Tämä viikko on kulunut sekavissa tunnelmissa. Fiilikset ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Olen tuntenut oloni surulliseksi, nöyryytetyksi, jännittyneeksi, pettyneeksi, haikeaksi ja välillä myös hetkittäin iloiseksi. Tallilla käyminen on jonkinasteista pingottamista, kun ei voi enää oikein luottaa keneenkään ja saa pelätä milloin huru-ukko tulee talliin huutelemaan. 

Onneksi on kuitenkin Piipi, joka saa fiilikset lähes aina nousemaan. Tylsiä hetkiä ei tämän tamman kanssa juuri ole.

Puuhakas neiti käytävällä

Ja eikun menoksi, heinäkassin kautta!

Välillä on tämä neiti maailman hellyyttävin ja sitten taas jo kohta nuttura kireellä. Maastossa on eläväinen ja kiinnostunut kaikesta mitä ympärillä tapahtuu, reipas ja meneväinen, ihan parasta maastoseuraa. Rohkeakin on, vaikka välillä hieman jänskättää. Silti menee kyllä ja kokeilee. Sen verran on jo luottamusta tullut meidän välille, että uskaltaa minun kanssa kohdata pelottaviakin asioita. 

Niitä pelottavia asioita sitten kohdattiin tänään ihan useampi ja vielä tarkoituksella. Olemme piakkoin muuttamassa toiseen talliin, jonne olisi tarkoitus siirtyä ratsain. Matkalla on kuitenkin luvassa motarin, vanhan nelostien ja junaradan alitusta, taajaman läpi pyörätiellä kulkua sekä kuohuvan kosken päältä menevän sillan ylitys. Sain päähäni lähteä tänään niin sanotulle koeajolle tarkoituksena katsoa miten tamma toimii, ja samalla vähän totuttaa häntä paikkoihin. 

Piipi on sellainen että vaikka pelkäisikin, niin rohkaistuu ja tottuu kyllä nopeasti, joten ajattelin että harjoittelu on paikallaan. Keli oli sateinen, joka sekin suosi tätä harjoitetta, sillä harvoin on paljon ihmisiä ulkoilemassa, kun sataa tihuttaa. Kosken luona oli tamma sen verran järkyttynyt ja sydän pamppaili, joten katsoin parhaaksi taluttaa hänet sillan yli. Kyllähän tuo koski aikamoisen kovaa kohinaa piti, ei käy kieltäminen. 

Kovin jännää se oli mutta yli päästiin. Kovasti kehuin Piipiä joka askeleella, jotka varoen otti. Talutin sitten jonkin matkaa vielä ennen kuin menin takaisin selkään. Autoja tuli kapealla tiellä useampi vastaan, ja vaikka Piipi ei autoja pelkääkään, niin jos saman aikaa mennään pelottavan pihan vieritse, kun auto meidät ohittaa, voi tulla vaaratilanne. Päästyämme sivutielle, sai Piipi näköpiiriinsä lähellä olevan tallin issikat ja rauhoittui niin että porkkanakin maistui. Ennen kuin nousin takaisin ratsaille, mentiin vielä vanhan nelostien alta. 

Terveisiä Pellonkulmasta!

Kyllä olin ylpeä tammastani kun tämä meni motarin ja junaradan alta tosi nätisti, ihan vaan vähän jänskättäen. Pyöräteilläkin meno sujui mallikkaasti. Kävimme kääntymässä Haarajoen asemakadun kupeessa ja autoilijoilla sekä muilla immeisillä riitti hämmästeltävää meissä. Onhan se hevonen aika epätavallinen ilmestys noissa maisemissa.

Nyt olisi sitten taas uusi viikko alkamassa. Pitää käydä Piipin uutta kotia siivoamassa, ottaa pelletit vastaan ja lopulta hoitaa muutto loppuviikosta. Toivottavasti saamme sitten mielenrauhan ja tallilla käynnistä voi taas nauttia.  Ai niin, ja töihinkin pitäisi vissiin keritä jossain vaiheessa...

Lippu korkeelle, kohta on kesä!!

Eve