Tuli ihan lapsuus eilen mieleen kun taluttelin Piipiä vajaan kilsan päässä olevalle laitsalle. Muistan muutamankin ratsastusleirin jossa päivän päätteeksi taluteltiin tai ratsittiin hepat ilman satulaa matkan päässä sijaitsevalle laitsalle. Kyllä tuo matka kuitenkin tuntuu aika pitkältä kun ees taas sen kävelee, päivittäin. Luulen, että saatan käyttää ainakin silloin tällöin Piipuskaisen kyytipalveluita ja ryhtyä matkustajaksi. Kulutan mieluusti kaiken kävelyenergiani koirien kanssa, tällainen rampa mummo kun olen. 

Tallinpitäjät olivat onneksi eilen vieneet laitsalle traktorilla vesisäiliön, joten ei tarvitse mun pikkuautoa jatkuvasti ajeluttaa kivisillä peltoteillä. Oli se vaan niin helppoa siitä läheltä täydentää vesisaavit!  

Käytiin tänään parin päivän tauon jälkeen ratsimassa meidän, tai siis ainakin kuskin, lempilenkki. Siinä mennään hiekkatietä, pellonlaitaa, metsänpolkua ja hiekkakuoppia pitkin. Monipuolista siis. Pääsee hyppäämään, kiipeämään, menemään "puomeja" (=kaatuneet puunrungot) ja välillä vaan lompsimaan ihan kaikessa rauhassa eteenpäin. Piipi on alkumatkaan kehittänyt jonkun ihme hysteriakuvion. Kulkee eteenpäin kuin kireä kuminauha, pomppii, kyttää ja yrittää kääntyä ympäri. Kun on vaan sitkeesti siitä menty, useamman kerran, on Piipikin alkanut rauhoittumaan jo jonkin verran. Sitten jo osaa nauttia metsässä kun saa painaa välillä täysillä.

Piipi saa nyt "superhoitoa" kun öttiäiset kiusaa laitsalla. Pestään, rasvataan, myrkytetään ja tietty harjataan. Ihan mitään hervottomia ötökänpuremia ei olekkaan vielä syntynyt. Ajattelin pestä pahimmat alueet Prob-shampoolla kerran viikossa. On ainakin ennen osoittautunut tehokkaaksi keinoksi. Mulla kun ei muuta harrastusta ole, niin ehdin hyvin hevosta puunaamaan päivittäin. 

Matkalla kesälaitsalle

(hevonenkin ON kuvassa...)

WP_20140607_003-normal.jpg

Laiduntajat myöhäisillan hämyssä

WP_20140607_007-normal.jpg

Tilaa ja ruokaa riittää kolmelle pollelle yllin kyllin. 

********************

Luonto on todella rehevänä, näin alkukesästä. Siitä täytyy nyt iloita täysillä. Alkukesä, ihana sana! Kaikki on vielä edessä!!

WP_20140605_002-normal.jpg

Tällainen vihreys ja vehreys tulee vastaan ihan kodin nurkilla kun koirien kanssa lähdetään lenkille. Ei ole kauaa kun tästäkin näki juna-asemalle asti, mutta eipä näe enää!

Ihana kesä!

Eve