Herra Koira säikäytti mut toden teolla kun meni eilen vielä huonompaan kuntoon kuin oli keskiviikkona. Oksensi sellaista ruskeaa kuraa muutamaan otteeseen, ei jaksanut kävellä, ruoka ei kiinnostanut ja oli harvinaisen vaisu. Alkoi todenteolla pelottaa että josko tämä onkaan mitään ahmimiseen liittyvää.

Soitin varmuuden vuoksi järvenpäähän tutulle eläinlääkärille ja kysyin onko normaalia että koira oksentaa jos on ylensyönyt. Sanoivat että oireisiin kuuluu. Kävin työpäivän aikana katsomassa kaveria ja ulkoiluttamassa. Iltaa kohden alkoi piristyä jonkin verran ja lopulta oli jo nälkäinenkin. Selvisimme siis säikähdyksellä, thank God. Olin jo ihan hilkulla lähdössä eläinlääkärille mutta ei sitten tarvinnutkaan mennä.

Dumlen kanssa on hieman enemmän varuillaan kun on niin sairas kaveri jo valmiiksi. Rupesin kelaamaan kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja kyynpuremasta, punkista, myrkystä ja ennen kaikkea siitä josko maksansa oli sanomassa sopimusta irti lopullisesti.

Kortisoonia ja samylinia en antanut ahmimisepisodin aikana mutta tänään sitten taas jatkettiin kuureja. Dumle on jo lähes entisellään. Paska alkoi maistua tienposkista ja tytöt sai "satikutia" alkulenkistä. Tuo satikudin antaminen on sellainen Dumlen spesiaalijuttu; ärjyy tytöille lenkin alkuvaiheessa hurjana, näyttää kuka on herra ja hidalgo. Dalia ei välitä pätkän vertaa mutta suloinen tosikkomme Mona hyökkää aina takaisin. Pakki on Dumlella vielä vähän sekaisin mutta ruoka maistuu ja energiaa alkaa olemaan normimäärä.

Eilen muuten yölenkillä oli melkoisen syksyinen keli. Tuuli tosi kylmästi ja myrskysi. Havahduin toden teolla siihen että kesäkin loppuu jossain vaiheessa ja siihen ei ole enää kovin pitkä aika. Taas kävi niin että paniikki iski. On se vaan niin kamalaa kun kesä loppuu. Ajatuksena masentava...Täytyy nyt yrittää olla positiivinen ja uskoa siihen että elokuu on vielä ihanan lämmin. Lomaa ei ole tänä kesänä ollut ja kun tässä on hieman avoinna tuo tulevaisuus niin sitä on kesä hurahtanut enemmän ja vähemmän jotain odotellessa, mutta mitä?

Nyt täytyy varmaan pikku hiljaa käynnistellä netflixiä ja uppoutua elokuvien maailmaan niin ei tarvitse ajatella sen kummemmin kesän loppumista kuin tulevaisuuttakaan.

Thankgod for netflix...

E<3