Tapaninpäivässä ollaan ja nyt kuuluisi kaiken järjen mukaan olla tapaninajelulla vaan kun puuttuu hevonen, reki ja lumi... Autolla kyllä kävin ajelulla paikallisella huoltiksella ja alepassa. Alepan jono luikerteli jo ennen kahtatoista pitkin katuja, ihan kuin lippupalvelussa konsanaan. Kahvimaito oli meidän huushollista loppu ja aamukahvia piti näin ollen odotella yli kahdentoista.

Nyt pitäisi käydä taas muuttokuorman kimppuun. Voiton puolella kyllä ollaan jo mutta aina kestää aikansa kunnes kaikki tavarat löytävät paikkansa ja koti saadaan toimivaksi. Tänään en viitsinyt lähteä enää Järvenpäähän jatkamaan joulunviettoa vaan jäin omaan kotiin. Viime päivät ovat olleet täynnä kantamista ja aikatauluja joten nyt on ihan kiva vaan olla kotona, chillailla ja tosiaan laitella paikkoja kuntoon. 

Koirien kanssa jatketaan edelleen tutustumista uuteen asuinympäristöön. Eilen otettiin haltuun kelkkapuisto jota käytiin jo edellisenä päivänä etsimässä. Tällöin mentiin hieman liian kauas ja ajauduttiin toiseen puistoon ja jollekin mustikkamäelle. Poliisikoirakkoonkin törmättiin eilen aamulla. Jälkeenpäin luin uutisista että itä-helsingistä oli löytynyt jonkun ihmispolon ruumis rapusta; en tiedä liittyikö poliisin ryteikössä samoileminen siihen vai etsikö kenties jotain kätköä tai karannutta vanhusta.

Ennen kuin lähden silittämään lievästi sanottuna isoa vuorta pyykkiä laitan tähän pari (onnetonta) kuvaa meidän joulusta. 

OI KUUSIPUU

WP_20131225_16_20_12_Smart-normal.jpg

JOULUPÖYDÄN KUKKA

IMG_3571-normal.jpg

JOULUAATTOATERIAN TAIVAALLINEN JÄLKKÄRI

IMG_3568-normal.jpg

Sisko teki ihanaa jäädykettä joulupöytään. Se, ja äidin tekemä rosolli, oli mun tämän joulun Top2 sapuskat. Namskis!!

VÄSYNEET JOULUTONTUT

WP_20131225_19_59_21_Smart-normal.jpgWP_20131225_20_02_24_Smart-normal.jpg

Nyt siis silittämään! Ja ajatukset samalla ihan pikkiriikkisen verran piakkoin alkavaan uuteen työhön... Olenhan ollut jo 1.9 alkaen ns. "free agent" joten varmasti jonkin aikaa kestää orientoituminen työelämään ja sen mukanaan tuomaan täysin erilaiseen arkeen. 

Eve