Täällä sitä taas ollaan! Viikko on kulunut ja totesin juuri etten ole ottanut yhtään kuvaa viikon aikana, jos ei nyt lasketa perjantaisen kana-pastasalaatin kuvaa...

... tai eilen lauantai aamuna kauhun vallassa kuvaamaani lämpömittarin lukemaa...

Muutaman horselfien olen kuitenkin napsinut. Piipi oli taas varsinainen linssilude ja räpsittiinkin sitten "edustavia" ja korkeatasoisia yhteiskuvia tallipäivän päätteeksi... Hienojahan niistä tulee kun hämärässä tallissa ottaa...

Tämä viikko on kaikesta huolimatta pitänyt sisällä paljon kaikkea positiivista. Oma fiilis on ollut alavireinen ja työmaalla todella kuormittava ja negatiivinen viikko, mutta hevoselämä on tuottanut vastapainoksi kaikenlaista positiivista ja mukavaa. Olen ratsastellut melko aktiivisesti, tosin hieman normaalia lyhyempiä lenkkejä, mutta useammin. Olemme menneet maastopyrähdyksiä pimeässä, pidempiä lenkkejä valoisalla ja sitten sellainenkin ihme tapahtui että päädyimme alkuviikosta kentälle. En ole kovin innokas ratsimaan kentällä, kun tallimme kenttä on aika pieni ja pohjaltaan kova. Hieman keskeneräisellä, ei niin tasapainoisesti liikkuvalla hevosella on vaikea mennä kentällä jonka mitta ei riitä.

Nyt siis kuitenkin päädyimme ex-tempore kenttäilemään ja täytyy kyllä sanoa että olin iloisesti yllättynyt siitä miten me kumpikin, niin kuski kuin hobunen, onnistuimme. Keskityin täysillä omaan istuntaani, etten häiritsisi hevosta liikaa ja saimme aikaiseksi hyviä ravikierroksia. Panostin erityisesti kulmiin ja nekin meni ihan kelvollisesti välillä. Kentän pienuus tulee hyvin esille siinä että kulmia tuntuu tulevan koko ajan vastaan. Yhdestä kun selviät niin heti perään on jo toinen. Peruutukset, taivutukset, väistöt ja käännökset toimi nekin ja sain Piipin menemään suhteelisen maltillista ravia. Kyllä olin tyytyväinen! Nyt vaan pitäisi saada aikaiseksi maneesille meno ja sitten tietysti se ratsutus ja valmennus. En kuitenkaan jaksa huolehtia näistä asioista sen enempää, vaan etenemme siten miten rahkeet ja aika antaa periksi. 

Mun taitava poni <3

Olen myös tyytyväinen siitä että en enää juurikaan vertaile muiden aikaansaannoksia hevosineen siihen missä vaiheessa me Piipin kanssa olemme. Vielä jonkin aikaa sitten minua harmitti toden teolla se, etten saa Piipiä etenemään; tuntui siltä että kaikkien muiden hevoset edistyvät, mutta me vaan junnaamme paikallamme. Mutta emmehän me toisaalta junnaa ja olenhan minäkin saanut aikaiseksi vaikka mitä! Langanlaiha ja lihakseton tamma, joka asteli maaliskuun lopulla trailerista ulos, on nyt hyväkuntoinen ja eläväinen kaunotar joka ainakin voi hyvin. Olemme tutustuneet toisiimme pikku hiljaa ja kasvattaneet luottamusta ja tämä työ jatkuu vielä. PIipistä on tullut minulla ollessani raudaton kaikin puoli; ensin lähti kuolaimet ja sitten kengät. Nyt on ruokintaakin muutettu yrttien suuntaan. Olemme todellisia luomuilijoita kaikkinensa. Suuri haave olisi saada heppa omaan pihaan, mutta ensiksi pitäisi löytää se piha ja siihen tarvittava rahoitus...

Hevosharrastus on jännä siinä, että se voi tarvittaessa muuttaa muotoaan. Hevosen kanssa voi harrastaa niin monella eri tavalla.  Mietin omaa hevoshistoriaani. En ole koskaan ollut kilpailuhenkinen enkä näin ollen ole treenaillut mitenkään tosissani. Harrastamistani on aina leimannut rakkaus hevosiin. Olen ihan pikkutytöstä asti oppinut tekemään tallihommia laidasta laitaan. Hevoshommiin on itsestään selvästi kuulunut karsinan siivoukset, hevosen ruokinta, laitumen rakentamiset, heinätalkoot ja varusteiden putsaaminen. Minulle on ollut aina tärkeää myös se, että hevosella on kaikki hyvin, ja sekin nauttii siitä mitä teemme yhdessä. Olen aloittanut hevostelun nuorena mutta pitänyt vuosien varrella pidempiä taukoja. Tärkeää on ollut saavuttaa jonkinlainen yhteys hevoseen. Erityisesti viime vuosina, tai oikeammin siitä lähtien kun sh-ruuna Turo tuli elämääni, olen tietoisesti pohtinut suhdettani hevoseen. Tärkeämpää kuin se, miten hevosen koulutustaso kasvaa, on aina vaan enenevässä määrin ollut se miten hevosen ja minun yhteispeli toimii ja että osaan olla reilu hevosta kohtaa. En enää ota henkilökohtaisesti hevosen "säätöjä" ja osaan olla rauhallinen sekä määrätietoinen kiperissäkin paikoissa. Tiedän, että koko ajan voi oppia uutta. Edellä mainituista syistä haluankin olla hevosen omistaja, en vuokraaja tai hoitaja, ja haluan myös itse vastata ruokinnasta ym. hoitotoimenpiteistä. Siinä syy miksi olen hevosineni itsehoitotallilla.

