tiistai, 24. tammikuu 2017

Kuulumisia pitkän kaavan kautta

Heipparallaa immeiset!

Joulu tuli pysähtyi ja meni, eikä siinä mitään sen ihmeempää. Muuta kuin hulppeat määrät namisuklaata jota sain monenlaista. Siskoltani Katilta ihania brittiherkkuja joita ylitse kaiken suklaamaailmassani rakastan; aah, maltesers ja flake, ja 2 kg taattua suomi kamaa rakkaalta pojaltani; fazerin sininen, geisha ym. unohtamatta veljeni antamia herkkuja. Lucky me!

..5.jpg

 Mikäs muu sitten tulee, pysähtyy ja menee?  No ainakin viikonloput sekä tietenkin rakkaus, jonkun ikivanhan runonpätkän mukaan. Niin ja minäkin, tulen, pysähdyn ja menen. Sikäli mikäli rakkaisiin haukkuihin on uskominen, ja miksei olisi.

17.jpg

Olen kotona niin vähän että joka kerta kun lähden, sydän särkyy koirien takia. En voi ymmärtää miten minulle on siunaantunut noin kiltit koiruudet. Tuntuvat kestävän mitä vaan. Mamman rakkaat! Tässä pieni koirapläjäys:

Mona pitää huolen että kukaan ei tule lähelle kun on matten huomion alla

19.jpg

Dalia ottaa rennosti

3.jpg

Paapuli ja Mona in action

10.jpg

Arki rullaa menemään omaan tahtiinsa, viikonloppua odotellessa. Töitä, tallia ja koiralenkkejä. Vähän nettideittailuakin, tosin hyvin vähän enää. Alkaa usko loppua, tuskinpa sitä ihanaa prinssiä enää minulle löytyy. Ainakaan netistä. Etsivä ei todellakaan aina löydä, mutta ei se mitään. Näillä korteilla pelataan ja minulla on kuitenkin loppujen lopuksi suhteellisen hyvät kortit kun moniin vertaa.

Vuoden vaihteessa siirryin Hyvinkäälle töihin. Tai siis piti siirtyä. Organisointi ei  mennyt ihan putkeen ja minulla ei ole vieläkään konetta. Huone kyllä on, ihan kivassa miljöössä, joskaan ei sellaisessa mikä olisi ideaali potilastyötä tehdessä. Olen edelleen Järvenpään toimistolla useammin kuin pitäisi. Miten sitä ihmisiä kuntouttaisi kun ei ole puuitteet kohdillaan? En voi antaa aikoja kun en tiedä mihin pyytäisin potilaita tulemaan.

14.jpg9.jpg

Mutta Piipi, hän se on minulle ikuinen ilon lähde ja paras terapeutti. Eniten kotonani olen Piipuskaisen selässä. Yhdessä kun maastossa mennään, olen aina hetken todella onnellinen.

2.jpg8.jpg

Onneksi löysimme toisemme ja toivottavasi yhteinen matka jatkuu vielä pitkään. Rakas kiukkupakkaus ja samettiturpainen kainaloinen; ei ole hänen voittanutta. Hurmaava tumma! Luv' U veri meni!!!

Piipi sai vihdoinkin ensimmäistä kertaa vuoteen normaalikengän murtuma kavioonsa pari kuukautta sitten. Eilen hänet kengitettiin toistamiseen normi kenkiin. Viimeisimmässä kontrolliröntgenissä kävi ilmi, että rösöinen nivelpinta on tasoittunut joten alan kyllä nyt todella uskoa Glukomixin taikaan. En ainakaan uskalla jättää sitä missään nimessä pois vaikka kovin hintavaa onkin. Olen edelleen tunnollisesti lenkin jälkeen kaksoiskylmännyt Piipin jalat eli ensin vedellä ja sitten savella. Hoitelen myös polvia linimentillä vähintään kerran viikossa ja samoin selkää sekä erityisesti lantionseutua. Nyt on lavoissa jotain hämminkiä, joten kutsuinkin osteopaatti Tiina Katajan hoitamaan Piipiä. Varmasti tuon kaiken sairastamisen jälkeen löytyy jotain vinoutumaa tai muuta kremppaa. Uskon vakaasti että huolellisesti hoitamisella on tärkeä merkitys hevosen jaksamisen kannalta. Saadaan myös lisää yhteistä aikaa meille.

20.jpg4.jpg

Piipi sai itselleen joku aika sitten ottolapsen jota nyt kasvattaa. On ne niin söpöjä, iso ja pieni.

