Tiedän jo nyt, että tästä tulee postaus, joka on minulle tyypillisesti vähän sitä sun tätä vailla kovinkaan paksua punaista lankaa. Edellinen tuotos oli sellainen yhden aiheen juttu koirien sunnuntai ulkoilusta, joten ehkä nyt voin taas hyvällä omalla tunnolla suoltaa annoksen silllisalaattia.

PIIPI

piipikoll..jpg

Piipin elämä sujuu totuttujen rutiinien mukaan. Hoitotoimet seuraavat toisiaan ja vaikeahan niitä rutiineita on elävöittää mitenkään erityisesti, kun resurssit on rajoitetut. Jotain pientä mielenvirkistystä kuitenkin aina tammalle keksitään ja viimeisin on se, että Piipi saa oviaukon läheisyydessä syödä heiniään ja samalla kurkkia ulos. Siinä hän mielellään rouskuttaa ja paistattelee päivää. Nyt on kuitenkin viime aikoina ollut melkoiset pakkaslukemat öisin, mikä on aiheuttanut sen, ettei ovea suuremmin viitsi auki pitää. Olen jopa parina päivänä joutunut taas pitämään rakennuspuhallintakin päällä, kun on ollut hieman liian viileää tallissa. 

Toinen suuri hupi ja nautinto Piipille tuntuu olevan puhtaissa puruissa piehtarointi. Pyrin pitämään karsinassa reilun kerroksen puruja ja siellähän tuo tamma sitten päivittäin kellii ja piehtaroi. Kiva kun toisella on edes jotain mukavaa tekemistä. Piipi olisi mielellään tallin käytävällä, jossa aikaansa usein viettääkin kun olen tallihommissa. Siitä vaan ei tunnu ollenkaan tykkäävän kun "poktiin" (=lue: boksiin) pitää mennä takaisin. Kyllähän hän sinne pyynnöstä menee mutta osoittaa usein mieltä potkaisemalla karsinan seinää, vinkumalla ja heiluttelemalla päätään. Annan silloin tällöin Piipin olla käytävällä itsekseen, jos olen vaikka sisällä laittamassa ruokaa tai koirien kanssa lenkillä, kun hän siellä ihmeemmin ramppaamatta seisoo suhteellisen nätisti. En usko että siitä on haittaa kuntoutumisen kannalta. Pysyypähän mieli virkeänä.

Seuranpito on edelleen Piipille tärkeää. Neiti Hevonen vaikuttaa hurjan paljon tyytyväisemmältä, jos oleilemme koirien kanssa tallissa. Silloin maistuu ruoka ja juomakin aina hieman paremmin, vaikka kyllähän tuo ihan kiitettävästi syö muutenkin. Seuraava kontrollirtg on toukokuun alussa.

MÖRKÖ

M%C3%96RK%C3%96KOLL.jpg

Mörkön ja koirien totuttelu toisiinsa nytkähtelee eteenpäin, hitaasti mutta varmasti. Mörkö jänskättää koiria jonkin verran joten selvästi täytyy edetä hänen rytmin mukaisesti. Mörkö majailee edelleen saunaosastolla, missä hänellä on turvallista. Nykyään tulee kyllä asunnon puolelle jos kutsun, eivätkä koirat ole paikalla. Silloin kulkee minun perässä pitkin asuntoa ja kiehnää jaloissa. Tämäkin on edistys, sillä alussa ei Mörkö saunalta juuri poistunut, vaikka minuun leimaantuikin jo heti alkuvaiheessa. Edistykseksi voi laskea myös sen, ettei enää kavahda koirien haukuntaa ja uskaltaa liikkua saunalla, vaikka koirat olisivatkin aidan takana katsomassa. Dalian kanssa on Mörkö päässyt jo yhden sentin vaille kuonokkain, kun Dalia malttaa olla rauhassa ja edetä Mörkön tahdin mukaisesti. Jos kuitenkin käy niin, että koira, Daliakin, lähestyy liian vauhdilla, vaikkakin ystävällisesti, saattaa Mörkö sähähtää kun pelästyy. Nykyään ei Mörkö livahda heti saunan lauteiden alle jos koirat tulee tervehtimään, vaan makoilee reteesti lauteella eikä sähise tai murise. Dalian läsnäollessa selvästi myös rentoutuu, kun saattaa kelliä tai pestä itseään, vaikka Dalia olisi ihan lähellä.

