Tänään oli aika hakea Dumlen uurna Mäntsälän Lemmikkilehdosta kotiin. Tytöt lähti mukaan matkaan.

Lemmikkilehdon pihalla, rakkaat tytöt. 

Uurnan haun jälkeen kävimme lenkillä Mäntsälän hiekkakuopilla jossa Dumle tykkäsi kovasti ulkoilla. Siellä sijaitsee myös iso kiven järkäle, Dumlen omana kivenä tunnettu, johon rakas ukkomme tapasi aina ohi kävellessämme hypätä. Monet ihanat kuvat on siitä otettu ja nyt myös kyyneleet vuodatettu. Dalian kanssa vietimme hiljaisen hetken kiven äärellä. Luulenpa että Daliakin jollain tapaa suree ja kaipaa Dumlea. 

Nyt meillä palaa kynttilät Dumlen muistoksi.

Melankolisesta ja haikeasta fiiliksestä huolimatta tunnen syvää kiitollisuutta siitä, että sain omistaa tämän persoonallisen, uskollisen ja ajoittain erittäinkin ärsyttävän koiraherran jonka lojaaliutta ja purupusuja jään ikuisesti kaipaamaan!!

Eve