Tämä blogi alkaa muistuttaa enemmän ja enemmän kuvakirjaa! Pakko vaan aina laittaa kaikki otokset vaikkeivät laadullisesti niin huippuja olisikaan, otanhan ne yleensä puhelimen kameralla. Varmaan alkaa koiriakin jo kypsyttää kun vaanin perässä puhelimeni kanssa, milloin kuvaten milloin videoiden, mutta eivätköhän siihen ole jo tottuneet. Olen kyllä totta puhuakseni alkanut kuvaamaan vähän kaikkea muutakin, joten mietin juuri eilen pitäisiköhän jossain vaiheessa investoida oikein kunnon kameraan. Luonnossa on niin paljon kaikkea kaunista ja kiinnostavaa. Viimeksi taisin inspiroitua kuvaamaan jonkun pahaa-aavistamattoman oittilaisen upeaa "rakennelmaa" tien poskessa... Meidän aamumetsässä on myös outo ilmiö eli ylikokoinen terttu mustaherukoita muuten jo täysin kaljussa marjapuskassa. Näyttävät oudoilta kun ovat vielä niin hyvässä kuosissa muuten jo syksyn runtelemassa metsässä. Tosin Dumle meinasi pistellä ne poskeensa mustikan puutteessa (on raukka ihan hukassa kun missään ei ole enää mustikoita...).
Oudon näköisiä, vai mitä. Dalia linssilude on onnistunut pääsemään tähänkin kuvaan...

Olen nyt täysin vakuuttunut että Mona ei voi mitenkään olla puhdasrotuinen collie... Äippäkoira on varmaan käynyt naapurin metsästyskoiran luona salaa "deittailemassa" kun on kyllä niin mielettömät "riista"vietit tytöllä. Toisaalta ei mitään uutta kun edellisessä kodissaankin oli kuulemma kova jahtaamaan, niin lintuja kuin kissanpentuja. Metsässä saattaa yhtäkkiä syöksähtää jonkun puun juureen kyttäämään, mitä lie oravia tai lintuja ja aina on kyllä valmis lähtemään vähän kaiken "perään". Tulee kyllä pois kun kutsuu mutta kovin on kiinnostunut kaikesta mitä metsässä vilisee. Dalialla ei tällaista viettiä ole ollenkaan.

Toinen mitä olen huomannut Monasta, ja tämä kyllä vahvistaa jo ennen ensi tapaamistani saamaa käsitystä neidistä, on se että on mestari omalla hiljaisella tavalla yrittämään saada tahtonsa läpi. Kun ei halua tehdä jotain mitä pyydetään, kuten esim. istumaan toisten kanssa paikalla kuvatessa, lössähtää aina maahan TOSI surkean näköisenä eikä MILLÄÄN ymmärrä että pitäisi istua. Menee tarvittaessa vaikka kellimään ja esittää pientä reppanaa. Näissä tilanteissa en ole antanut periksi ja sitten kun lopulta tajuaa ettei esitys mene läpi, istua nököttää paikallaan mutta on niin suivaantuneen näköinen että!! Kun sitten saa kehuja kun on tehnyt oikein niin hyppii kuin vieteri ylös alas ja hyökkäilee siinä samassa kavereiden kimppuun = menee ihan kierroksille.

Mona ei todellakaan ole mikään nynny vaan melkoisen ovela pikku väkkärä mutta NIIIIIN ihana!!!  On aina hauska kun koiralta löytyy tollaisia kivoja persoonallisia tapoja...Osaa myös tehokkaasti jyrätä itselleen huomiota; tarvittaessa vaikka istuu päälle päästäkseen kaikista lähemmäksi mammaa.

En haluu istua joten kadotan korvani...

Sisko auta...

No okei, istutaan sitten mutta korvia en kyllä näytä!!!