Heippa vaan, tässä  kesää odotellessa. Laskujeni mukaan on ollut kaksi lähes hellepäivää ja loppuina onkin sitten satanut, tuullut, sekä että tai ollut muuten vaan kaikkea muuta kuin kesäistä. Juhannus on mennyt, kohta on jo heinäkuu ja kunnon kesä antaa edelleen odottaa itseään. Siihen nähden fiilis on kyllä yllättävän hyvä, ja vaikka keli hieman harmittaakin, on elämässäni piakkoin tapahtumassa jotain sellaista josta olen melko innoissani ja joka saa kaikenlaisen ketutuksen häviämään ainakin osittain. Samaan aikaan jännittää ja hirvittää ja tuntuu mahtavalta, välillä tulee haikea fiilis ja sitten taas onnellisuuden tunne... On tämä elämä vaan niin yllätyksellistä. Arjessa pitää kiinni rakkaat koirani ja Neiti Bee, joiden hoitotoimenpiteet odottavat tekijää vaikka pilvissä lentelisi. 

Koiruudet heinäviidakossa

Läpimärkä hevonen

Tämä ihana soffa on kulkenut mukanani kämpästä toiseen. On todellinen luottohuonekalu. Siihen olen useasti simahtanut ja sen uumenissa löhöillyt. Aina vaan pitää pintansta vaikka koiratkin siinä röhnöttävät päivittäin. Siitäkin on ihmeellinen kapistus että tuntuun aina paikkansa löytävän, oli asunto sitten minkä kokoinen hyvänsä. 

Kuluneella viikolla olisi ollut isäni 75-vuotispäivät jos olisi saanut tänne asti elää. Kävimme äidin ja toisen siskoni kanssa haudalla viemässä synttärikukat ja sen päälle ryystimme pullakahvit äidin luona. Sitä aina pohtii että minkähän näköinen isäni olisikaan nyt ja minkälaista elämämme olisi ollut jos isä olisi saanut elää kauemmin. Varmasti monellakin tapaa erilainen. Minä olin isän tyttö.

Pellonkulman Pocahontas saapuu tallilta kotiin. Letit on jotenkin niin helpot ja kivat kun paksu pehkoni pysyy niillä hyvin kurissa. Näin sen isän tyttö on muuttunut vuosien saatossa, mutta toki olen edelleen söpö vai mitä... ;)

Rakas töpselinenä ja nököhammas, mamman oma rinsessainen, Aina niin söpö!

Siinä sitä taas oli, horinaa vailla minkäänlaista punaista lankaa, 

Eve