Ciao!

Eve täällä taas. Long time no see...

Kyllä tämän blogin vähäinenkin vuorovaikutus on nyt täysin kadonnut meikäläisen laiskasta postaamistemposta johtuen. Kuka sitä viitsii enää edes kommentoida kun täältä vastataan noin puolen vuoden päästä. Mutta niin se elämä menee että asioilla on tapana muuttua. Nähtävästi pitää paikkansa myös bloggaamisen suhteen.

Olin jossain vaiheessa ihmeteltävän ahkera postaaja. Koko ajan ehdin kirjoittaa ja jatkuvasti teki mieli olla blogin ääressä tarinoimassa. Nyt tuntuu siltä että olen aina menossa eläinteni kanssa ja kun pääsen kotiin lähinnä nukahdan istualteen. Koen jatkuvaa huonoa omaatuntoa, välillä siitä että laiminlyön koiria, ja välillä siitä että hevosta. On sydäntä särkevää lähteä tallille kun on ollut koko päivän töissä. Varsinkin Dalialle tuntuu olevan kova pala se että mamma vain piipahtaa kotona ja taas menee.

Rakkaat

Koirien turkinhoidosta en kehtaa edes puhuakaan. Niin olematonta se on. Silloin kun urakoin kaikkien turkit läpi niin pyhästi aina vannon että nyt otan turkinhuoltopäivän kerran viikossa. Siihen se kuitenkin jää, lupaamisen ja vannomisen tasolle. Yhtäkkiä havahdun siihen että tassukarvat harottaa joka ilmansuuntaan ja korvakarvat kaipaa setvimistä. Sitten alkaa taas jonkin tason kidutussessio kun rupean selvittämään takkuja ja harjaamaan/kampaamaan karvatuppuja irti. En edes tykkää katsella koiria kun ne ovat siistimättä mutta silti se jää tekemättä.

Muutenkin koirani ovat maailman kilteimpiä ja ihan liian sopeutuvaisia kaikkeen. Epäsäänölliset aikataulut ovat heidän jokapäiväistä elämää ja monta kertaa saavat odotella syystä jos toisestakin. Mamman mussukat!

Piipi voi melkoisen hyvin, luulisin. Osteopaatti Tiina Katajan käynnin jälkeen on tamma ollut hirmuisen vetreä. Taitaa olla myös kevättä rinnassa kun vauhtia piisaa melkoisesti. Lenkeillä saa jatkuvasti pidätellä kun Neiti Bee haluisi painaa koko ajan urku auki. Murtuma on parantunut hyvin ja nivelkin näyttää hyvältä. Sairaskenkää ei enää tarvita ja tamma on oma persoonallinen itsensä.

Lenkillä käydään pääsääntöisesti aikateknisistä syistä johtuen viikonloppuisin. Olen nyt yrittänyt lisätä ratsastusta yhden päivän myös viikolle että saisi liikuttamista vähän tasaisemmaksi. Tallin lähellä on pienet hiekkakuopat joilla voi käydä kapuamassa mäkiä ja lähiteillä voi hyvin köpsytellä myöhäänkin. Ei ole välttämättä hyvä että viikonloppuna mennään kaksi suhteellisen pitkää maastolenkkiä ja viikolla ei tapahdu mitään. Taas täytyy todeta tässä yhteydessä että tyytyväinen olen kun tamma on kuntoutunut noin hyvin. Hän on minulle niin rakas ja tärkeä että teen kaikkeni jotta vointi pysyy hyvänä jatkossakin.

Yummy

Synttäritkin tuli vietettyä vaikkei se tässä iässä enää mikään suuri ilonjuhla olekaan. Perhe järjesti minulle brunssin jossa oli vaikka mitä hyvää tarjolla. Ja taisinpa pari lahjaakin saada... nimittäin kaikkea kivaa sisältävän pussukan siskolta ja  Hööksin ja Puuilon lahjakortit rakkaalta pojaltani ja veljeltäni! Voiko heppatyttö sen parempia lahjoja edes toivoa? Hööksillä kävin ostamassa pari takkia ja ihanat uudenmalliset "ratsipöksyt" joissa olenkin viihtynyt hyvin viime lenkit. Pohkeissa on resorit mutta muuten housut on löysät, sisällä on vuorta, kangas on sellaista ulkoiluhoúsukangasta ja sitten on grippipaikat. Minä tykkään! Ai niin ja sainpa vielä samaan hintaan uudet minichapsitkin. Tätyyy myöntää että edellinenkin Hööksin lahjakortti oli vielä käyttämättä, joten tästä johtuen saaliini Hööksistä oli noinkin mittava. Puuilon kortti on vielä käyttämättä.

Nyt taidan toivotella teille kaikille hyvää kevättä! Saa nähdä milloin pääsen taas blogin ääreen. Ehkäpä piankin...

Sopulit herättelee mammaa aamulla...

T:Eve