Kun viime perjantai alkoi, oli minulla rahaa 10 euroa ja joitain senttejä päälle sekä tyhjyyttä ammottavat keittiön kaapit. Siinä oli tosiaan pistettävä mietintämyssy päähän ja tarkasti mietittävä miten tuollainen summa laitetaan riittämään. Menin työpaikan lähellä sijaitsevaan s markettiin ja tuhlasin lähes koko summan jolla sainkin kassillisen ruokaa. Kännykän laskin oli päällä ja sentin tarkkuudella tiesin missä mennään. Onni potkaisi ja löysin mm. sellaisen jättikokoisen filesuikaleboxin -50% hinnalla ja onnistuin jopa ostamaan yhden rahkapurkinkin. Tilille jäi kokonaista 55 centtiä rahaa, huh hah hei!! Ei paljon naurattanut eikä naurata vieläkään mutta pakon edessä on taivuttava ja turhaan sitä sen enempää surkuttelee kun asia nyt vaan on niinkuin on.

Kyllä siinä sai mielikuvitusta käyttää ruokaa laittaessa ja marjoja poimia, halusi tai ei. Maito loppui joten minä maitokahvin suuri ystävä join kahvini mustana, sitten loppui myös kahvi niin että oli enää pussinpohjallinen ikivanhaa aromiköyhää Watsakahvia jäljellä, oivariinipaketti tyhjeni ja pikkuhiljaa sitten myös jääkaappi. Maanantaina teki tiukkaa aamupalan kanssa mutta siitäkin selvittiin. Lounaaksi oli eilistä ruokaa (todellinen sekapata...) ja illalla söin puuroa.  Kuola valuen luin joitain blogeja missä oli kuvattuna herkkuaamupaloja, ihania ravintola-annoksia ja kaiken maailman herkkuja. Kauheeta kidutusta tosiaankin!

Tänään ei ollut sitten enää mitään. Aamupalaksi join kupillisen vihreää teetä ja pari viipaletta kurkkua sekä tomaatin. Olin kuitenkin siirtänyt bonusrahaa S-tililtä = kaikki mitä siellä oli eli kokonaiset 14 euroa omalle tililleni ja ennen töihin lähtöä tsekkasin koneelta tilitapahtumat ja JIPPIII!!! Siellähän ne!!

Kävin ensimmäisen palaverin ja sen jälkeen suunnistin lähikauppaan. Kahviin en saanut rahoja riittämään mutta voin rehellisesti sanoa täydestä sydämestä teille kaikille jotka tätä sepustusta luette että KOSKAAN ei ole tumma leipä ja oltermannijuusto maistuneet niin hyvältä kuin tänään. Olin aivan euforiassa kun söin voileipäni ja sain oikein MAITO kahvia sen kanssa! Ns. itsestään selvät asiat saavat tällä tavalla aivan uusia merkityksiä. Toinen hyvä syömiseen liittyvä juttu oli tänään se että Elisalta sai tekstiviestiä vilauttamalla magnum-jädekupongin jolla sai hakea ärrältä ilmaisen magnumin ja minähän hain! Huono puoli tässä oli se että meninpä sitten seuraavaan palaveriin paita suklaassa kun sotkin lahjakkaasti itseni ilmaisella magnumillani...

Paska kuukausi tämä on ollut eikä suinkaan ensimmäinen sellainen laatuaan. Rakkaan kulta Dumlen uskomattoman kallis uusi lääke samylin, entiset lääkkeet siinä mukana ja hulppean hintainen kuivamuona horjuttaa nyt jatkuvalla syötöllä meidän talouttamme. Onneksi sentään sain sponssattua itselleni koiranruoat rakkaalta läheiseltä ja nehän meillä ostetaankin aina ensin.

Saan sellaista keskinkertaista palkkaa joten en ole ihan kaikista huonotuloisinkaan vaikken lähelläkään ns. hyviä liksoja liiku. Menot ovat kuitenkin tällä hetkellä melkoiset. Siinähän se sitten onkin. Ja sitten kun joutuu lainaamaan välillä niin kierre on valmis. Ei ole kovin motivoivaa käydä töissä kun tili tuli tili meni on jatkuvasti se slogan. Joskus sitten saan tästä tarpeekseni ja ihan kylmän rauhallisesti ostan jotain itselleni hyvin tietäen että joka centti tulisi säästää talousmenoihin. Mutta kun V...tuttaa suunnattomasti ettei ikinä saa mitään itselleen kun kuitenkin töissä käy. Joskus joo ihan normaalia että näin on mutta ei jatkuvasti. Talouden pitoni on siis ilmeisesti aivan takalistosta mutta hirveän paljon ei ole mitään mistä karsia. Mainittakoon että en juo enkä polta, en käy baarissa enkä ikinä ulkona syömässä tai edes kahvilla enää joten aika askeettisesti elän. Menneisyydessä tehdyt huonot taloudelliset ratkaisut painavat vielä arjessa lainan muodossa, ei millään isolla summalla mutta jollain tapaa kuitenkin.

Se on kanssa niin että mitään säästöä ei pitäisi väheksyä sillä monista pienistä summista kasvaa äkkiä se yksi iso. Itsekin olen joskus syyllistynyt siihen ajatteluun että no se on vaan kymppi, ei se missään tunnu mutta kyllä se vaan tuntuu, se on vissi. Ei tarvitse olla monta kymppiä kun on jo satanen.

Terveellinen ruoka on myös tosi kallista, niin se vaan on. Haluaisin itse syödä rahkajuttuja, marjoja, vihanneksia ja lihaa mutta valitettavasti vehnämakaroonipusseja saa eurolla viisi. Tyhjäksi jää kassi hedelmäosastolla jos eurolla lähtee ostoksille. Tavallinen karkki on halvempaa kun jotkut kuivatut mulperinmarjat tai -hedelmät pähkinöistä puhumattakaan jotka maksavat isoja maltaita.

MUTTA, kun tarkkana on kaupassa ja valitsee huolella niin kauppakassin hintaan on kyllä mahdollista vaikuttaa. Kympillä lähtee yllättävän iso kassi ruokaa mukaan! Palkkapäiväni on 31.7. Sitä ennen tulossa enää 90 € matkakorvauksia joilla pitäisi pärjätä ensi viikon keskiviikkoon. Tankkikin on lähes tyhjänä ja kaikenlaista taloustavaraa uupuu joten ei muuta kuin tarkan euron meiningillä eteenpäin!!!

Irtokarkeista haaveillen

Eve <3