ESIPUHE

Minusta on tullut viikonloppubloggaaja! Voi ei, olen kovin pettynyt siitä. Kaipaan päivittäin blogin pariin ja kirjoittamaan mutta kun en meinaa millään ehtiä. Kun postailee harvoin, tulee postauksista väistämättä aikamoista sillisalaattia. On niin paljon kaikkea mistä haluaisin kirjoittaa ja punaista lankaa aiheiden välille on useimmiten aika vaikea löytää.

Olen jostain syystä innostunut luontokuvaamaan viime päivinä ja napsinut kaikenlaisia "taidekuvia" siinä samassa. Olen kuvannut yhtä lehteä, pihlajanmarjaterttua, kaarnaa puussa ja ruusunmarjaa pensaassa. Ja kaikki ne Lumialla. Piipin kuvia on melko vähän ja ne ovat valitettavan samanlaisia kun olen useimmiten yksin tallilla. Koirien ihania ilmeitä ja hauskoja tempauksia olen myös pyrkinyt ikuistamaan. Kuvaaminen on oikeastaan tosi kivaa!

Olen myös tehnyt ahkerasti töitä, tuskaillut erinäisten asioiden ja ihmisten kanssa, yrittänyt hoitaa kaikki velvoitteeni ja muistaa moninaiset, huomiotani ja aikaani vaativat asiat. Aika ajoin, aamusta iltaan jatkuva tekemisen paljous tuskastuttaa. Tuntuu että koko ajan on hirveä hönkä päällä ja muistettavaa sekä organisoitavaa niin paljon, että pelkästään ajatus niistä saa uupumaan. Post-it lappuja on vähän joka paikassa ja yritän välillä tehdä niistäkin jonkinlaista koontia. Tavarapinot vyöryvät päälleni, jos ei muualla niin ainakin ns. makuuhuoneessani. Tilan puute tekee tavaroiden järjestelystä ja ympäristöni siistinä pitämisestä enemmän kuin haasteellista. Tältä pohjalta lähden nyt kasaamaan tätä postausta. Haastetta siis kerrakseen. 

LUONTOKUVAUS(TAKO?)

Joskus on vaan ihan pakko edes yrittää ikuistaa aamun huikeita värielämyksiä. Niin kaunista!

Jpää-Sipoo nurkilta, hyvää 8.10 huomenta

Sunrise

Lemmenlaaksossa aamulenkillä, samainen 8.10

Aamu on uuden alku!

Yllä: Väripläntti keskellä kuihtuneita lehtiä

BAITEX

Piipistä on tullut aikamoisen tarkka siitä mitä suuhunsa pistää. Alkaa neidistä hyvää vauhtia kehkeytyä melkoinen "kermaperse". Milloin kelpaa mikäkin. Jotain häikkää on kuitenkin ollut havaittavissa viime aikoina, sillä heppa ei ole ollut oma itsensä. Edellisen viikon himmailin ratsastusta kun tuntui siltä että jotain kipuja saattaisi olla. Tamma oli kiukkuisen oloinen, toisaalta myös vaisu. Yhtenä päivänä minut kutsuttiin tallille kesken työpäivän, kun neiti veti lonkkaa laitumella. Tallinväki oli huolestunut mutta kuten tälläkin foorumilla aiemmin mainitsin, tamma oli loppujen lopuksi ihan ok. Seuraavaksi alkoi kipuilemaan kupeitaan. Satulavyötä kiristettäessä potki sivulle ja kupeisiin kun edes hipaisi, oli reaktio sama. Aloin jo olla ihan varma, että hiekkaa on nyt kertynyt suolistoon, kun Piipi oli kuitenkin närpertänyt tynkäheinää laitsalla ja siinä on ihan varmasti kulkeutunut kaikenlaista ylimääräistä pakkiin. Suunnittelin jo Porvoon reissua että saisin Psylliumin kuorijauhetta "luomuna". Eläinlääkäri arveli että voisi olla kyse myös sukkulamadoista jotka aiheuttavat samankaltaisia oireita. Hiekkaa vastaan ei voi "sotia" samanaikaisesti madotuksen kanssa, joten päätin madottaa ensin. Jouduin hakemaan matolääkkeet reseptillä ja se kyllä kirpaisi!! Equest Pramox maksaa eläinlääkäriltä ostettuna 24 € mutta apteekissa 37 € + reseptipalkkio. Kyllä ketutti ja raskaasti, mutta eläinlääkäriltä olisin saanut lääkkeen vasta ensi viikolla, enkä uskaltanut odottaa siihen asti. Matolääkkeen metsästys ei muutenkaan ollut mikään helppo nakki. Sain paikalliselta el-asemalta puutteellisen reseptin, ja jouduin ajamaan mokoman paperin kanssa ees taas tästä syystä. Lisäksi matolääke oli tilaustavaraa, joten tulihan reissu poikinensa tehty että saatiin tammalle loishäätö laitettua.

