Olen ollut jo pidemmän aikaa hevoskuumeen vallassa enkä voi millään uskoa että olen taas tässä tilanteessa. Vierailen tämän tästä ht-netissä katsomassa myynti-ilmoituksia. Ei taida oikein kauppa harrastehevosten kohdalla käydä kun samat ilmoitukset toistuu ja niitä uusitaan. Ilmaisiakin heppoja on tarjolla mutta kaikki jotka ovat koskaan hevosen omistaneet tietävät että hevosen ostaminen ei niinkään ole se ongelma. Varsinainen rahanmeno alkaa vasta sitten kun oma nimi löytyy omistajan paikalta. On tallivuokraa, kengitystä, madotusta, rokotusta, varusteiden ja hoitotarvikkeiden hankintaa, vakuutuksen maksamista, rehujen ostoa ym. ym. Ja jos oikein hyvä "tsägä" käy niin erilaisia klinikkamaksuja, trailerin ja vetoauton vuokraa janiinedespäin... Lista on loppumaton. Ja sitten kun vielä näkee jotain tosi kivaa joka on IHAN PAKKO saada, joko itselle tai hepalle niin voi vaan kuvitella että rahan menoa ei voi estää. Summan saa helposti kohoamaan tähtitaivaisiin varsinkin jos ei pysty hillitsemään itseään hevostarvikeliikkeissä...;-)

Olen kokeillut hevosen pitoa niin täysi- kuin itsehoidossakin. Kaikista pelkistetyin muoto oli se että vuokrasin pelkän karsinan. Purut, heinät, sapuskat ym. piti hommata itse. Kyseessä oli isompi itsehoitotalli joten heiniä hankittiin usein yhdessä. Kun kaikki piti saada halvalla niin tulipa vietettyä useat viikonloput läheisellä sahalla mättämässä kutteria mustiin roskasäkkeihin ja säkkejä traikkuun. Mutta kun tästä kyseisestä paikasta sai kuivikkeen lähes ilmaiseksi niin sinne sitä vaan mentiin. Kyllä oli hyvä fiilis kun maksoi 10-20 euroa ja tuli kotiin traikku ja baku täynnä purusäkkejä. Ei haitannut että kurkussa sielläkin oli vähintään puoli säkillistä kutteria kun oli niin hyvä mieli hyvistä kaupoista ja huikeasta rahansäästöstä.

Tähän aikaan selvisin kyllä tosi halvalla hevosen pidosta; ei mennyt kovinkaan paljoa 200 euron päälle, uskokaa tai älkää, kun samaan aikaan löydettiin vielä paikallinen isäntä jolta saatiin hyvää heinää tosi edullisesti. Sen tulin huomaamaan että heinä sanelee kyllä aika pitkälti hevoseen menevän rahan. Huonoina heinävuosina kun paalin hinta oli pilvissä sai tosissaan metsästää hyvää heinää. Monet kerrat on tungettu nenää paaliin ja testattu pöliseekö vai ei. Huonoina heinävuosina yritettiin myydä vaikka mitä kortta heinänä. Joistain paaleista sai suurin piirtein savumerkkejä lähetettyä; niin olivat pölyisiä.

Heppani Turo oli todella pölyherkkä ja lopulta myös puhkuri mutta sain pysymään yskimättä kun olin TODELLA nipo heinäasiassa. Kaikki tallinpitäjät eivät oikein pitäneet kun olin niin tarkka mutta eipä poni yskinyt. Turosta huomasi ja kuuli heti jos heinä ei ollut hyvää. Kerrankin yhdellä tallilla oli tallinpitäjä antanut jotain uutta heinää joka ei sitten ollutkaan ihan yhtä hyvää kuin aikaisempi erä. "Unohti" kyllä kertoa mulle mutta ei tarvinut kun Turo kertoi!! Kyllä oli tallinpitäjä ihmeissään kun kyselin onko hän vaihtanut heinää. Ei vaihtanut enää sen koommin...Turoa ei kannattanut huijata; yskiminen alkoi välittömästi.

Kuivikkeina ruvettiin vuosien varrella käyttämään virosta tuotua kutteria josta oli imetty pöly pois. Samaa on usealla klinikalla. Oli kohtuullisen hintaista ja erittäin riittoisaa. Ehdottomasti kannatti satsata mutta kyllähän siihen enemmän upposi rahaa kuin itse sahalla mätettyyn. Tarkkaan siivottiin karsinat; yhtään ylimääräistä kuivaa kutterilastua ei lantalaan lähtenyt. Turve on vihoviimeistä kuivikkeena: Se on tunkkaista ja pahanhajuista eikä ollenkaan käynyt Turolle. En ole muillakaan käyttänyt. Me not like... ja kai se jotain kertoo että ei ole klinikoillakaan turvetta käytössä. No jokainen tavallaan ja kyllähän moni sitä tuntuu sietävän.

