Hyvää itsenäisyyspäivää! Kiva viikonloppu ollut ja on, siitäkin huolimatta että olen ollut töissä. Poikani kävi vuorojen välissä meillä kylässä sekä yöpymässä, ja se olikin ihan tervetullutta vaihtelua vuorotyöläisen arkeen, joka siis on myös pyhänä. Lauantaina olin aikaisessa aamuvuorossa ja sieltä tultuani kerkesin ennen vieraani saapumista siivota tallin, ruokkia Piipin ja käyttää koirat pikku lenkillä. Ruoaksi laitoin tosi herkullista uunilohta sekä jälkkäriksi tämän vuoden ensimmäiset joulutortut. Myöhäisellä iltalenkillä kävimme yhdessä pilkkopimeässä, sateisessa ja myrksyisessä säässä. Maalla ei liiemmälti katuvaloja ole. Otsalamppu on jokaisen böndeläisen perusvaruste!

Uni maistui hyvin ja aamuaskareet hoitui sateen roimiessa oikein kunnolla. Aamupalaksi nautittiin tuhti satsi munia ja pekonia sekä joulutorttuja. Kuravaatteet piti laittaa päälle kun ulos meni; ei siellä muuten olisi voinut olla, kun piti koiratkin lenkittää. Piipi meni ulos normaalia myöhemmin, mutta ei näyttänyt välittävän. Siskolle kävin sahaamassa omalta tontilta pienen parvekekuusen poikani vietäväksi. Vähän niinkuin yllärinä. Nyt olen sitten työmaalla ja kun tuli sopiva hetki postailla, ajattelin tällaisen pienen kuulumisturinan tehdä. 

Hyvää joulunalusaikaa kaikille!
Eve