Heissuliveijaa, viikonloppu tuli ja meni! Nyt ollaan sitten sorvin äärellä ja uusi viikko uusine haasteineen ihan alkutaipaleella. Viikonloppu, jokaisen toimistorotan ja päivätöitä tekevän kohokohta, ei ollut ihan täysin odotusten mukaisen mukava. Kaikenlaista pientä mieliharmia, joskaan ei mitään suurempaa ja vakavampaa, teki viikonlopusta ihan ok:n muttei sen enempää.

Keli oli parasta menneessä viikonlopussa, sillä lämpötila lähenteli pariakymmentä. T-paita päällä ratsastelin ja tuli jopa ihan kuumakin ajoittain. Vietin lauantaina aikaa tallilla pitkän kaavan kautta. Ensimmäiselle reissulle otin mukaani pienet apulaiset, Dalian ja Monan. Huono omatunto pysyy vaiti kun koiruuksille järjestyy jotain muutakin "äksöniä" kuin pelkät peruslenkit. Perussiivouksien lisäksi tuli hieman niitettyä superterävällä viikatteella, rakennettua Piipin talvitarhan porttia ja mm. haettua takalaitumelta kottareilla kolme isoa saavia ja yksi pienempi.

Puhteiden välissä voi vähän leikkiäkin...

Tallitutustuja käväisi päivällä ja pohdimme hieman hoitokuvioita hänen kanssaan. Henkilö jäi vielä miettimään seuraavaa siirtoaan ja onhan se niin, että ennen kuin heppa on pihassa, ei mikään ole varmaa, joten odotellaan ja katsellaan. Aamutallit tekee yllättävän monelle tiukkaa mutta meidän tallilla on innokkaita aamutallin tekijöitä ihan kaksin kappalein joten se ei välttämättä ole mikään ylitsepääsemätön ongelma.

Käväisin kotona syömässä, ruokkimassa koiruudet ja hetken päästä suuntasin taas tallille, tällä kertaa ratsimaan. Piipi ei ollut parhaalla mahdollisella tuulella mutta jotenkin selvittiin Lemmenlaaksossa jonkinmoinen maastopyrähdys. Kaikkea piti pelätä ja ravi oli ihan syvältä epätasaisine tempoineen, joten ihan mielettömän nautinnollista ei tämä ratsastus ollut. Sekin harmitti että taas ajauduttiin ratsastamaan pimeällä vaikka koko päivä oli aurinko paistellut. Hoidettaessa oli tamma älyttömän kiukkunen ollen koko ajan korvat luimussa. Ei kelvannut mikään, kaikesta piti kiukutella ja hampaita loksutella. Lopulta jouduin jo komentamaan jonkin verran ja neiti tamma tokenikin pieneksi hetkeksi. En yleensä reagoi, jos Piipi kiukuttelee, kun siitä ei ole juuri mitään hyötyä, mutta nyt oli pakko sanoa jotain, sen verran häiritsevää pelleilyä tuo oli.  Voi myös olla mahdollista että olin vaan huonolla tuulella ja sietokyky matala.

Hieman jäi kuitenkin vaivaamaan Piipin haluttomuus lähteä lenkille. Ilme oli extra yrmeä jo satuloidessa. Pakostakin rupeaa miettimään onko jotain kipuja taas jossain aktivoitunut ja pitäisikö pitää taukoa muutama päivä. En halua missään tapauksessa ratsastaa jos heppa on yhtään kipeä tai edes sinne päin. Toivon kovasti, että pystyisin taluttelemaan enemmän, niin että voisin sillä tapaa myös liikuttaa. Mutta kun olen niin rampa ettei voi kuvitellakaan sellaista että lenkkeilisin hevosen kanssa jalan ja siihen päälle koirien lenkit. Toisaalta voin tietysti ottaa collietytöt mukaan ja lähteä johonkin päin maastoa käpyttelemään mutta sitten on kuitenkin Herra Koira joka myös pitäisi ulkoiluttaa. Saisinpa ne koppakärryt! Eli siis suomeksi, olisipa rahaa. Juuri nyt en kuitenkaan taivu mihinkään ylimääräiseen kun hankintoja on ollut aivan valtavasti viime kuukausina ja vielä isoja sellaisia.

*******************************

Sunnuntaina kävinkin sitten ensimmäiseksi ratsastamassa kun tallille menin. Raspasin kavioita jonkin verran ennen lenkkiä enkä muutenkaan pitänyt kiirettä laittaessani hevosta kuntoon. Ajattelin ehtiväni ajoissa sovituille perhepäivällisille mutta niinhän siinä kävi että myöhästyin oikein roimasti. Ratsastuslenkki kesti noin 1,5 tuntia ja alunperin ajattelin että vaan kävellään tänään. Päädyin kuitenkin ravailemaan sillä sain päähänpinttymän siitä että nyt mennään sitten ihan siihen malliin kuin kuski haluaa. Olen välillä niin kyllästynyt siihen koikkelehtimiseen ja alati muuttuvaan tempoon, kun Piipi pelkäilee erinäisiä asioita joten nyt päätin että tällä kertaa mennään kuin ratsut ja unohdetaan kaikenlainen koheltaminen. Piipi on eittämättä menettänyt minulla ollessaan ratsastettavuutta jonkin verran mutta silti olen yrittänyt pitää huolen että avut menee läpi ja niihin reagoidaan. Tamma toimii hyvin istunnalla ja pidätteet menee läpi joten niitä siis hyödyntämään. Ja saatiinhaan sitä rauhallista raviakin irtoamaan. Aina kun himmas niin sai ohjaa joten kai siinä typerämpikin kaakkimus jo tajuaa mitä halutaan ja Piipihän ei ole typerä! On ihan oma vika, kun olen ollut liian hälläväliä ja villi ja vapaa; maastossa on vaan lompsuteltu, välillä kävellen ja välillä vauhdikkaasti, mutta siinä se sitten onkin ollut. Täytyy vaan itse useammin ryhdistyä, eihän siinä muuta.

Toinen asia mikä huolestuttaa jossain määrin, on laukka. Jokin aika sitten Piipi laukkasi vielä ihan mielellään ja ajoittain, joskin harvemmin, jopa suhteellisen rauhallisesti, mutta nyt on laukkaa aina vaan vaikeampi löytää. Jos nouseekin, niin raville putoaa mielellään takaisin aikamoisen pian. Ja sekin on outoa että paremmin nykypäivinä nousee vasen laukka, ei enää takuuvarma oikea. Ja taas meitsi miettimään niitä kipuja... Toisaalta buutsit ja kengättömyys voi omalta osaltaan vaikuttaa mutta kyllähän tuollainen taantuminen harmittaa, ei voi mitään. Nyt kun saisi vielä sen ratsutus/valmennuskuvion käyntiin niin saisi tähänkin ongelmaan ammattilaisen apua. Paljon en vaadi, mutta laukata haluaisin...

**************************

Huonoa mieltä viikonloppuna en rupea sen enempää analysoimaan, sanonpa vaan että ihmisistähän se jälleen kerran johtui. Tein paljon turhaa työtä kaikenmaailman ihme hiipparien takia ja sain kuulla urputusta sellaisista asioista jotka eivät minulle oikeastaan kuulu. Todeta vaan voi, jälleen kerran, että mitä vähemmän ihmisten kanssa aikaansa viettää, sitä paremmin viikonloppukin sujuu, niin se vaan on!

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille,

toivoo erakko-eve