Olipa kiva lähteä aamutalliin, ottaa koirat mukaan ja nauttia siitä ettei ollut mitkään aikataulut sekoittamassa rentoa fiilistä. Pystyi puuhailemaan rauhalliseen tahtiin. Kaksi tuntia vierähti kuin siivillä, kun muiden touhujen lisäksi haravoin Piipin tarhasta turhat heinät ja kuskasin kottareilla pois. Piipillä on pahana tapana syödessään viskoa heiniä pitkin poikin. Kun ne sitten talloontuu, kastuu, jäätyy ja jänikset käyttävät vielä heinäkasoja vessanaan, on turha kuvitella että kelpaisivat enää heposelle ruoaksi. Olen jo aiemmin ollut havaitsevinani, että jos laitan heinät pieniin, suhteellisen "lättänöihin" kasoihin, ei penkomis- ja viskomisefektiä tule ollenkaan, ja niin kävi nytkin. Täytyy kysellä jos muut tallilaiset viitsivät jakaa heinät samalla tavalla, niin säästyttäisiin hirveältä heinähukalta. Heinien painoksi on tuotu autonrengas. Piipillä vaan tuntuu olevan kyseiselle renkaalle ihan oma käyttötarkoitus...

Laitoin Piipin nyt ensimmäistä kertaa jo aamusta ulos ilman loimea. Lähes kymmenen asteen yöpakkaset ovat tehneet sen että aamut ovat olleet tosi viileitä. Tästä syystä Piipi on vielä loimitettu varmuuden vuoksi. Kyllä tuo nyt nautti kun sai nakupellenä paistatella päivää. 

Tammat on nyt kaikki vierekkäisissä tarhoissa, kun eilen tehtiin pieniä järjestelyjä. Näyttävät hyvin viihtyvän keskenään ja rauha on maassa.

Piipin viereen muutti kaksivuotias lv-tamma Martta ja tänään ne jo turvat vastakkain kaivelivat maasta jotain, kumpikin omalla tontillaan tietty ja sulassa sovussa. Samanrotuiset.

Tallilla ei mitenkään voi olla ihan yksin, joten äidin pienet talliapulaiset oli nytkin menossa mukana.

Ihanaa kun ei tarvinut jättää kotiin kökkimään. Se on aina ihan parasta kun koirat pääsevät mukaan. Kun oltiin hoidettu tallivelvoitteet, lähdettiin käymään vielä pikku lenkillä läheisellä pellolla ja metsässä.

Dalia yltyi taas hurjaan menoon ja teki kaikkensa että pikkumusta sisko innostuisi kanssa. 

Eilen pohdin puhelimessa hevosharrastamisen parhaita puolia kaverin kanssa. Kyllä minun harrastaminen kulminoituu vahvasti yhden sanan ympärille ja se on rentous. Siitä en haluaisi luovuttaa ja ei kai minun täydykkään. Mielestäni on ensiarvoisen tärkeää viettää aikaa hevosen kanssa muutenkin kuin jonkinlaiset tavoitteet mielessä. Aina ei voi suorittaa, joskus on hyvä vaan hengailla yhdessä. Hevonen stressaantuu tosi helposti jos edetään liian nopeasti ja on muutoinkin hankala/epämiellyttävä ratsastaa, jos luottamusta ei ole syntynyt hevosen ja ratsastajan välille. Monelta se tuntuu vaan tänä päivänä valitettavasti unohtuvan. En voi ymmärtää miten hevoseen voi saada luottamuksellisen suhteen aikaiseksi jos ei halua/viitsi/ymmärrä tutustua siihen ajan kanssa!

Hyvää sunnuntaita kaikille!
Eve