Itsehoitotallissa pitämisen yksi parhaista puolista on se että saa osallistua oman hevosen hoitoon kokonaisvaltaisesti, päättää ulkoiluista ja ruokinnoista ja olla tietoinen siitä miten hevosta hoidetaan ja käsitellään. Tuuraajat löytyi yleensä melko helposti. Lähes aina pystyi joku tallilainen antamaan vaikka päiväheinät, ottamaan sisälle tai hoitamaan pikku reissujen aikana sikäli mikäli niitä reissuja nyt hevosenomistaja ylipäänsä pystyy edes tekemään. Vastavuoroisuuden periaate toimi hyvin.

Itse en ole ns. kimppatallilla ollutkaan hepojeni kanssa mutta muuten kaikkea itsehoidon ja täysihoidon välillä on tullut testattua. Kaikenkaikkiaan voin sanoa että tallinpitäjiä ja talleja löytyy todellakin jokaiseen lähtöön. Varmasti kaikille löytyy sopiva vaihtoehto. Itse haluan osallistua hevoseni hoitoon, tykkään tallihommista enkä välttämättä pidä ykkösvaihtoehtona täysihoitopaikkaa. Joskus ei ole vaihtoehtoja joten sitäkin on tullut kokeiltua. Tärkeää on että tallinpitäjään voi luottaa ja sopimukset pitää. Tässä on kyllä ollut ongelmia täysihoitopaikoissa jonkin verran. Täysihoitotalliin kannattaa ehdottomasti tutustua tarkkaan ja selvittää mitkä ovat itselle ne tärkeät asiat joista ei halua tinkiä ja yrittää löytää sellainen paikka jonka tallinpitäjän ajatusmaailma menee jotenkin yksiin.

MUTTA, se heppakuume. Olen bongannut pari hevosta, erityisesti yhden joka kovasti kiinnostaisi. OMT on kuitenkin kieltänyt ratsastuksen siksi aikaa kunnes saadaan akuutti vaihe selän kanssa ohi ja sitten on luvannut opettaa mulle sellaisen tavan hengittää ja olla satulassa ettei tule selkä kipeäksi. Huomatkaa! Opettelen siis HENGITTÄMÄÄN pikapuoliin ihan uudelleen. Hevoskuumetta jarruttaa myös se että Dumle koiralla alkoi juuri se huikean kallis samylin lääkitys. Yritän kovasti vakuutella ja perustella itselleni suuntaan jos toiseenkin hevossuunnitelmani eri puolia mutta vaikka kuinka alvariinsa selitän itselleni ettei minulla ole nyt varaa ostaa heppaa niin se ääni on jotenkin valtavan heikko enkä MITENKÄÄN kuule sitä riittävän selvästi vaikka varmasti oikeassahan se on.

Toinen epävarmuustekijä on omat polveni ja edellä mainittu selkä. Kentällä en voi juuri mennä kuin ihan pakolliset. Laukka ja käynti parhaat askellajit, harjoitusravi lähes pannassa...Hypätä tykkään kovasti ja se lienee pienempi paha kuin tunnin tuuppaaminen. Olen siis maastomopoa vailla. Joku vanha suokkipoika siis, perhaps? En viitsisi nuorta heppaa ottaa kun sitten pitäisi viedä sitä eteenpäin eikä vaan maastossa mennä. Tulisi siis ns. huono omatunto... Perusterve, ihmistä kunnioittava, persoonallinen ja hyvinsäilynyt vauhtiveikko joka ei heti hajoa; voiko hevosta noin määrittää? En tiedä. En halua projektia enää, sellaisen kiltin mussukan jonka kanssa voidaan vaeltaa siellä sun täällä ja vähän päästellä välillä... ja miksei ajaakin. Lämppäreistä pidän kovasti mutta valitettavasti askeleet on monella niin "julmat" mun selälle että en voi harkita. Mutta kovasti siis tykkään!! Sitäpaitsi leveäselkäisellä putella on kiva mennä ilman satulaa talvella niin ei peppu jäädy joten sekin puhuu suomenhevosen puolesta.

HEI, aina saa haaveilla ja kukaties, kenties...

E