MONSTERI JOULUTUNNELMISSA

IMG_3527-normal.jpg

Mona harjoitteli joulukuvauksia varten. Ei hullumpi alku...

IMG_3520-normal.jpg

Huh, huh! Mallinhommat ottaa voimille!

**********************************************

Olen hyvää vauhtia palautumassa takaisin hevosettoman elämän epäterveellisiin tapoihin. Hyvä kun en sentään karkkia syö, muuten voisi jo puhua totaalisesta retkahduksesta. Katsoin eilen peräkanaa kolme leffaa netflixistä eikä edes tehnyt tiukkaa. Lenkkeilin yöllä, nukuin pitkään... Onneksi on nuo koirat ettei elämäni ihan paheelliseksi muutu.

Koirien näkökulmasta asiat eivät välttämättä ole menneet huonoon suuntaan ollenkaan, päinvastoin. Olen nyt hieman enemmän kotona ja jos vanhat merkit pitää paikkansa, saattavat lenkit pidentyä jonkin verran. Kuten tänään itseasiassa jo kävikin. Aamulenkille (??) lähdimme klo 11.30 paremmalla puolella mutta menimmekin pitkän kaavan kautta eli aikaa saimme kulumaan yli 2 tuntia. Lenkkiin kuului metsä ja pelto-osuuksia sekä pyörä-ja hiekkateitä kulttuurimaisemissa. Tänään on muuten asiasta kolmanteen herra Sibeliuksen synttärit ja Ainolassa tarjotaan kahvit kaikille. Melkein poikkesimme sisään... Koiruudet, jopa Dumlekin, saivat olla vapaana ja ilma oli mitä parhain. Allekirjoittaneen pukeutuminen oli mennyt nappiin joten ei tullut kylmä eikä kuuma; mitä sitä muuta voisi toivoakkaan. Nyt ovat koirat melkoisen uuvuksissa jopa siinä määrin etteivät jaksaneet edes pahemmin kerjätä vaikka söin äidin lihapullia lounaaksi. Ja se on suoranainen ihme se!

IMG_3515-normal.jpg

Dumlen laimea kerjäysyritys...

Mulla on vielä muutama tallivuoro seuraavalle kahdelle viikolle joten täysin hevosetonta elämäni ei siis ole. Jonkinlainen "roti" säilyy. Aamutalleja taitaa olla 4 ja iltatalleja 2. Mun tsägällä varmaan loimitusaamuja kaikki tyynni. Tallihommissa ja hevosen kanssa puuhaillessa pysyy kuntokin kohdillaan kun raahaa ja kantaa kaikkea ja liikkuu ulkoilmassa tuntitolkulla joka päivä. Kivaa ja rentouttavaa hyötyliikuntaa ihan huomaamattaan! Voisi jopa fitnesskielellä aamuaerobiseksi hajoitteluksi kutsua aamutallin tekoa, kun ennen aamupalaa rehkii tunnin. 

Jälkkäriksi laitoin muuten tänään...

IMG_3514-normal.jpg

...banaania, tummia viinirypäleitä ja skyr-protskurahkaa.

Teetä join...

IMG_3522-normal.jpg

...toisesta omistamastani joulumukista (johon mahtuu muuten 4 kuppia kahvia ja runsaat maidot...).

**************************************

KOIRIEN JOULUPIPARIT

IMG_3529-normal.jpg

Paistoin koirille pari pellillistä joulupipareita. Käytin tilaisuutta hyväksi kun joulumuori oli valmistanut maukkaan taikinan ja hyökkäsin paikalle luumuottini kanssa. On selvääkin selvempää keiden pipareita nämä ovat... Koiruudet saivat muuten maistaa taikinaa kuten kaikki pikku-leipurit ja hyvin kelpasi! Dalian ilme oli autuas piparin hajussa ja hän parkkeerasikin itsensä leivontapaikan lähituntumaan. Ihana Prinsessa joka ymmärtää hyvän päälle!!

************************************

Olen myös yrittänyt taas opetella lukemaan. En ymmärrä miksi en kertakaikkiaan jaksa keskittyä seiskaa vaikeaselkoisempaan luettavaan vaikka olen aina tykännyt suorastaan "ahmia" romaaneja. Tämä opus on nyt mulla "harjoittelukirjana". 

IMG_3513-normal.jpg

Tuntuu ettei muutenkaan mikään kovin "sivistynyt" kiinnosta. Olenkin tullut siihen tulokseen että en yksinkertaisesti jaksa keskittyä mihinkään korkealentoiseen kun viimeisen vuoden sisään on mahtunut niin paljon kaikkea kuormittavaa että haluan nyt aivan selvästi keventää kaikilla elämän osa-alueilla missä vaan se ikinä on mahdollista. Netissä surffailu tuntitolkulla, leffojen katsominen ja perus emmerdalen ja salkkarien katselu töllöstä tuntuu tällä hetkellä paljon rentouttavammalta kuin mikään korkeakulttuuriin vähänkään viittaava. Aivot on narikassa ja siella saavat nyt ollakin.

Arvon tässä juuri lähtisinkö vielä vähän pälyilemään kauppoihin. Vaikka saadakseni hieman lahjaideoita... Shoppailu ja kaupoissakiertely (ja miksei kirppareillakin), on muuten yksi sellainen asia minkä parissa rentoudun myös. Toinen vaihtoehto loppupäiväksi on uppoutua netflixin ihmeelliseen maailmaan. Tai miksei sekä että...

IMG_3517-normal.jpg 

Loppukevennys: Hajusinttini ovat ryhtyneet kukoistamaan. Saa nähdä pysyvätkö hengissä jouluun asti.

Tällainen sunnutai täällä!

<3 Eve