11.jpg12.jpg

Tällaista täällä eli siis ei mitään uutta alla auringon. Viime aikaisten kokemusteni perusteella täytyy sanoa, että jos mahdollista, ymmärrän vieläkin paremmin sitä miksi viihdyn niin hyvin rakkaitten eläinteni seurassa.

Nähdään taas, 

Eve

 

 

maanantai, 5. joulukuu 2016

Kolme kuukautta!?! Ja pohdintaa nettideittailusta...

PUSPUS PITKÄSTÄ AIKAA! EVE TÄÄLLÄ...

m%C3%A4.jpg

Voi elämän kevät miten pitkä aika siitä kun viimeksi olin täällä. Kesä on ohi ja niin on syksykin. Talvi on tullut ja joulua pukkaa. Tänä vuonna en vaan oikein tunnu saavan joulufiiliksestä kiinni. Kesää on ikävä ja muutenkin loppuvuosi on ollut melkoisen rankka monestakin eri syystä. 

Marraskuun puolivälissä jouduimme lähtemään Nukarin tallilta. Sitä edelsi useampi peruttu irtisanominen tilanomistajan taholta ja lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. Tunnelma tallilla oli ahdistava ja sitten kun tuli vielä sinällään perusteeton maastoilukieltokin kaiken muun päälle, ei ollut enää mitään mieltä jäädä . En voi ymmärtää mikä kaikkia tallinpitäjiä vaivaa. Kaikenlaista huutajaa, juoppoa ja muuten vaan outoa tyyppiä mahtuu joukkoon. Varmaan mukaviakin on, ei ole vaan tullut kovin montaa vastaan toistaiseksi...

Piipi muutti sitten lopulta kahden muun tamman kaveriksi ja vain 6 km:n päähän kotoa.

UUSI TALLI

talli.jpg

PIIPI TARHASSA

kaukokatse.jpg

TEKEE TUTTAVUUTTA

piipijainkku.jpg

Täytyy sanoa että on luksusta kun tallille ajaa viidessä minuutissa. Polttoainettakin kuluu huomattavasti vähemmän. AInoa miinuspuoli on se etten voi enää pitää koiria mukana kuten ennen. Töiden jälkeen kun käyttää koirat ulkona niin kello on lähemmäs kuutta ennen kuin pääsee lähtemään tallille. Nyt talvella on aina pimeää joten viikolla ei ehdi juuri muuta kuin siivota karsinan ja laittaa ruoat sekä vähän rapsutella tammuskaista. Tallin vieressä olevalla pellolla voi kyllä ratsastaa ja lähi teillä voi tehdä pienen lenkin mutta pääasiassa ratsastaminen painottuu viikonloppuihin. 

On kuitenkin ihanaa että nyt on vihdoinkin mahdollista maastoilla. Maastoihin joutuu tosin menemään ison tien kautta mutta matka on vajaa kilometri ja toistaiseksi se on sujunut kiitettävästi. Piipi ei ole millään muotoa 100 % maastovarma mutta kohtuullisen kokoiset ja - ääniset autot menee ihan ok. Kuorma-autot ja kaikki rämisevät väistellään suosiolla. 

MUN VAUHTIMIMMI

hurja.jpgPI.jpg

RAUHOTTUI...

PI2.jpg

NETTIDEITTAILUSTA

Nettideittailu, mistä mainitsin kolmen kuukauden takaisessa postauksessa, on osoittautunut suureksi pettymykseksi ja aiheuttanut omalta osaltaan turhan paljon huonoja fiilksiä saaden minut aika ajoin tuntemaan itseni arvottomaksi. Olen joutunut pettymään kerta toisensa jälkeen ja sekin on ollut omalta osaltaan raskasta. En ole osannut pitää itsestäni riittävästi huolta enkä ennen kaikkea arvostaa itseäni tarpeeksi. Olen lähtenyt mukaan kaiken maailman hömpötyksiin ja yhden illan juttuihin jaksaen aina uskoa että kyse on jostain muusta. Olen antanut miehille liikaa mahdollisuuksia uskoen siihen että kaikki menee lopulta parhain päin. Nyt olenkin sitten nettideittailun ammatilainen ja tiedän jo pienestä mikä mitäkin merkitsee. Tunnistan edelleen itsessäni turhan toivon heräämisen ja myönnän olevani jollain tapaa koukussa tähän sosiaalipornoon; jatkuvasti on pakko tarkistaa mitä linjoilla tapahtuu. Olen kuitenkin karistanut ympäriltäni kaikki turhanpäiväiset norkoilijat, seksin vonkaajat ja kaikenlaiset uuserit ja luuserit jotka eivät kohtele minua hyvin. 