Monan kanssa ei olla ihan näin pitkällä, mutta edetty ollaan kylläkin. Mona pystyy nyt olemaan Mörkön läheisyydessä, minun läsnäollessa, niin ettei yhtään ääntelehdi. Olen ottanut Monan käskyn alle ja toisaalta myös palkinnut kun on asiallisesti. Tavoitteena on se että Mona tajuaisi, ettei kissaan tarvitse reagoida ollenkaan. Vielä kuitenkin saattaa Mona murista, jos Mörkö naukuu tai liikkuu saunalla. Yritän kuitenkin saada koirille ja Mörkölle positiivisia kohtaamisia, niin että puolin ja toisin vahvistuisi luottamus. Viimeiseen asti yritetään välttää negatiivisia tilanteita. 

Onhan tämä kärsivällisen hommaa, ei käy kieltäminen. Välillä tuntuu, tai oikeammin tuntui, ettei homma etene mihinkään, mutta sitten varmistuin erään eläinkouluttajan blogia lukemalla että etenen asiassa ihan oikealla taktiikalla. Ja onhan sitä mentykin eteenpäin.

Kissaantutustujat aidan takana

kissankatojat.jpg

Dalia ja Mörkö

l%C3%A4hell%C3%A4.jpg

MINÄ- POHDINTAA

p9.jpgmaisema.jpg

Ihania, kauniita aurinkoisia maisemia. Kaikkien mielestä on huippuihanaa kun aurinko paistaa ja on valoisaa. Minä en niin tykkää ja miksikäs sitten en. Ei sillä ettenkö nauttisi siitä, ettei koko ajan ole pimeää, mutta jotenkin tuo aurinko yhdistettynä jäätävään talviseen tuuleen tai pakkaslukemiin ei ole hyvä yhdistelmä. En liiemmälti nauti ulkoilusta kun puhuri puhaltaa ja viima käy, sillä yhdistän auringon kesään, kevääseen ja lämpöön. Kirkas aurinko ja valkoinen hanki häikäisee silmiä ja saa aikaiseksi päänsäryn.

En siis ole alkukevään ystävä, sillä silloin on minun aina paljon vaikeampi olla. Tällä hetkellä on kaiken lisäksi paljon mietittävää, paljon epävarmuustekijöitä ja sitten takapakkia on tullut melkoisen monissa asioissa. Aina ei riitä, että yrittää parhaansa eikä minua piristä mitkään "asioilla on tapana järjestyä" hokemat. Itsehän tässä joutuu suurimman osan asioista hoitamaan ja päätöksistä tekemään, joten koen että laitan itse asiat järjestymään sen sijaan että ne jollain tapaa ulkoisesti järjestyisivät puolestani. Olen risteyksessä sen suhteen miten ja minne jatkan seuraavaksi. Olen kyllä tehnyt tässä asiassa alustavan päätöksen mutta asiat eivät etene suotuisasti ja päätökseni suuntaisesti. Niinpä joudun tyytymään sellaiseen vaihtoehtoon, jossa koen olevani selkä seinää vasten pakotettuna elämään osittain sellaisessa elämäntilanteessa joka ei ollenkaan tyydytä vaan ahdistaa. Onneksi tässäkin vaihtoehdossa on kuitenkin joitain hyviäkin puolia, joten niillä sitten yritän lohduttautua. 

Olen juuri nyt aika väsynyt ja kaipaan jonkinlaista helppoutta ja yksinkertaisuutta elämääni. Olisi sen vuoro.

Näitä pohtien,
Eve