Näinkin mukavan ja yllättävän kommentin voi vastaantulijalta saada aamuisella taajamaratsastuksella. Piipuskaisen kanssa lähdettiin aamutuimaan pitkästä aikaa käymään Valveen montuilla. Saikkuilut ovat viime aikoina estäneet tällaiset hieman pidemmät lenkit, mutta nyt päästin vihdoin matkaan. Sunnuntai aamu valikoitui ajankohdaksi, kun oletettavissa oli, että aamu aikaan ei vielä ole niin kovin paljon ihmisiä liikkeellä. 

Kotitiellä alkumatkasta

WP_20150531_09_07_46_Pro.jpg

Pellonkulmassa metsäpolulla

WP_20150531_09_34_38_Pro.jpg

Perillä montuilla

WP_20150531_09_45_11_Pro.jpgWP_20150531_09_45_22_Pro.jpg

Lammikon rannalla

WP_20150531_09_49_20_Pro.jpg

Piipi kävi tänään oikein kunnolla kahlaamassa, kun ensin keskusteltiin hetken aikaa mennäkö vai eikö mennä. Annoin tamman ihan rauhassa miettiä, katsella, peruutella, pohtia ja pähkäillä, ajoittain kannustaen eteenpäin, ja sinnehän hän sitten lopulta päätyi, veteen. Kuopi ensin vähän ja sitten präiskytteli oikein kunnolla, kahlaten rantaviivaa pitkin. Tunnusteli pohjaa tarkkaan mutta taisi lopulta ihan tykätä kahlailusta. 

Sen lisäksi kiipeiltiin mäkiä sujuvasti puuskuttamatta. Piipi oli kovasti tohkeissaan tästä kaikesta. 

Takasintulomatkalla pyörätiellä

WP_20150531_10_17_25_Pro.jpg

Kotona oli ohjelmassa pliistrailua, linimentin laittoa, mössön syöntiä ja lopulta ötökkämyrkyn levitys, ennenkuin neitokainen pääsi takaisin laitsalla. Mahtava lenkki, ihana heppa ja kiva keli. Ei voi valittaa.

Time to relax and eat

WP_20150531_11_17_02_Pro%201.jpgWP_20150531_11_22_23_Pro.jpg

Ihan kiva vaihteen vuoksi käydä ratsimassa aamulla ja päästä omilta huudeilta muuallekin vaeltelemaan. Ainoa huono puoli tässä varhain talleilulssa on se, että sitten on itse hieman koomassa koko loppupäivän. Suhteellisen pitkät päikkäritkin piti vetää. Huomenna uusi viikko ja uudet kujeet!

Take care, 
Eve