Maallakaan ei kaikki ole täydellistä. Ei siitäkään huolimatta vaikka toteuttaisi omaa, pitkäaikaista unelmaansa, kuten minä teen. Asettuminen uuteen paikkaan ja uusiin, hyvinkin erilaisiin ympyröihin, vie aikansa eikä ole välttämättä aina ihan yksinkertaista. Pitäisi löytää töitä, saada talliolosuhteet toimimaan ja oppia kaikenlaisia uusia asioita arjen pyörittämisen suhteen. 

Ennen muuttoa hehkutin mielessäni sitä miten pääsen ratsastelemään maastoihin jotka eivät kesken lopu. Suunnittelin pitkiä vaelluksia sinne sun tänne ja ratsastuslenkkejä järven rannassa, idyllisissä maisemissa. En kuitenkaan ottanut huomioon lukuisia leikkuupuimureita, metsäkoneita, kuorma-autoja ja erilaisia yhdistelmiä joita kulkee lähes yötä myöten pitkin teitä. Puhumattakaan hirvikärpäsista joista tulee hulluksi, niin paljon niitä on jokapuolella. 

Blogini eli siis sähköinen päiväkirjani ei ole koskaan ollut mikään "ihanaaihanaa kaikki on ihanaa" -sivusto joten haluan näistäkin tunteista rehellisesti kertoa. Tiedän kyllä että kaikkeen tottuu, ja elämä lähtee rullaamaan omalla painollaan, mutta minä en ole koskaan ollut mikään järin kärsivällinen ihminen, joten joudun tosissaan toppuuttelemaan itseäni. 

Onneksi lähellä asuu kylältä kotoisin oleva mukava tallinpitäjä, joka on neuvonut joitain maastoreittejä minulle, ja jonka kanssa olen muutenkin ollut tekemisissä. Häneltä saan ostaa halkoja ja jopa kumimattoa talliin, ja hän tuntee kaikki ihmiset sekä ylipäänsä tietää, mitä kylällä ja maatiloilla tapahtuu mihinkin vuodenaikaan. On ihan kiva että on joku johon voi ainakin hevosasioissa tukeutua tarpeen vaatiessa.  

Juuri tällä hetkellä arki sujuu melkoisen verkkaiseen tahtiin. Aamut alkaa aamutallilla ja siihen liittyvillä touhuilla. Sitten menen kaffelle sisään,surffailen somessa, kirjotan blogia ja katson aamuohjelmia. Puolen päivän maissa menen siivoamaan tallin ja sitten käytän koirat jossain vaiheessa lenkillä. Hepat liikutan yleensä vasta illalla, tosin eilen tein poikkeuksen kun otin kummatkin päivällä sisälle ja kävin rakkaan Piipuskaisen kanssa pitkällä maastokävelyllä. Oli niin ihanaa olla pitkästä aikaa Piipin kanssa kunnon maastossa, että saatoinpa ratsia hieman liian kauan, lihasrevähtymän kuntoutumisen kannalta. Tamma oli pirtsakka ja kävimme katsomassa yhtä uutta maastoreittiä. Matkalla oli lehmiä ja metsätyömaata koneineen, mutta niistä Piipi tuskin piittasi. Kuvaavaa on, että suurempaa kauhua aiheutti läheisen maatalon bensasäiliöt ja muut pihalla olleet härpäkkeet. Hassu neiti! 

Nipan annoin levätä vielä toisen päivän että kintereessä oleva haava pääsisi umpeutumaan paremmin. Herra Hevonen tosin vaikutti siltä että olisi mielellään lähtenyt lenkille, kun tuli jo kuuden maissa kuopimaan tarhan portille odottavan näköisenä. Kävin taluttamassa Nipaa läheisellä tiellä pienen rupeaman ja hän sai napsia vihreää sieltä täältä, Koirat oli mukana ja Monalle teki tiukkaa pysyä remmissä. Hän jäi kökkimään kauas taakse ja juoksi sitten välillä meidät kiinni. Tuollainen se on hevoslenkeillä nykyään. Ei ilmeisesti oikein tiedä miten ja missä olla kun "iso koira" on mukana. 

Päivisin löytyy aina jotain puuhasteltavaa myös pihalla. Osa tontista on täynnä kaikenlaista, maatunuttakin, romua ja tonttia raivatessa saa aikaansa hyvin kulumaan.Tekeminen ja järjestely ei täällä kesken lopu!

Nyt taidan rikkoa kaavaa ja perinteistä "arkirutiiniani" ettei tule paniikkia ja lähdenkin koirien kanssa etsimään valaistua hiihtolatua, missä saa kesäisin ratsastaa. Siellä on kuulemma purua pohjalla joten voisi olla aika passeli paikka laukkailla. Vinkvink Nipa...Lisäksi kyseiseltä lenkiltä pääsee ympäri, joten ei tarvitse mennen tullen kulkea lehmien ohi. 

Palaillaan asiaan!
Eve