On tullut kokeiltua eliittikumppanit, suomi24 ja tinder. Sama soopaa eri kansissa. Pakko myöntää. Ulkonäön mukaan mennään ja valehtelisin jos sanoisin ettei ihailu tunnu kivalta. Suhteessa yhtä ikävää on sitten se jos ei päiväkausiin kelpaa kenellekään. Fakta on, että suurin osa ei halua lähtökohtaisesti sitoutua. Hauskaa halutaan pitää, omilla ehdoilla ja silloin kun itselle sopii. Niin sanotut seksisuhteetkin menee lähinnä miesten halujen ja aikataulujen mukaan. Perinteiset arvot siis vallitsee nettimaailmassakin.

Olen saanut lukemattomat määrät yhteydenottoja seksinvonkaajilta, luki profiilissani mitä hyvänsä. Useimmiten on kyseessä olleet itseäni huomattavasti nuoremmat miehet. Luulevat ilmeisesti että "vanhempi nainen" on kiitollinen kun saa nuorelta mieheltä huomiota ja innostuksissaan suostuu mihin vaan. Eikä ole ainakaan lasten tai pysyvän parisuhteen perään. Nuoret miehet eivät lähtökohtaisesti halua viedä "kypsää" deittiään mihinkään. Eivät ehkä kehtaa... Lähinnä saat osoitteen ja ovikoodin ja sinun odotetaan ilmaantuvan paikalle tyydyttämään nuoren uroon tarpeet. Vanhemmat vonkaajat eivät ole juurikaan parempia joskin heidän sekaan mahtuu aina muutama "normaaleita" treffejä ehdottava yksilö. 

Mielestäni arvostusta ei osoita myöskään se jos ei viitsi ollenkaan panostaa omaan ulkonäköönsä. Pieruverkkaarit eivät TODELLAKAAN kuulu ensitreffien vaatetukseen... Jos ei viitsi ollenkaan nähdä vaivaa, osoittaa se mielestäni sitä ettei juuri arvosta treffikumppaniaan. Itse ainakin koen olevani melkoisen vähäpätöinen näissä tilanteissa. Olen ollut sellaisillakin treffeillä joissa mies teki töitä lähes koko freffien ajan ja minä istuin sohvalla räpläämässä puhelintani. Siinä on melkoisen vaikea kokea olevansa tärkeä tai edes hieman kiinnostava jos toisen mielenkiinto on ihan jossain muualla.

Nettideittailun maailmassa on myös ns. jahkailijoita joiden kanssa mikään ei etene mihinkään. Lähetellään viestejä laiskanpuoleisesti, silloin tällöin. Ajoittain innostutaan intensiivisempään viestittelyyn; saatetaan jopa pohtia josko tavattaisiin kunnes taas yhteydenpito hyytyy, usein pitkäksikin ajaksi. Sitten, viikkojen jälkeen, sama alkaa taas uudelleen. Tämä jatkuu ikuisesti jos ei itse pistä sille stoppia. Kokeiltu on. 

Olen siitä naiivi että jaksan aina uskoa tilanteen paranevan ja annan miehille lukemattomia mahdollisuuksia. Ja petyn.Olen miettinyt, että sivustoilla ja yksipuolisilla treffeillä saatava huomio ja hetkelliset kohteliaisuudet, olkoonkin että ne tähtäävät naisen kellistämiseen, ovat kuin päihteiden käyttö jossa haetaan hetkellistä hyvää oloa; kohoat nousuhumalan lailla ihailun sfääreihin pudotaksesi sieltä krapulaan verrattavissa olevaan todellisuuteen. Tyhjyyteen, haluten päihdeongelmaisen lailla lisää tätä hetkellistä ihanuutta.Siitäkin huolimatta että syvällä sisimmässäsi tiedät ettei se ole todellista eikä ainakaan pysyvää. 

Realiteeteistä huolimatta irrottatutuminen deittailun maailmasta on vaikeaa. Itse en ole siihen vielä pystynyt. Koska valitettavasti paras lääke yhden aiheuttamaan pettymykseen on uusi kaveri kierrokseen ja siinä sitä taas ollaan... noidankehä on valmis...

