Tätä mitä nyt tapahtui olen jo toivonut ja odottanut tapahtuvaksi ja nyt se sitten tapahtui!! Ehkä jonkin verran aiemmin kuin luulin mutta aina vaan paremmin näin. Dumle, äitin oma Mustikka-Miska, herra Bully ja omasta mielestään tooossiiii pelottava susikoira joutui nyt lopullisesti tossun alle. Tähän mennessä on Mona aina paennut Miskan leikki ja jahtausyrityksiä mutta nyt, en tiedä ottiko Dalttonista mallia vai mitä tapahtui, mutta eilen lenkillä ei enää lähtenytkään pakenemaan vaan näykkäs Dumlea, irvisti ja varmuuden vakuudeksi vielä kerran näykkäs kaulasta ja Dumle raukka meni kyyryyn ja otti iskut vastaan. Siihen sitten loppui se jahtaus ja hyökkäily. Matiasmonster vallastaan huumaantuneena hyökkäsi varmuuden vakuudeksi vielä kertaalleen ja tuntui olevan aika tyytyväinen itseensä. Ovat kyllä jo tähänkin mennessä leikkineet samalla kepillä mutta aina aika ajoin on Dumle siltikin tuntenut tarvetta ajaa Monan hieman kauemmaksi. 
Mamman pikku-Mimle!! On se niin surkeeta olla kiusauksen alla mutta minkäs teet. Tämän episodin jälkeen uskalsin huoletta jättää kauppareissun ajaksi koko sakin samaan tilaan...
Dalia on hakeutunut viikon aikana jonkin verran enemmän Dumlen seuraan mutta toki myös leikkinyt ja kirmaillut Monankin kanssa.

Monalle on mustikoitten lisäksi, joiden syömisessä on muuten tätä nyky suoranainen hirmu, alkanut maistua myös siivet ja sydämet. On ilmeisesti sellainen koira että hetken pohdittuaan ja tarkkailtuaan on sitten omalla aikataulullaan valmis kokeilemaan uutta, eli ei siis mikään spontaani luonne vaan enemmänkin harkitseva. Olisi tosi, tosi hyvä jos saisin Monankin raakaruokinnalle niin sitten ei privaattisäkkejä tarttis kantaa kaikille. Katotaan miten tämä kokeilu etenee mutta hyvältä näyttää.

Toinen hassu tai oikeammin liikuttava juttu Monasta on se että kun poikani vei myöhäiset iltalenkit pari päivää sitten, oli Mona muutamaan otteeseen heittäytynyt kanveesiin ja ollut muutenkin hieman haluton liikkumaan. Sitten kun tulivat takaisin, oli poikani kertoman mukaan kiihdyttänyt tahtiaan ja kun ovi aukesi niin Mona reppana syöksyi kuin ohjus suoraan mamman sänkyyn, vinkui, ulvoi ja kaivautui kainaloon. Oli ilmeisesti luullut että tiemme erosivat ja raukka ihan paniikissa suoriutunut lenkistään. Voi toista!!

Olen kovasti yrittänyt huomioida Daliaa joka painii kovien mustasukkaisuus oireiden kanssa. Ei voi MILLÄÄN ymmärtää miksi huomiota pitää jakaa. Heti kun tulee Monan vuoro hellitellä niin Dalia ryhtyy kantamaan leluja haluten leikkiä ja saada huomiota. On hieman ihmeissään miten suhtautua kilpailijaan. Rinsessa raukalle tekee tiukkaa.  

Mutta nyt trimmailemaan ja koiria siistimään kun viime viikonloppuna jäi tekemättä, korvia lukuunottamatta...