Postaus alkaa peiliselfiellä sairaalasta, kun olin juuri saanut sairaalavaatteet puettua ylle. Tässä vaiheessa jännitti jo jonkin verran. Tajusin että sitä ollaan kohta veitsen alla. 

Onneksi kuitenkin leikkaava lääkäri kävi moikkaamassa minua aulassa, kun odottelin; hänen ystävällisyytensä rauhoitti kummasti. Ihan kuten muistan jo leikkaustapa-arviointitapaamisella käyneen. Jotenkin tuntui siltä, ettei ole mitään hätää, jos tämä ihminen suorittaa toimenpiteen. Sen sijaan en ollenkaan tykännyt ihan ensimmäisellä käynnillä tapaamastani mieslääkäristä, joka oli kovakourainen ja epäsiistin näköinen sekä epämiellyttävän oloinen muutenkin...

Ohi on! Tässä sitä makoillaan omassa huoneessa osastolla astetta parempivointisena. 

Tipasta sain kipulääkettä joten kipuja ei ollut ollenkaan. 

Ruokahalua herättävä iltapala... 

Sain onneksi kinuttua voileivän iltavuorolaiselta. Ei paljon nuo makeat litkut houkutelleet. Tyytyväisenä mutustin leipäni kahdessa osassa. Ei tullut paha olo vaikka hoitaja oli vähän kahden vaiheilla leivän kanssa. 

Kotiin pääsin seuraavana päivänä, kun sain ensin todistettua että pissaaminen onnistui. Aika hutera fiilis oli vielä, mutta kiva oli lähteä kotiin toipumaan. Leikanneen lääkärin tapasin myös aamulla, ja hän on kyllä minun sankari! Sai operaation suoritettua tähystämällä ja jaksoi peräti neljä tuntia kestäneen leikkauksen suorittaa. Iso respect ja hatunnosto hänelle. Taitojensa lisäksi vielä tosi miellyttävä henkilönä, mikä on sekin potilaalle erittäin tärkeä asia. Toiset ne vaan osaa!! Olen vaikuttunut.

Takaisintulomatkalla suuntasimme apteekkiin, mutta Kelan järjestelmät oli sekaisin eikä e-resepteillä saanut mitään. Onneksi sairaalasta oli annettu yksi klexane mukaan, ja kipulääkkeitä oli omasta takaa, joten selvisin illasta. Kotona sain sitten jädeä ja mansikoita; voittaa sairaalan sapuskat mennen tullen. 

Olen yrittänyt voimien mukaan pysyä liikkeessä. Koirien kanssa olen käynyt pellolla pariin otteeseen, mutta muuten on poikani Tomi hoidellut koiralenkit. On mahtavaa, että hän otti lomaa koko viikon voidakseen olla auttamassa minua. Sinnekin respectit, maailman parhaalle tyypille. Niin ja äidille jonka nurkissa olen toipumassa. 

Piipiä kävin moikkaamassa tänään aamupäivällä. Oli tainnut tammuskaisella olla vähän äitiä ikävä, kun ajoi muut pois ja viihtyi pitkän aikaa rapsuteltavana ja halittavana. Harmi kun on niin huonot kelit ja laidun alkaa pikku hiljaa muistuttaa mutavellijärveä. Täytyy viimeistään sunnuntaina ottaa Piipi sisälle lepäilemään ennen kuin Memmu tulee maanantaina ratsuttamaan. Nyt on ollut niin kauan taas ulkona, ja vieläpä aikamoisen surkeassa kelissä, että varmasti tekee ihan hyvää pötköttää omassa boksissaan yhden yön ajan. 

Palaillaan taas astialle, 
Eve