TÄHÄN TYTTÖÖN VOIN AINA LUOTTAA

pusu.jpg

Näitä miettien,
Eve

 

perjantai, 2. syyskuu 2016

Kuntoutuminen etenee

Jippijaijei! Piipin murtuma on lähtenyt paranemaan eikä nivelrikkokaan ole mennyt huonompaan suuntaan. Meillä oli omalla tallilla kuvaussessio viikko sitten kun Hyvinkään hevossairaalasta tuli lääkäri kannettavan rtg-laitteen kanssa. Paikalla oli myös kengittäjä, joten kuvaussessio sujui huomattavasti paremmin kuin viimeksi. Rengaskenkä oli irronnut pari päivää sitten laitsalle mutta onneksi löytynyt sieltä tallikaverin toimesta.

Kuvat otettiin kaikista tarvittavista kulmista ja sitten Piipi kengitettiin. Kyllä oli kertakaikkiaan mahtava kuulla että parempaan suuntaan ollaan menossa. Tuli jopa ravilupa kunhan muistetaan ravailla hyvällä pohjalla. Pakko on tässä yhteydessä myöntää että on me hieman jo ravailtu ilman lupiakin. Ihan vaan pikkuisen...

Kuntoutuva Mussukka

piips.jpg

Käytiin sitten kuvausta seuraavana torstaina seitsemän kilometrin maastolenkki ja kivaa oli! Ainoastaan sankoin joukoin kimppuumme hyökänneet hirvikärpäset yrittivät pilata hyvät fiilikset. Kaivoin Piipin hännästä ainakin kuusi hirvikärpästä lenkin jälkeen ja kyllä niitä yksi oli omassakin tukassa. Kerrassaan yököttäviä öttiäisiä sanon minä!

Lenkin päälle syödään aina vihreetä

vihreeeta.jpg

Radalla otettiin ravitreenit tällä viikolla ja oikein mallikkaasti ne sujuivatkin. Kerran kaarteessa iski ihan sekunnin sadasosaksi ratsureimalle menohalut mutta heti antoi kiinni. Sellaista ravia kulki mitä pyydettiin. Kipeässä jalassa ei ollut nähtävissä mitään reagointia ravailun jälkeen. Hieno homma! Täytyy kuitenkin edetä maltilla että hyvin alkanut kuntoutuminen etenee vastakin. Nyt olisi naapuripelto sängellä ja sinne kieltämättä tekisi mieli mennä. Sitä kautta pääsisi myös hiekkamontuille... On ihanaa kun saa taas ainakin välillä ratsia. Piipin selkä on mulle niin kotoisa ja tuttu paikka.

Olemme laajentaneet keskitarhaa pienellä pusikkoalueella. Siellä on heppojen kiva olla ja tutkia paikkoja. Kaikkea mielenkiintoista löytyy. Ainoa huono puoli on lukuisat kivet ja kannot. Sinne se oli rengaskenkä pudonnut viimeksikin.

hepat%20takana.jpg

Koiruudet kulkevat mukana tallilla lähes aina. Paavokin ottaa hitaasti mutta varmasti edistysaskeleita tallikoiran urallaan. On se vaan niin ihanaa että koirat voivat olla mukana. Ei tartte jättää niitä pitkän työpäivän jälkeen yksi kotiin.

Sopulit

sopulit.jpg

Kanttuvei sopulit

v%C3%A4sy.jpg

Omassa elämässä on tapahtunut sellaista että olen ryhtynyt nettideittailemaan. Taitaa olla aikamoista ajanhukkaa mutta toisaalta on se ollut ihan mielenkiintoistakin. Välillä on ihan kiva heittää läppää verkossa. Uskomattomia ehdotuksia satelee laidasta laitaan ja tarkkana saa olla, mutta eihän kaikkeen tarvitse lähteä mukaan. Onpahan tuokin tullut nyt kokeiltua.

Palaillaan taas asiaan!
Eve

maanantai, 22. elokuu 2016

Huhuu, kuulumisia!

Heissan ystäväiset!

m%C3%A4.jpg

Minä täällä mutten suinkaan aina yhtä vakavana kuin tässä kuvassa! Kesä on mennyt hurjaa vauhtia ja syksyä pukkaa niin sanotusti. En olisi millään valmis luovuttamaan kesän suhteen vaan nauttisin mielelläni kauniista ja helteisistä kesäpäivistä ja ihanista illoista. Eilen olin ulkona lähes puoleen yöhön asti kun keli oli mitä parhain. Istuin pihalla lepotuolissa fleecepeiton alla, teemuki kädessä nauttien raikkaasta ilmasta. Koirat nuokkuivat helteisen ja kuumankostean päivän jäljilta tyytyväisinä viileässä illassa pitkin pihaa. Niin ihanaa, muttei kyllä aamulla kun herätyskello soi... No, se oli sen arvoista.

