Kuorin tänään Daliasta säkillisen karvaa. Sitä vaan lähti ja lähti, nyt siis on se kauan kaivattu (?) karvanlähtöaika. Kuitenkaan Daliasta ei juuri huomaa kun karvaa lähtee koska rinsessan turkki on vähän liiankin runsas... Muutama tupsu kun lähtee taikka vaikka se säkillinenkin niin saattaa olla jopa parempi niin. Dalian jälkeen kampailin Monan ja Dumlenkin siistiksi. Monan turkki on kyllä aivan eri laatuinen kuin Dalian, sellainen kiiltävä ja sileä eikä alusvillaa ole lähimainkaan yhtä paljon. Tuntuu ettei Monan turkki mene edes takkuun ja aina näyttää niin siistiltä ja sileältä.
Putsasin myös kaikkien korvat ja silmät eli oli sellainen viikkohuoltopäivä meillä.

Ilma oli tänään aivan ihana ja aurinkoinen joten koirat viihtyivät ulkona pihalla lähes koko ajan. Käytiin myös pelaamassa nurtsilla jalkapalloa mutta tänään se ei oikein lähtenyt sujumaan kun Dumle oli sillä tuulella että halusi mussuttaa palloa itsekseen. On se kyllä aika huvittavan näköistä meidän poppoon pallon peluu kun Dumle juoksee pallon perässä, Mona yrittää epätoivoisesti varastaa palloa Dumlelta ja Dalia roikkuu Monan hännässä kiinni. Lassiet pitävät lisäksi aikamoista meteliä eli äänitehosteet tulee sieltä. Varsinaista jalkapalloa tosiaan!! Rehellisyyden nimissä täytyy myös kyllä sanoa ettei tätä jalkapalloa juuri palloksi voi enää kutsua kun on täysin liiskaantunut Dumlen tehokkaan käsittelyn jäljiltä.

Dumlen ihottuma vatsa-alueella on valitettavasti taas lähtenyt leviämään ja olenkin huomannut Dumlen viime aikoina enemmän hoidelleen vatsanalustaan. Nyt sitten päivälenkin jälkeen aloitin malaseb pesukuurin ja täytyykin muistaa ehdottomasti pestä säännöllisesti. Tuppaa vaan aina unohtumaan se peseminen kunnes sitten tajuaa ettei ole viikkoon pessyt vaikka ainakin kolme kertaa pitäisi pesaista viikon sisään. Täytyy toivoa että peseminen vielä auttaa mutta voi olla että täytyy joka tapauksessa hakea joku lääkekuuri.

Nyt näyttää koko revohka olevan syvässä unessa; Dalia sohvan ja patterin välissä, Dumle ja Mona sängyllä. Ihan "reporankana" levyttävät kaikki tyyni. Kello on vähän yli kasin illalla...