takaisin kotiin Rantasalmelta, monestakin eri syystä. Nyt vaan reippaasti syksyä kohti huomisen Piipin kontrolliröntgenin ja kengityksen kautta. Nyt emme menekään hevossairaalaan vaan kuvat otetaan kotioloissa. Peukut pystyyn että toipuminen on edennyt!

C U!

Eve