Letkeä lauantaimaasto palautti onnellisen ylläpitäjän maanpinnalle pahimmalla mahdollisella tavalla. Mulle niin rakas Stradi ontui sujuvasti syväkoukistajajännevaurioista jalkaansa. Voi surkujen surku! Tätä olen pelännyt mutta toisaalta työntänyt ajatuksen syvälle taka-alalle kun viime aikoina on kaikki mennyt niin (=liian) hyvin. Olen jo ehtinyt pohtia tulevaisuutta, ratsuttamista yms. ja ollut aika varma siitä että meillä on vielä monta yhteistä vuotta edessä. No ei taida olla.

Nyt täytyy vetää henkeä ja miettiä mitä seuraavaksi. Ravia ei ainakaan mennä, se on selvä se. Miten pitkään jatkaa näin vai olisiko parempi viheltää peli poikki saman tien? En pysty enkä halua sillä lyhyessä ajassa on tästä hepasta tullut mulle yksi parhaista. Ollaan otettu niin iisisti nää ratsimiset ja himmailtu ettei vaan tulisi takapakkia. Oliko meidän muutaman päivän takainen pellolla ravailu ja kentällä meno liikaa? Jos oli, niin eipä vaariparka sitten juuri mitään kestä.

Nyt on marraskuu ja ensi kuussa joulukuu. Sinnekö asti sitten? Voi surkeuksien surkeus...