No johan olen hiljaiseloa täällä pitänyt! Onkohan ikinä ollut tällaista postaustaukoa tässä blogissa, todennäköisesti ei. Pohdin juuri nyt minulle erittäin kimuranttia asiaa jonka vatvominen on vienyt viimeisetkin mehut ja nähtävästi postausdraivinkin siinä samassa. 

Olen usein elämässäni törmännyt siihen että asioilla on liian monta puolta. Päättämisen vaikeus astuu kuviin mukaan kun mikään ei ole yksiselitteistä. Tehdäkö niin vai näin? Aika ajoin kaipaan jonkinlaista helppoutta elämääni. Sitä vaan tuntuu olevan niin kovin vaikea saavuttaa. Voihan se tietysti olla, ja varmaan onkin, että oma tapani kelata ja pohtia asioita sekä toisaalta yli-spontaani lähestymistapani, ovat syynä helppouden puutteeseen ja asioiden mutkistumiseen. 

Ihmiset ympärilläni tuntuvat joitain poikkeuksia lukuunottamatta unohtavan minut kovin helposti. Muistun mieleen kun panostani tarvitaan. Tämä ei välttämättä ole kiva tunne ollenkaan, huomata olevansa merkityksetön. Katsoin taannoin siskoni facebook seinältä videopätkän erityisherkkyydestä. Tunnistin siitä itseni. Olen herkkä vaistoamaan ilmapiiriin liittyviä asioita, inhoan voimakkaita hajuja ja kirkkaita valoja, olen tosiaankin helposti innostuva; siinä vain muutamia erityisherkkyyden piirteitä. Olisi toisaalta kiva löytää jonkinlainen selitys sille miten kokee asioita ja ehkä päästä keskustelemaan vertaisten kanssa. 

Myös se että on herkkä kaikelle, on omalla tavallaan todella stressaavaa. 

Taidanpa nyt lähteä lenkille koirien kanssa ja sitten Piipeilemään tallille. Toivon, että tunnelin päästä näkyy pikapuoliin valoa ja saan vastauksen pohdinnoilleni. Parin päivän sisällä pitäisi tehdä parikin suhteellisen isoa päätöstä ja "blancoa" näyttää. 

Palaillaan!

E