Olen tehnyt töitä koko kesän. Aloitin uudessa työpaikassa toukokuussa joten lomaa ei ole kertynyt tälle kesälle. Koirat ovat kulkeneet tiiviisti mukana tallilla ja Piipin kanssa olen ratsastellut noin kerran viikossa,

piips.jpg

yleensä maastossa. Heppoja hoitaessa onkin mennyt suurin osa vapaa-ajasta. Tallilla on kiva olla ja siellä saa kulumaan useamman tunnin kaikkea kivaa puuhastellen. Aina silloin tällöin on mukana ollut termarillinen kahvia ja jotain purtavaa. Herkutteluhetkiäkin on vietetty syystä jos toisesta ja ihan ilman sen ihmeellisempää syytäkin, vinkvink Tiina...

Piipi on jaksellut tosi hyvin ottaen huomioon miten kipeä on. Ulospäin sitä ei juuri näy ja tamma onkin kirmaillut laitumella nivelrikosta ja murtumasta huolimatta. Ihanaa nähdä rakas Neiti Bee niin elinvoimaisena nauttimassa elämästä!

n%C3%A4tti.jpgpy%C3%B6rii.jpgvaavi.jpg

Paavo tuli jäädäkseen ja hänestä onkin tullut tosi rakas osa laumaa, kaikkine ärsyttävine piirteineen. Kovasti herra yrittää olla mieliksi ja totella mutta välillä luonto vaan ottaa vallan. Tytötkin ovat sopeutuneet Paavoon ja ottaneet hänet osaksi meidän laumaa.

pack2.jpgpack.jpg

Sopulipusu

pusu.jpg

Tässä meidän lauman kesä kiteytettynä. Kiitollinen olen siitä että olemme Piipin kanssa vihdoinkin löytäneet tallin jossa todella viihtyy ja harrastaminen on nautinto. Puitteet on kohdallaan, tallilla on rauhallista ja kuten olen monesti sanonut, minulla on maailman paras tallikaveri jonka kanssa heppoja hoidamme. Olen niin tyytyväinen että tulin takaisin kotiin Rantasalmelta, monestakin eri syystä. Nyt vaan reippaasti syksyä kohti huomisen Piipin kontrolliröntgenin ja kengityksen kautta. Nyt emme menekään hevossairaalaan vaan kuvat otetaan kotioloissa. Peukut pystyyn että toipuminen on edennyt!

C U!

Eve

 

tiistai, 26. heinäkuu 2016

Synttäribileitä ja maastoilua

Piipi täytti 13 vuotta 14.7. Meillä oli pienimuotoiset kakkubileet tallilla. Hepat sai runsaasti porkkanaa ja omenaa ja me ihmiset prinsessakakkua. Piipi pääsi tarhan ulkopuolelle syömään herkkuheinää ja kävi välillä ihailemassa kakkuaan. Ilta oli mitä parhain ja tunnelma rennon mukava.

Synttäriprinsessa...

WP_20160714_004.jpg

... ja prinsessan prinsessakakku!

WP_20160714_006%201.jpg

Mitäs täältä löytyykään?

WP_20160714_008.jpg

Ihana, ihana kesäilta ja synttäriporukkaa

WP_20160714_009.jpg

Olen joskus kirjoitellut siitä että meidän tallilta ei pääse maastoilemaan, vaikka olemme hyvinkin lähellä mm. hiekkamonttuja ja muita hyviä maastomestoja. No, nyt sitten kuin vahingossa, samoiltuani viime viikonloppuna koirien kanssa metsässä, löysin hiekkatielle josta pääsee vaikka mihinkä. Voi sitä epäuskoista iloa ja mahtavaa fiilistä kun sitä tajusi että hei, meillähän on maastot!! Piipin kanssa käytiin lauantaina korkkaamassa uusi polku ja hiekkatietäkin mentiin ees taas. Nyt odotan vaan että helteet hellittää niin lähdetään taas avartamaan reittejä. IHANAA!!

WP_20160722_009.jpgWP_20160722_011.jpg

Ja lisää mahdollisuuksia!

636049575776611086.jpg636049575520688322.jpg636049575452405324.jpg

Kiva, että pääsee vähän pihapiiristä pois. Oma mielikin lepää kun saa taas pitkästä aikaa vaeltaa maastossa. Se on parasta terapiaa ja pääsee hyvin irtaantumaan kaikista arjen jutuista. Piipikin jaksaa jo pari kepeää lenkkiä viikossa joten maastot, here we come!!