Kun sain hepat pihalle, lähdettiin koirien kanssa lähipelloille aamu-ulkoilulle. On aivan mahtavaa kun on vapaata ja ehtii tehdä kaikkea kivaa. Tällaista porukkaa oli lenkkiseurana naapuripellolla.

IMG_3897%5B1%5D.jpg

Koirat ei paljoa jaksa siivekkäistä innostua, mitä nyt hetken malttavat näiden päästelemiä ääniä kuunnella. 

Dalia Daltton

IMG_3892%5B1%5D.jpgIMG_3918%5B1%5D.jpg

Mona Matias

IMG_3881%5B1%5D.jpgIMG_3912%5B1%5D.jpg

Hei me lenkkeillään!

IMG_3919%5B1%5D.jpgIMG_3921%5B1%5D.jpgIMG_3922%5B1%5D.jpg

Mona ja Dalia, mun rakkaat haukut

IMG_3899%5B1%5D.jpgIMG_3900%5B1%5D.jpgIMG_3901%5B1%5D.jpg

Tosi kiva kun meidän lähipeltoja ei ole vielä kynnetty. Niillä on kiva koirien kanssa lenkkeillä ja hevosillekin olen kehittänyt kahden kilometrin reitin peltojen ympärille. Kiireen keskellä voi kiertää edes siellä, jos ei muualle ehdi. Pelkäänpä kuitenkin pahoin että on vain ajan kysymys milloin pellot kynnetään, joten sitten pitää taas pärjätä ilman. 

Olen sen verran useasti valittanut kaikesta liittyen maalla asumiseen ja tuonut pettymystäni esille, että varmaan kenellekään säännöllisesti blogia lukevalle ei tule ylltätyksenä se että joudun nyt vakavasti miettimään jatkoa. Unelmani tielle on tullut este toisensa jälkeen ja todettava se on että on maaseutuja ja sitten on maaseutuja. Ihan joka landepaikassa ei ole hyvä pitää hevosta ja tämänhetkinen on valitettavasti vähän siihen suuntaan. 

Hevosen pitoon parhaiten soveltuva maaseutupaikka on sellainen jossa on totuttu siihen että siellä liikkuu hevosia ja ne otetaan huomioon. Ei voi kaahata ohi niin että kivet sinkoilee ratsukon päälle ja pitää tajuta että isolla puimurilla ei tarvitse tulla hevosen ohi kapealla tiellä, varsinkin kun ratsastaja yrittää epätoivoisesti näyttää käsimerkkejä. Tarvitsee olla kilometrikaupalla maastoja mutta myös kivoja metsäreittejä niin ettei aina pidä mennä yli kymmentä kilsaa jos maastoon lähtee. Pitää siis olla perinteitä hevosista. 

Minä henkilökohtaiseti kaipaan kenttää, ja kaipaankin kovasti. Enemmän kuin osasin odottaa. Täälläkin piti olla kahden kilometrin päässä kenttä mutta se on valitettavasti vuosien varrella muuttunut nurmikoksi eikä siellä oikein voi mennä ilman nurmihokkeja. Jos olisi kenttä, voisi pimeälläkin tehdä jotain hevosten kanssa. 

Muuta ei hevosiin liittyvää harmia on se etten ehdi ihanaa rakasta torppaani uunilämmittää, joten jouduin laittamaan patterit päälle. Vuokraemäntäni ei ole pattereita kertomansa mukaan ollenkaan käyttänyt, ja kertoikin selvinneensä koko talven uunilämmityksellä sekä ilmalämpöpumpulla. No minä en selviä, joten jos en halua olla jäässä, pitää patterit olla päällä. Se tietää isoa sähkölaskua jota nyt innolla täällä odotan...

Olen myös 3-vuorotyössä joka sekin omalta osaltaan vaikeuttaa heppaelämääni. Lisäksi työmatkaani menee 45 min-1 tunti suuntaansa. Viime viikolla kerkesin liikuttamaan Nipaa kerran ja Piipiä 3 kertaa, joista kaksi oli sellaisia, että voisi oikeastaan yhdeksi laskea. Pimeys haittaa harrastamista ja jos on aamuvuorossa niin ratsastamisesta on turha haaveilla. Iltavuoron ollessa kyseessä on mahdollista, jos aikaisin herää ja reippaasti ahkeroi, käydä jomman kumman kanssa pienellä lenkillä. Nyt odotankin innolla tämän viikon yövuoroja sillä haluan nähdä olisiko tässä sellainen vuoro että ehtisin vähän vähemmällä kiireellä hevostella. Se tietysti riippuu siitä miten paljon nukun päivällä. 

Tarinointi loppuu nyt, sillä pihalla odottaa yllättäen tullut heinäkuorma ja sitten aion lähteä Piipin kanssa pitkään maastoon. Eilen alkanut kurkkukipu on hävinnyt mutta ihan normaali olo ei ole. Täytyy ottaa iisisti!

Eve