Piipistä on tullut minulle hyvä ystävä joka toimii ajoittain myös turpaterapeuttina. Tallilla puuhaillessani pääsen hyvin eroon rankan ja kuormittavan työn rasituksista. Samettiturvan rakkaudenosoitukset ovat parasta mahdollista lääkettä. En suoraan sanottuna tiedä missä tilanteessa olisin nyt, jos tämä ihana tamma ei olisi tullut reilut puoli vuotta sitten jakamaan elämääni.

Hevosen kanssa on aina jotain terveydellistä ongelmaa, kenen kanssa mitäkin. Turo oli ähkyherkkä ja puhkuri kun taas Piipuskaisella on sen verran paljon kilometrejä takana, että pientä kremppaa aina ilmenee, milloin selässä, milloin jaloissa, enkä vieläkään ole ihan täysin varma siitä, mitä tamma kestää ja mitä ei. Mutta näillä mennään! Osteopaatti on käynyt hoitamassa Piipiä, toivottavasti siitä on apua ja miksei olisi. 

Tämän viikon kivoihin asioihin hevoselämässä kuului ehdottomasti tieto siitä, että Piipin keuhkoäänet oli puhtaat. Samalla sain eläinlääkäriltä kehuja tamman muhkeista peppulihaksista. Kuntoilu Lemmenlaakson mäissä on siis tuottanut tulosta!On ihanaa että huolen ja pohtimisen vastapainoksi tulee välillä jotain positiivista. Piipin kupeet ei ole enää kosketusarat, joten hyvin todennäköistä on, että oireilu johtui sukkulamadoista vaikka hyvin pieni lukema niitä näytteessä olikin. Equest pramox taisi tehota ja nyt sitten otetaan uusi näyte, lähetetään se Movettiin ja katsotaan missä mennään matojen suhteen. EL-Katja oli sitä mieltä, että olisi hyvä nyt laittaa 3 kk:n välein equimax-matokuuri. Näin Piipi pääsisi kokonaan mokomista sukkuloista eroon kesään mennessä.

Viimeisin positiivinen kokemus Piipin kanssa tuli eilen lauantaina kun oltiin maastossa. Mentiin sellainen lenkki, jossa tamma on yleensä kuin lentoon lähdossä, vähintäänkin varpaillaan, ja tanssii ja pomppii sinne sun tänne. Eläväinen oli nytkin, mutta huomattavasti aiempaa rennompi. Olin oikein yllättynyt. Ja ravikin kulki mallikkaasti tasaiseen ja hillittyyn tahtiin. Hieno Neiti B!! 

Nyt on sunnuntai ja tämänpäiväinen keli olisi ollut varsin soveltuva ns, pyjamapäivän viettämiselle. Mona ainakin oli sitä mieltä:

Dalttonin aamufiilikset

Hohhohhoijaa...

Olen tänään nauttinut sapuskaksi leivitettyjä, paistettuja seitifileitä. Tähän reseptiin törmäsin jossain blogissa ja sitä piti päästä kokeilemaan. Ihan hyvää se oli ja helppoa valmistaa. Positiivista sunnuntaissa oli myös se että poikani pistäytyi äitimuoriaan tapaamassa puolen päivän tienoilla. Häntä on aina kiva nähdä ja koiratkin ovat joka kerta tosi onnellisia, varsinkin Dalia. Sateinen,tuulinen ja kalsea keli ei todellakaan houkutellut ulkoilemaan mutta vaikeahan sitä on tällaisen eläinlauman kanssa välttää. Päädyinkin ottamaan Dalian ja Monan tallille mukaan. Siivoushommien jälkeen nappasimme Piipin mukaan tarhasta ja kävimme pikku kävelyllä. Neiti hevosta oli kyllä melkoisen vaikea saada liikkumaan kun hän halusi vaan syödä vihreetä tauotta...

Ahmatti

Dalia ja Piipi

Oliko mammalla asiaa?

Piipillä oli siis tänään vapaata ja huomenna yritetään ehtiä taas maastoilemaan sillä tiistaina tulee osteopaatti ja  osteopaatin käsittelyn jälkeen ei saa ratsia pariin -kolmeen päivään joten tammuskaisella on tiedossa oleilua. Kyllä me silti jotain pientä kuitenkin keksitään päivän piristykseksi, ettei tule kummallekaan tylsää. 

Tätä postausta on tehty hartaasti koko päivän ajan, pala palalta. Nyt pitää matkata höyhensaarille, sillä huomenna on aamutalli ja uuden viikon alku!

Ciao 4 now!

Eve