Olen nyt toista yötä töissä ja mitäpä muuta sitä töissä tekisi kuin blogiin kirjoittelisi. Täällä ei ole juurikaan tekemistä yöaikaan muuta kuin valvoa, joten tekemistä täytyy kehitellä ettei uni tule ja aika käy pitkäksi. Hevosten päiväkirja on ensimmäistä kertaa ajantasalla, värityskirjan sivut ovat saaneet lisää neonväriä, koirien ruokintaa on suunniteltu uusiksi ja facebookissakin on oltu. Telkkarin katsominen on yllättävän petollista. Vaikka muutoin tuntisi olonsa suhteellisen virkeäksi, niin siinä samassa kun istahtaa sohvalle, alkaa pilkkiminen ja uni puskee päälle. Olen nyt pariin otteeseen nukahtanut hetkeksi, joten selväksi on tullut että sohva on kiellettyä aluetta minulta.

Olen mielenkiinnolla kysellyt työkavereilta mitä nämä tekevät yövuoroissa ja saanut hyvinkin erilaisia vastauksia. Toiset kutovat, tekevät ristikoita, lukevat, ovat koneella ja jopa tekevät vatsaliikkeitä. Viimeksi mainittu on kyllä kunnioitettavaa; itse en siihen pystyisi. Toiset syövät, toiset eivät ja hedelmät tuntuvat olevan suosiossa yövuorolaisten keskuudessa. 

Työmatka takaisin kotiin yövuoron jäljiltä on kyllä melkoisen haastava. Silloin ei varsinaisesti nukuta, mutta oudon hutera olo on koko ajan. Sitähän sanotaan että väsyneenä ajo on kuin pienessä humalassa ajaisi ja tämän voin kyllä allekirjoittaa. Skarpata saa että pääsee kunnialla perille. 

Eilen kun vihdoin sitten kotiin selvisin, päästin heti koirat ulos ja vaihdoin tallivaatteet päälle. Sitten menin aamutalliin, ruokin, harjasin ja loimitin hepat, kannoin heinät ja vedet tarhaan sekä lopulta talutin myös hevoset sinne. Lakaisin tallin päällisin puolin ja lähdin koirien kanssa pellolle. Alaselkä oli jotenkin ihan jumissa ja kävely oli tuskaisaa. Poikani oli yöpynyt meillä matkallaan kohti Kuopiota, joten en malttanut mennä ihan heti nukkumaan, vaan söimme vähän aamupalaa ja koisimaan kävin kymmeneltä. Koska heräsin vasta kolmen jälkeen, en ehtinyt ratsastamaan ennen pimeää ja hevoset jäi liikuttamatta. Aika oli muutenkin, jos ei nyt ihan kortilla niin lähes, sillä koko ajan oli jotain tekemistä ennen kuin lähdin taas töihin.

Niinpä tulin siihen tulokseen että heppojen liikuttamisen kannalta pimeään vuodenaikaan, on iltavuoro kaikkein sopivin. Silloin ehtii aamulla edes toisen ratsastamaan, jos vaan herää hyvissä ajoin. Aamuvuoron, ja nyt siis nähtävästi myös yövuoron jälkeen, jää auttamatta pimeän vangiksi. Jos taas jaksaisi maastoilla aamulla heti yövuorosta tullessa, niin sitten olisi eri asia, mutta voin sanoa, että ajatuksena tämä ei kyllä juurikaan houkuta. Puolinukuksissa maastoileminen ei ole mikään nautinto ja on muistettava että ratsastus on minulle harrastus ja tapa rentoutua, eikä siitä pitäisi missään tapauksessa tulla mitään pakko pullaa. 

Ensi viikolla onkin sitten onneksi reilusti vapaata, kokonaista neljä päivää. Silloin ehtii taas harrastaa ja tehdä omia juttujaan. Tästä vapaasta pitää nauttia täysin rinnoin, sillä listan viimeinen viikko onkin sitten täynnä eli töitä on joka ainoa päivä.  Nyt syön parit perunapiirakat, juon kaffetta ja tsemppaan viimeiset kaksi tuntia tästä vuorosta. Jos jotain saisi toivoa, niin tuon lohduttoman pimeyden voisi joku taikoa pois. On niin paljon helpompi olla kun aurinko edes välillä pilkahtelee.

Eve