Piipi on talvitarhaillut tämän viiikon ja on kovin innoissaan kun talvitarhassaan on jonkin verran vihreetä. Nyt ei kelpaa sitten mikään muu heinä, paitsi JOSKUS oma namiheinä. Tallin heinää vaan pyörittelee pitkin poikin. Porkkanoita syö hyvin valikoiden ja yrtit menee kun naamioin ne siirappiin ja omenaraasteeseen. Meillä on heinät tehty tallilla vain kertaalleen, joten syysvihreetä löytyy pelloilta yllin kyllin. Perjantai-iltana kävinkin sitten syöttelemässä Piipiä pilkkopimeässä että sai mokoma poispilattu kavioeläin mieluista heinää...

AAVE!! Huhuuuuu...

(Yllä: jollakin on maha...) 

Syksy näkyy myös siinä että Piipi on melkoinen sähikäinen tai sanoisinko tosi eläväinen. Ei ainakaan missään tapauksessa pystyyn kuollut. Voi tietty olla että kaurakin menee päähän mutta ei kyllä pitäisi kun määrät ovat melko vähäiset. Piipi syö tällä hetkellä seuraavasti väkirehuja:

Aamu: 6 dl kauraa

Ilta:  1 dl pellavaa 

2 dl greenline

6 dl kaura

1 dl detox 2-yrtti

Juotan päivittäin Piipille melassivettä ämpärillisen. Haluan varmistaa sen että neiti juo jotain. Hetken aikaa joi tosi huonosti, mutta nyt menee taas tavallinenkin vesi. 

16.10 on Piipin hammashoito, 21.10 vuolu ja sitten pitäisi tilata osteopaatti. Kyllä nyt on taas hobusella hoitoja kerrakseen!!

Juttu on nyt niin että sisälle en tule!

Tuohon se tykkää jumittaa, oven suuhun ihmettelemään, mitä lie päässä pyörii, mun pelle hermannilla... Lauantaina oltiin kunnon maastossa kun koko viikko on lähimaastoiltu ja juoksuteltu. Kyllä oli taas vauhtia suonissa ja keveähkö etuosakin alkulenkistä. Siellä sun täällä vilisi pieniä vihreitä miehiä sankoin joukoin. Laurilantiellä annettiin sitten palaa; sai lämminverinen ravihevoseni paahtaa niin kovaa kun sielu sieti ja meitsi leikki monte-kuskia. Neidille teki hyvää vähän päästellä höyryjä pihalle. Olen sitä mieltä että ratsu tai ei, niin Piipin, ja miksei muidenkin entisten ravihevosten, täytyy aina välillä päästä kunnolla ravispurttamaamaan, tekemään sitä mikä omimmalta ja tutuimmalta tuntuu; johan sen tuo rotukin sanoo mitä ovat eli siis ravihevosia! 

Pelletit tuli and I am in luuuv! Voiko olla karsinan siivoaminen enää helpompaa??!! Olen tyytyväinen. Pellettejä piti tietty tutkia tarkasti... Tässä lopputulos turpavärkin osalta.

Nyt on sitten tosiaan syksy, en ole tainnut ennen tätä lausetta sanoakaan... Lauantaina olemme saaneet nauttia huippuihanasta aurinkoisesta päivästä. Mieleni on ollut erityisen haikea ja käänsin oikein veistä haavassa menemällä hevosten kesälaitumen kautta koiralenkille. Kaipaan niin kovasti sitä ihanaa kesää joka meillä oli Piipin kanssa. Lämpöä, aurinkoa, mahtavia kesäöitä, leutoutta, lempeyttä, ihan sitä koko pakettia. Totunkohan koskaan tähän, osaankohan päästää kesästä irti. 

Näin miettien,

Eve

Seuraavassa postauksessa koiruudet, lisää luontokuvia ja ihan satavarmasti jotain pohdintaa...